Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2013.

Maastossa 4km

Moi! Kivaa, viimmeinkin sellainen melkein normaali postaus, jee! Menin tänään tallille joskus puoliseittemältä ja hain Remin talliin valmiiksi laitettavaksi. Ja musta tuntui että vyön kiristäminen teki tiukempaa kun yleensä. Remi ei voi enää lihoa enempää! Mentiin sellainen neljän kilometrin lenkki, pääasiassa mentiin käyntiä mutta ravi ja laukkapätkäkin mahtuivat joukkoon. Ravi oli aluksi vähän tahmeaa ja jäykkää, mutta parani ravipätkän loppupuolella. Laukka olikin sitten reipasta ja Remistä huomas että se olis voinut mennä täysiä. Ei se tietenkään saanut mennä ja sitten se päättikin tuijotella ojaan ja laukata kaula vinossa... Ainaski se ihana ponski laukkas mielellään korvat hörössä :D Kun mä meen Remillä maastossa mulla on aina pitkät ohjat tai ainakin pulipitkät. Silloin leirillä ryhmässä ei ollut mutta ittekseni mennessä täällä mettän kenskellä on. Turvallista(ko?) Kotona harjasin Remin ja hieroin sen selkään lämmittävää linimettiä ja jalkoihin kylmäävää. Sitten venyt

Suunnittelua

Moi Koko päivän on tehnyt mieli kirjoittaa normipostaus kuulumisista, muutamalla uudella kivalla kuvalla. Se ei nyt kumminkaan onnistu koska kolme viimmeisintä päivääni on ollut ihan tylsää, en ole kertakaikkiaan saanut itseeni ylös sohvalta... Oon kattonut tv:tä ja lukenut sekä ollut tietsikalla ja syönyt. Remilläkin on ollut vapaata kolme viimmestä päivää. Mutta se tuskin haittaa kun se kerta on kipee ja saikulla. Sulkku tulee ensi sunnuntaina kotia suoraa karviapäiviltä :) ihanaa <3 Sulkun liikutuksen suhteen aijon ottaa itseeni niskasta kiinni ja pyrin liikuttamaan niin Remin kuin Sulkunkin. Oon myös päättänyt opettaa Sulkulle agilityä. Etujalat korokkeelle ja rengaaseen näin aluksi, sitten pujottelut, pressun päältä menemiset yms. Sitten oon aatellut että joka viikko silla ajettaisiin edes kerran ja sitten ratsastaisin kunnolla sillä kerran ja sitten sellasta ratsastusta fiiliksen mukaan. Ja luulen että Sulkku jaksaisi vielä hypätä mun kans jotain pieniä esteitä. Estei

Vanhoja kuvia osa 1.

Muistikorttien ihmeellisestä maailmasta... Äitin entinen hevonen, suomenhevostamma Liina.  Äitin entinen hevonen, lämminverinentamma, Suleima.  Suleima  Suleima Suleima  2005 vuden kesäponimme, shetlanninponiruuna Junnu <3  Tykkimäen poni, pari kesää sitten :D  KT-tallin hevosia. KT-tallin hevosia. Tässä on nyt muutama vanha heppakuva. Ja jos ihmettelit miksei tässä ole esim. Sulkun kuvia niin teen niistä erillisen postauksen ja ratsastuskuvista. Eilen Remillä oli vapari ja perjantaina mentiin 7km lenkki ja ei suostunut laukkaamaan ympyrällä ja aikaa lenkkiin meni tunti ja vartti :D

Apua?

Oon ajatellut että voisin ladata netistä jonkin ilmaisen videon- ja kuvanmuokkausohjelman. Tällä hetkellä tässä koneessa on vain picasa 3 (muistaakseni kolmonen). Ja videonmuokkausohjelma sais olla sellainen mistä pystyn laittamaan videot tänne blogiinkin. En haluaisin käyttäjätiliä youtubeen. Onko teillä kokemuksia esim. Gimp pistä? Millainen se on ja tykkäättekö te siitä? Entäs sitten Movie Maker ? Millainen sitä on käyttää? Entäs mitä kaikkia muita niitä on? Voisitteko vähän avittaa niin saataisiin enemmän videopostauksia ja kuvia muokattua paremmin teidän iloksenne!

