Siirry pääsisältöön

Tarina

Lilja istui pimeässä huoneessä yksin. Ikkunaverho oli vedetty tiukasti ikkunan eteen, ettei sieltä tulisi sädettäkään auringon valoa. Hän kuuli lähestyviä askelia käytävästä ja huokaisi. Minkä takia hän ei saisi olla yksin? Lilja mietti. Liljan pää oli kipeä, eikä se ollut hänelle uutta. Pää oli aina kipeä. Nyt kaiken lisäksi oksetti, Lilja ei vain tiennyt mitä hän olisi kehostaan oksentanut. Häin ei ollut syönyt kahteen vuorokauteen mitään. Alkoi pyörryttää, Liljan oli pakko pistää makuulle petaamattomalle sängylleen.

Liljan oveen koputettiin. Lilja ei vain jaksanut vastata, suusta ei tullut ääntä. Suu ei totellut hänen aivoistaan lähettämää käskyä vastata koputtajalle. Ovi avautui, Liljan äiti astui huoneseen sisälle. Liljan äiti oli 38 vuotias, hieman pyöreä, kiltin jä ystävällisen näköinen nainen. Tummat silmäpussit silmien alla kielivät valvotuista öistä. ''Lilja rakas, sun täytyy syödä jotain!'' Äidin ääni tunkeutui Liljan korvista sisään. Lilja näki kuinka hänen äitinsä veti hänen pyörätuolinsa lähemmäksi ja nosti Liljan istumaan ja varovasti hivutti hänet siihen.

Liljan pää roikkui, hän ei vain jaksanut nostaa sitä pystyyn ja katsoa eteenpäin. Hänen äitinsä lauleli iloisesti, mutta äänestä kuulsi väsymys. Äänestä kuuli ettei hänen äitinsä itku ollut kaukana. Lilja raotti silmiänsä ja näki heidän tulleen keittiöön. Äiti oli ottanut lautaselle vähän lämmintä keittoa ja ojensi sitä nyt lusikalla Liljan suuhun. Lilja sai lämmintä keittoa suuhunsa ja nielaisi. Oksetti. Toinen lusikallinen, kolmannen lusikallisen jälkeen hän ei pystynyt syömään yhtään enempää. Hänen äitinsä tarjosi vielä porkkanamehua. Sitä hän sei nieltyä kurkustaan alas neljä nielaisua.

''Lilja meidän pitäisi lähtä käymään lääkärissä'' Lilja kuuli äitinsä äänen sanovan, kumminkaan tajuamatta sitä. Mitä muuta hän olikaan viimmeisen talven aikana tehnyt, kun käynyt lääkärissä. Eivät ne valkotakit pystyisi parantamaan hänen jalkojansa niin että hän pystyisi vielä joskus kävelemään. Hän joutuisi olemaan koko loppuelämänsä rampa, jaloistaan halvaantunut, toisten passattavana, niinkui vauva.

Hänen äitinsä sammutti auton, auttoi Liljan pyörätuoliin ja työnsi hänet lääkärin vastaanotolle. Lääkärin huoneessa lääkäri teki normaalitutkimukset. Sen jälkeen he istuvat ikuisuudelta  tuntuvan ajana hiljaa. Liljan päässä jyskytti vieläkin, oksennus pyrki nousemaan kurkkua ylöspäin. Silloin lääkäri aukaisi suunsa; ''Mitäs sanoisit jos kirjoittaisin teille ajan ratsastusfysioterapeutille?'' Lilja mietti mitä hyötyä siitä muka olisi? Ei tavallisestakaan fysioterapeutista ollut mihinkään. Mitä se hevonen siihen vaikuttaisi? Eivätkö ne olleetkin vaarallisiä otuksia? ''Kirjoita vain, voisihan sitä kokeilla'' Lilja kuuli äitinsä vastaavan lääkärille. Lääkärin kynä rahisi paperia vasten.

Lilja katso äitinsä auton perään. ''No niin, nyt mennään talliin katsomaan Ruusua.'' Sanoi Meeri, ratsastusfysioterapeuttini. Lilja oli nyt menossa ensinmäiseen terapiaansa, hän oli käynyt asiasta äitinsä kanssa asiasta neuvottelun. Lilja oli suutuksissa, kyllä hänen äitinsä olisi pitänyt tajuta ettei hän halunnut. ''No tuleppas nyt Lilja!'' Meeri huusi. Lilja katsoi avuttomana Meerin perään ja huusi ''En mä pääse!'' Meeri seisahtui ja kääntyi '' Onhan sulla toimivat kädet!'' Niin ei Liljan auttanut muu kun pyörittää pyörät koti tallia. Lilja oli tottunut siihen että hänen äitinsä lykkää hänet joka paikkaan ja nyt hän joutui selviämään yksin.

Tallissa Meeri haki Ruusun karsinasta, Ruusu oli norjanvuonohevonen. Se oli koulutettu terapiaratsuksi ja oli hyvä siinä. Meeri auttoi Liljaa hakemaan Ruusun harjat ja suitset ja kahvat, jotka laitettiin Ruusun selkään. Ensin Lilja sai Meerin avustuksella harjata Ruusun. ''En mä jaksa, mun päätä särkee ja mä haluan nukkumaan'' Lilja valitti. ''Nyt nuorineiti, sulla on elämä edessä, nauti siitä!'' Meeri vastasi hymyillen. Lilja yritti vastalausetta, mutta Meeri hiljensi hänet höpöttämällä muuta.

Meeri työnsi Liljan rampille mistä oli helppo nousta hevosen selkään. Meeri auttoi Liljan varovati Ruusun selkään avustajan pidellessä siitä kiinni. Kun Lilja oli Ruuseun seljässä Meeri kysyi; ''voidaanko liikkua?'' Varovati Lilja nyökkäsi päällänsä. Meeri käveli Ruusun vieressä valmiina tukemaan Liljaa, jos tämä horjahtaisi. Puolen tunnin ajan he menivät metsäpolkuja pitkin. Lilja ei olisi halunnut tulla pois Ruusun selästä. Kun hän laskeutui Ruusun selästä hän kiitti sitä ''Kiitos, sä oot mun toimivat jalat!''  Kun Liljan äiti tuli hetken päästä hakemaan Liljaa, sai hän vastaansa hymyilevän tytön. ''No oho, mitäs sulle on tapahtunut?'' Äiti kysyi Liljalta.

Lilja rupesi kotoakin olemaan itsenäisempi ja iloisempi. Olihan hänellä pää vieläkin tosi usein kipeä ja huono olo. Pikkuhiljaa hän alkoi syömäänkin enemmän, Lilja sai elämänilonsa takaisin. Tuli kesä, Lilja meni riparille ja sai kevereita. Kotona hänen äitinsä mietti kuinka Lilja pärjäisi kun Liljalla oli se pyörätuolikin. Mutta hyvinhän se meni, Lilja pääsi ripille. Hän oli koko ajan jatkanut kaksikertaa viikossa ratsastusterapiaa, hänestä ja Meeristä oli tullut hyvät kaverit ja samoin Ruususta.

Oli kylmä ja syksyinen ilta, Liljan äiti oli töissä hotellissa kaupungin laidalla, Lilja oli yksin kotona. Lilja oli tekemässä kotonaan ruokaa itselleen, hän huomasi että mauste purkki oli hänen ylettämättömissään. Yhtäkki Lilja sai päähänsä kokeilla kurottaa sitä ja onnistui kaatumaan pyörätuolillaan. Kun hän nousi istumaan hän huomasi että pyörätuoli oli hajunnut. Lilja itki, hänen äitinsä tulisi vasta parin tunnin päästä töistä ja ruoka palaisi kohta pohjaan.

Silloin Lilja sai ajatuksen nousta jaloillensa ja kävellä. Pikku hiljaa hän sai noustua jaloillensa ottamalla tukea kaapinovista. Hän oli noin metrin päässä hellasta, ruuasta tuli jo käryä ja palovaroitin huusi. Pikkuhiljaa hän sai liikutettua jalkojaan, hän nosti kattilat hellallta ja istui penkille ja itki. Kyyneleet valuivat poskia pitkin, hänen äitinsä juoksi sisälle ja huusi '' MIKÄ TÄÄLLÄ ON HÄTÄNÄ?'' Lilja katsoi häneen itkuisin silmin ja hymyili. ''Katso äiti!'' Varovasti ja hitaasti Lilja nousi penkiltä yllös ja otti askeleen ja toisen, vielä kolmannnen ja neljännenkin. Sitten hän oli äitinsä luona ja he halasivat ja itkivät ja nauroivat. Kyyneleet olivat onnen kyyneleitä.

''Tästä mä oon rukoillut, joka päivä sun onnettomuudesta lähtien'' Liljan äiti sanoi kyyneltensä keskeltä. Äiti ja tytär ristivät kätensä, sulkivat silmänsä ja lausuivat hiljaa sanan ''kiitos!''
__________________________________________________________________________________

Tarina ei edennyt ihan niin kuin suunnittelin ja loppu tuli vähän äkkiä. Mutta kertokaapas mitä piditte ja jaksoitteko edes luke loppuun! Kommenttia!

Kommentit

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik