Siirry pääsisältöön

Tarina

Lilja istui pimeässä huoneessä yksin. Ikkunaverho oli vedetty tiukasti ikkunan eteen, ettei sieltä tulisi sädettäkään auringon valoa. Hän kuuli lähestyviä askelia käytävästä ja huokaisi. Minkä takia hän ei saisi olla yksin? Lilja mietti. Liljan pää oli kipeä, eikä se ollut hänelle uutta. Pää oli aina kipeä. Nyt kaiken lisäksi oksetti, Lilja ei vain tiennyt mitä hän olisi kehostaan oksentanut. Häin ei ollut syönyt kahteen vuorokauteen mitään. Alkoi pyörryttää, Liljan oli pakko pistää makuulle petaamattomalle sängylleen.

Liljan oveen koputettiin. Lilja ei vain jaksanut vastata, suusta ei tullut ääntä. Suu ei totellut hänen aivoistaan lähettämää käskyä vastata koputtajalle. Ovi avautui, Liljan äiti astui huoneseen sisälle. Liljan äiti oli 38 vuotias, hieman pyöreä, kiltin jä ystävällisen näköinen nainen. Tummat silmäpussit silmien alla kielivät valvotuista öistä. ''Lilja rakas, sun täytyy syödä jotain!'' Äidin ääni tunkeutui Liljan korvista sisään. Lilja näki kuinka hänen äitinsä veti hänen pyörätuolinsa lähemmäksi ja nosti Liljan istumaan ja varovasti hivutti hänet siihen.

Liljan pää roikkui, hän ei vain jaksanut nostaa sitä pystyyn ja katsoa eteenpäin. Hänen äitinsä lauleli iloisesti, mutta äänestä kuulsi väsymys. Äänestä kuuli ettei hänen äitinsä itku ollut kaukana. Lilja raotti silmiänsä ja näki heidän tulleen keittiöön. Äiti oli ottanut lautaselle vähän lämmintä keittoa ja ojensi sitä nyt lusikalla Liljan suuhun. Lilja sai lämmintä keittoa suuhunsa ja nielaisi. Oksetti. Toinen lusikallinen, kolmannen lusikallisen jälkeen hän ei pystynyt syömään yhtään enempää. Hänen äitinsä tarjosi vielä porkkanamehua. Sitä hän sei nieltyä kurkustaan alas neljä nielaisua.

''Lilja meidän pitäisi lähtä käymään lääkärissä'' Lilja kuuli äitinsä äänen sanovan, kumminkaan tajuamatta sitä. Mitä muuta hän olikaan viimmeisen talven aikana tehnyt, kun käynyt lääkärissä. Eivät ne valkotakit pystyisi parantamaan hänen jalkojansa niin että hän pystyisi vielä joskus kävelemään. Hän joutuisi olemaan koko loppuelämänsä rampa, jaloistaan halvaantunut, toisten passattavana, niinkui vauva.

Hänen äitinsä sammutti auton, auttoi Liljan pyörätuoliin ja työnsi hänet lääkärin vastaanotolle. Lääkärin huoneessa lääkäri teki normaalitutkimukset. Sen jälkeen he istuvat ikuisuudelta  tuntuvan ajana hiljaa. Liljan päässä jyskytti vieläkin, oksennus pyrki nousemaan kurkkua ylöspäin. Silloin lääkäri aukaisi suunsa; ''Mitäs sanoisit jos kirjoittaisin teille ajan ratsastusfysioterapeutille?'' Lilja mietti mitä hyötyä siitä muka olisi? Ei tavallisestakaan fysioterapeutista ollut mihinkään. Mitä se hevonen siihen vaikuttaisi? Eivätkö ne olleetkin vaarallisiä otuksia? ''Kirjoita vain, voisihan sitä kokeilla'' Lilja kuuli äitinsä vastaavan lääkärille. Lääkärin kynä rahisi paperia vasten.

Lilja katso äitinsä auton perään. ''No niin, nyt mennään talliin katsomaan Ruusua.'' Sanoi Meeri, ratsastusfysioterapeuttini. Lilja oli nyt menossa ensinmäiseen terapiaansa, hän oli käynyt asiasta äitinsä kanssa asiasta neuvottelun. Lilja oli suutuksissa, kyllä hänen äitinsä olisi pitänyt tajuta ettei hän halunnut. ''No tuleppas nyt Lilja!'' Meeri huusi. Lilja katsoi avuttomana Meerin perään ja huusi ''En mä pääse!'' Meeri seisahtui ja kääntyi '' Onhan sulla toimivat kädet!'' Niin ei Liljan auttanut muu kun pyörittää pyörät koti tallia. Lilja oli tottunut siihen että hänen äitinsä lykkää hänet joka paikkaan ja nyt hän joutui selviämään yksin.

