Siirry pääsisältöön

Roosan eilinen ratsastus

Kiitos kuvista Veeralle
Eilen illalla lähdin Veeran kanssa talliin. Ensin hain Veeran kanssa Sulkun laitumelta ja Veera pääsi harjailemaan sitä. Sen jälkeen hain Roosan ja aloin laittamaan sitä valmiiksi ratsastusta varten. Kun Veera oli harjannut Sulkun keksin kysyä haluaisiko hän ohjas-ajaa Sulkulla ja halusihan hän. Veera pisti Sulkulle suitset ja itse laitoin sille ajosilat selkään. Roosalla vielä suitset päähän ja kentälle. 

Lauantain peltoilukuvia...

Alkukäyntien jälkeen aloin tekemään Roosalla ensin vasempaan kierrokseen seuraavan laista tehtävää: Kulmissa voltti ja pitkällä sivulla väistätin takaosan pois uralta, mutta etuosa meni uralla ja lyhkäisille sivuille tein pysähdyksen ja peruutuksen. Alkukankeuden jälkeen Roosa taipui hienosti ja alkoi rentoutuakkin kivasti volteilla kunhan muistin etten jää vetämään sitä taivuttaessa suussa vaan joko ns. vedän-myötäys tai sitten kun Roosa lämpeni riitti vain pieni liike sormilla suuhun. Samoin väistättäessä piti muistaa että en vedä sisä- enkä ulko-ohjalla, koska todella usein jään vetämään johtavalla ohjalla. 



Onneksi tiedostan itse virheitä niin pystyn niitä myös korjaamaan. Vasemmasta kierroksesta jäi oikein mukava fiilis. Sen jälkeen vaihdettiin suuntaa ja sama toiseen suuntaan. Aluksi väistättäminen tuntui hankalalta, mutta kun sain ponin asettumaan ja rentoutumaan alkoi sujua. Volteilla kun sain ensin sisäpohkeen läpi alkoi poni taipumaan ja rentoutumaan oikeaankin kierrokseen. Kun olin tyytyväinen käyntiin aloin ravailemaan keskiympyrällä taivutellen ja tehden välillä ympyrän sisään pieniä voltteja. Ravi oli kumpaankin suuntaan hyvää ja Roosa rentoutui ja taipui kivasti. Teki mieli jäädä vain fiilistelemään ravia, mutta järki pakotti lopettamaan ennen ponin väsymistä.



Pienet välikäynnit ja laukkaa. Parissa ekassa nostossa avitin jalkaa raipalla ja sen jälkeen nostot oli todella teräviä. Laukka oli reipasta ja isoa, laukkailin pitkää sivua ja keski- ja pääty-ympyröitä. Välillä tuli laukassakin ihan kivoja pätkiä kun poni alkoi antamaan periksi ja taipumaan ympyrällä. Tehtiin siirtymisä ravinkautta käyntiin ympyröiden välillä ja muutama ihan kiva siirtyminen tuli kun sain vain istuttua satulassa kunnolla.:)

Aluksi mitä vähän kerkesin Veeran ja Sulkun menoa katsomaan oli Sulkku aika tahmea, mitä Veerakin sitten kertoi. Aluksi hän kertoi yrittäneensä Sulkkua pienillä avuilla liikkeelle, Sulkun niistä piittaamatta. Kuten se yleensä onkin hidas uusilla ihmisillä. Veera sitten kertoi että sen jälkeen alkoi sujumaan kun hän tajusi että pitää käskeä kunnolla. Hienosti meni ainakin mun mielestä, sen mitä näin ja se yksi peruutuskin oli niin hieno ja suora eikä Sulkku edes näyttänyt vastustelevan!:)

Kommentit

  1. Ihan tosi mahtavia ja taiteellisia kuvia, tykkäsin tosi paljon :)!♥

    VastaaPoista
  2. Tää viimenen kuva on aivan ihana <3 ihanasti hehkuu hymy kasvoillas kun ratsastat roosalla <3 :)
    KIVA, IHANA JA PARAS BLOGI JA BLOGGAAJA !!! <3 <3 <3 <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik