Jokainen päivä on uusi mahdollisuus

En muista selittelinkö blogiin viime vuonna miksen hakenut hevosalan oppilaitoksiin. Hain siis ysin yhteishaussa lähilukioon naapuripaikkakunnalle ja pääsin kyseiseen lukioon. Syksyllä ei mennyt kauaa kuin tajusin, että olen ihan väärässä paikassa. Ei mulla ole kyseisestä lukiosta mitään pahaa sanottavaa, lukio opiskelu ei vain ollut se mun juttu. Keväällä menin sitten omien pitkien pohdintojen ja poikäystävän ja vanhempien kannustuksesta opon puheille. Kerroin opolle halustani hakea yhteishaussa ja lukion jättämisestä kesken. Keskustelujen jälkeen päädyttiin siihen, että haen kevään 2016 yhteishaussa Ypäjälle.  Hain siis Ypäjän hevosopistoon ratsastuksenohjaajaksi, mutta pääsin opiskelemaan hevosenhoitajaksi. Syksyllä siis uudet tuulet tulevat puhaltamaan! Meidän hevosille kuuluu hyvää. Varsa kasvaa kovaa vauhtia ja riimun säätöjä on saanut jo suurentaa. Kavioita ollaan silloin tällöin nosteltu ja alun nyppimisen jälkeen rauhoittuu seisomaan hienosti kolmella jalalla. Nimiki

...kuin rotumääritelmän mukaista shetlanninponia. Roosan mammaloma alkoi noin kolmeviikkoa ennen kun varsa sitten lopulta syntyi, vaikkakin siis vielä kaksikymmentä päivää etuajassa. Siitä johtuen Sulevi on päässyt aktiivisemmin puuhailemaan kaiken näköistä mukavaa kärrylenkeistä aina esteiden hyppäämiseen. Itse en todellakaan ole Sulevilla hypännyt vaan hyppäämisen ja nämä parin kerran ratsastukset on hoitanut meidän naapurin tytär. On ollut ilo katsella tämän parivaljakon menoa kun Sulevi tekee mitä pyydetään eikä vain junnaa paikoillaan. Mitä se on siis tehnyt testatakseen kuskia, mutta tällä kuskilla huomasi heti alkuunsa ettei se ole mahdollista ja he ovat pärjänneet jopa ilman raippaa!!  Ekalla kerralla kun tämä parivaljakko meni yhdessä hypättiin vain muutaman kerran ristikkoa, mutta viime sunnuntaina käytiin tekemässä Rajakallion Ratsutilan kentällä ratatreeniä. Ja mun mielestä meni ihan tosi hyvin. Sulevi vaihtoi laukat eikä kiellellyt kertaakaan. Kerran

Pieni orivarsa on jo neljän päivän ikäinen veitikka. Loimeen pieni herra pääsi tutustumaan heti sunnuntaina ilman ollessa liian viileä pienelle pojalle. Tiistaina oli melkein kaksikymmentä astetta lämmintä ja varsa sai ulkoilla ilman loimea pihalla. Muuten päivät on olleet niin kylmiä, ettei ilman loimea olisi tarjennut ulkoilla.  Sinisen varsariimun varsa sai päähänsä ensimmäisen kerran tiistaiaamuna ennen laitumelle vientiä. Kun riimun sai päähän ja säädettyä sopivaksi ei varsalla ollut mitään ongelmaa riimusta. Niin vain lähti Roosan perässä pihalle ilman ihmettelyjä päässä mukana roikkuvasta riimusta. Ja tiistai-iltana äiti ''talutti'' varsan talliin Roosan perässä. En millään malttaisi pitää sormiani erossa tuosta suloisen täydellisestä olennosta. Olen istuskellut iltaisin karsinassa rapsuttelemassa varsaa ja tänään aamulla kun menin antamaan Roosalle kaurat ja heinät tuli varsa jo todella rohkeasti mun luo haistemaan sekä saamaan rapsutuksia.

Veikkaisin tämän kuvan olevan otettu huhtikuun lopussa tai toukokuun alussa. Tämän luulisin olevan jo kesäkuun puolella otettu kun puut jo vihertävät. Tässä näkyykin oikein päivämäärä. Tämä kuva jäikin sitten viimeiseksi mahakuvaksi... Myös nisät olivat kasvaneet perjantaina. Sillä lauantaina lähdin jo aikaisin iltapäivällä kaverin ylioppilasjuhliin eikä Sonjakaan ollut kotona, joten kukaan ei ollut käynyt tarkistamassa Roosan vointia illalla. Aamulla heräilin ja sain vipinää kinttuihini kun sain puhelimeeni tälläisen kuvan iskältä.  Roosa oli siis varsonut laitumelle terveen orivarsan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Ja noin kaksikymmentä vuorokautta etuajassa. Olisi mennyt päivällensä, jos olisi tiinehtynyt ensimmäisestä kiimasta. Roosan entinen omistaja kertoi, että Roosan orivarsat on syntyneet noin kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa ja tammavarsat päivällensä. Ensimmäinen kuva jonka minä onnistuin pikkumiehestä ottamaan. :) Nyt oll