Estetunnilla Lekulla

Moi! Tänään mulla oli estetunti Dimonassa. Mentiin Piian kanssa sen äidin kyytillä sinne ja lämmintä oli reilusti yli 20 astetta ja kuuma oli. Ratsuksi sain suomenpienhevos Lekun, salaa mielessäni toivoinkin sitä yhtenä vaihtoehtona :) Leku oli edellistunnilla ollut maastossa ja sain sen suoraa sieltä päin. Heti alusta asti yritin keskeä ja pitää sen reippaana enkä antanut sen laiskotella. Laukassakin käskin sitä reippaammaksi ettei se jäisi junnaamaan paikoillensa. Reippaasti Lekupoika sitten laukkasikin. Ensin mentiin maapuomeja ja sen jälkeen vasta esteitä. Mulla meni kyllä suurin osa ihan säätämiseen, kun keskityin enemmän siihen että Leku pysyisi reippaassa vauhdissa. Parikertaa mokasin hypyn ja rataa tullessa tultiin vikaa ristikkoa kohti ravissa joten käänsin ohi ja nostin laukan. Ja sitten kun tultiin kolmesti ratana niin yhteen kertaan oon tyytyväinen, muut meni sähellykseksi. Päällisin puolin jäi tunnista ihan kiva fiilis =D Nyt mä mietin et lähtisinkö ratsastaan Remil
Hei Eilen kävin Remin kanssa pellon reunamaastossa mentiin käynnissä ja aikaa meni n.40min. Sitten iltapäivällä menin siskon kanssa samalle tunnille rajakallioon. Vikan tunnin kunniaksi saatiin itse päättää kellä mentiin. Mä menin Urskilla <3 sisko/Sonja meni Lahjalla sitten sen kaverit meni Beeritillä ja Jessellä. Alkukäyntien jälkeen me jäätiin Sonjan kanssa ympyrälle toiseen päätyyn ja kaksi muuta tuntilaista toiseen päätyyn. Sonjan kanssa me saatiin lämmitellä kevyessä ravissa. Ja aika pian sain Urskin taipumaan lyhyempiä ja pitempiä pätkiä kerralla ja liikkumaankin melko rauhallisesti. Sen jälkeen tultiin keskihalkaisialle puomi ja kevyt istunta-pysähdys-puomi ja kevyt istunta. Sen jälkeen päädystä joka toinen kerta oikealla ja joka toinen kerta vasemmalle. Pitkällä sivulla tehtiin väistöä ja mulla ja Urskilla se sujui vasta sitten paremmin kun sain pidätteet läpi. Sen jälkeen taas palattiin ympyröille ja tehtiin sellasta että puolet ympyrästä käyntiä ja puolet ravia tai l

Missä olen ollut leirillä? 2010-2013

Multa toivottiin jokin aika sellaista postausta missä kerron missä olen ollut leirillä, millaista oli, mitä opin jne. Nyt sitten päätin sen toteuttaa, kertokaa ihmeessä mielipiteenne! Aloitin ratsastuksen syksyllä vuonna 2009 elo-syyskuussa Dimonan tallilla. Seuraavana kesänä 2010 kymmenen menin Dimonaan minileirille kesäkuulla. Sisko ja serkkukin tulivat samalle leirille, Porukka oli ihana ja leiriavustajat oli yhdet parhaista <3 Hoitsuna mulla oli siihen aikaan lemppariponini Minttu. Hyppäsin leirillä ekan kerran ja esteet ylitin suomenpienhevos Lekulla. Menin silloin lekulla ja sen 148cm huima korkeus hirvitti ja jännitti mua aluksi. Olinhan mä silloin vasta 10 vuotias, viimme syksynä aloittanut ratsastuksen ja mennyt aina poneilla. Seuraavana kesänä 2011 menin Piian kanssa KT-tallil le Sastamalaan. Aluksi jännitin leiripaikassa ja muistan että olisin halunnut lähteä sieltä ekan päivän jälkeen pois. Mutta sitten kun opin talon tavoille siellä oli ihan kivaa. Hoitsunani oli m

Shoppailua

Moi Tänään me käytiin keskisellä ja sieltä mukaan tarttui Eurohunterin yleissatulahuopa 17.95e Remille. Pharma arnika hot Remille. Ostin sen Remille kun kengittäjä sanoi että Remin selkään vois hieroa lämmittävää linimenttiä lihaksiin, 7.95e. Sitten ostoskoppaan eksyi 45cm pitkä Eurohunterin musta esteraippa 4.95e. Ja Vera moden pitkä toppi 12.95e. Ja sitten kun meidän kylmäävä linimentti on kohta loppu äiti osti Pharma arnika ice, yrttipitoista kylmäävää linimenttiä.

Helpottunut huokaus ja pienempi murhe :)

Moi! Alilan kanssa harjoittelin taas agilityä. Meillä oli pujettelu, se oli tällä kertaa lyhkäisempi kuin viimmeksi ja meni paremmin, sen jälkeen meillä oli kaksi pikkulavaa päällekkäin ja rengas ja sen jälkeen este. Pikkulavat päällekkäin oli Alilalle helppo ja kiva tehtävä, sen tarvitsi vain nostaa etujalat lavoille ja komeilla ;) Luulen että se on Alilan yks lemppari tehtävä.  Rengaskin meni pääasiassa hyvin, hankalampaa on varmaan se että päästään siitä hienosti pois =D Ja este meni vahtelevasti... Sitten meillä kävi kengittäjä ja voin sanoa hänen ansiostaan tajuttiin että Remi ei olekkaan kipeä pelkästään vasemmasta takasesta vaan ongelma onkin oikeassa etusessa. Sitten kun Remi varoo sitä niin vasentakanen kipeytyy. Sitten rankan treenin jälkeen mun pitää kylmätä jalat vetellä tai linimentillä ja selkään olis hyvä hieroa lämmittävää linimenttiä. Ja nyt mun pitäs mennä sillä pitkiä käyntilenkkiä jos se ei vain onnu, ihan senkin takia että se laihtuis. Sitten jos hie

Toivekuvapostaus

Sori kun tän tekeminen kesti näin kauan :( Mutta tässä se nyt kumminkin on. Kommenttia mitä piditte ja kertokaa halautteko että teen tälläisen toistekkin?!

Taas sattuu johonkin

Hei vaan kaikille! Nyt en ole kauheasti postannut kuulumisia kun ei oo mitään erikoista edes tapahtunut. Viimme sununtaina Remi siis ei halunnut laukata vaan pukitteli ja temppuili, maanantaina menttiin 45 minuutin käyntilenkki ja ti-pe se saikkuili. Torstaina kävi eläinlääkäri ja se taivutti Remin takajalat eikä se ontunut. Keskiviikkona mun piti mennä extempore tunnille Sulkulla, mutta huomattiin että se ontuu :( Perjantaina äiti oli kysellyt Sulkusta Jenniltä ja Jenni oli kylmäillyt Sulkun jalkaa ja ei kuulemma ollut ontuminen mennyt pahemmaksi. Nyt vähän kertasin teille ja itselleni tilannetta :) Eilen ratsastin Remillä ilman satulaa, menin kaikki askellajit läpi. Remi liikkui normisti ja oli muuten hyvä mitä nyt oli vaan jäykkä saikun jälkeen. Eilen samaan aikaan kun ratsastin kävi B:n isän omistaja ja ratsastaja katsomassa B:tä. Illalla menin viideksi Piian synttäreille. Oli toosi ihana nähdä kavereitä pitkästä aikaa ja viettää niitten kans vielä aikaa <3 Kotona olin sitt

Viimme päivien ei-julkaisemattomia kuvia-kuvapostaus

Kuvattiin Serkun kanssa poneja yks ilta ikkunan läpi... Uimassa :) Koitin leukoja :D Alilan kavio yks päivä, äiti napsasi itte pihdeillä ton palan pois. Chili <3 Iloinen Namiii <3<3 Hevoshullun kesäspesiaali :) Mäkin haluun tollaisen <3