Tallissa Meeri haki Ruusun karsinasta, Ruusu oli norjanvuonohevonen. Se oli koulutettu terapiaratsuksi ja oli hyvä siinä. Meeri auttoi Liljaa hakemaan Ruusun harjat ja suitset ja kahvat, jotka laitettiin Ruusun selkään. Ensin Lilja sai Meerin avustuksella harjata Ruusun. ''En mä jaksa, mun päätä särkee ja mä haluan nukkumaan'' Lilja valitti. ''Nyt nuorineiti, sulla on elämä edessä, nauti siitä!'' Meeri vastasi hymyillen. Lilja yritti vastalausetta, mutta Meeri hiljensi hänet höpöttämällä muuta.

Meeri työnsi Liljan rampille mistä oli helppo nousta hevosen selkään. Meeri auttoi Liljan varovati Ruusun selkään avustajan pidellessä siitä kiinni. Kun Lilja oli Ruuseun seljässä Meeri kysyi; ''voidaanko liikkua?'' Varovati Lilja nyökkäsi päällänsä. Meeri käveli Ruusun vieressä valmiina tukemaan Liljaa, jos tämä horjahtaisi. Puolen tunnin ajan he menivät metsäpolkuja pitkin. Lilja ei olisi halunnut tulla pois Ruusun selästä. Kun hän laskeutui Ruusun selästä hän kiitti sitä ''Kiitos, sä oot mun toimivat jalat!''  Kun Liljan äiti tuli hetken päästä hakemaan Liljaa, sai hän vastaansa hymyilevän tytön. ''No oho, mitäs sulle on tapahtunut?'' Äiti kysyi Liljalta.

Lilja rupesi kotoakin olemaan itsenäisempi ja iloisempi. Olihan hänellä pää vieläkin tosi usein kipeä ja huono olo. Pikkuhiljaa hän alkoi syömäänkin enemmän, Lilja sai elämänilonsa takaisin. Tuli kesä, Lilja meni riparille ja sai kevereita. Kotona hänen äitinsä mietti kuinka Lilja pärjäisi kun Liljalla oli se pyörätuolikin. Mutta hyvinhän se meni, Lilja pääsi ripille. Hän oli koko ajan jatkanut kaksikertaa viikossa ratsastusterapiaa, hänestä ja Meeristä oli tullut hyvät kaverit ja samoin Ruususta.

Oli kylmä ja syksyinen ilta, Liljan äiti oli töissä hotellissa kaupungin laidalla, Lilja oli yksin kotona. Lilja oli tekemässä kotonaan ruokaa itselleen, hän huomasi että mauste purkki oli hänen ylettämättömissään. Yhtäkki Lilja sai päähänsä kokeilla kurottaa sitä ja onnistui kaatumaan pyörätuolillaan. Kun hän nousi istumaan hän huomasi että pyörätuoli oli hajunnut. Lilja itki, hänen äitinsä tulisi vasta parin tunnin päästä töistä ja ruoka palaisi kohta pohjaan.

Silloin Lilja sai ajatuksen nousta jaloillensa ja kävellä. Pikku hiljaa hän sai noustua jaloillensa ottamalla tukea kaapinovista. Hän oli noin metrin päässä hellasta, ruuasta tuli jo käryä ja palovaroitin huusi. Pikkuhiljaa hän sai liikutettua jalkojaan, hän nosti kattilat hellallta ja istui penkille ja itki. Kyyneleet valuivat poskia pitkin, hänen äitinsä juoksi sisälle ja huusi '' MIKÄ TÄÄLLÄ ON HÄTÄNÄ?'' Lilja katsoi häneen itkuisin silmin ja hymyili. ''Katso äiti!'' Varovasti ja hitaasti Lilja nousi penkiltä yllös ja otti askeleen ja toisen, vielä kolmannnen ja neljännenkin. Sitten hän oli äitinsä luona ja he halasivat ja itkivät ja nauroivat. Kyyneleet olivat onnen kyyneleitä.

''Tästä mä oon rukoillut, joka päivä sun onnettomuudesta lähtien'' Liljan äiti sanoi kyyneltensä keskeltä. Äiti ja tytär ristivät kätensä, sulkivat silmänsä ja lausuivat hiljaa sanan ''kiitos!''
__________________________________________________________________________________

Tarina ei edennyt ihan niin kuin suunnittelin ja loppu tuli vähän äkkiä. Mutta kertokaapas mitä piditte ja jaksoitteko edes luke loppuun! Kommenttia!

Kommentit

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kertaus alkuvuodesta

c. Jessica Ravantti Paljon on tapahtunut viime kuukausien aikana kun en ole blogiin mitään kirjoitellut. Silti kun tarkemmin miettii mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut ja kamerakin on saanut nukkua talviuntaan rauhassa. Ajattelin tähän postaukseen listata mieleen tulevia asioita alkuvuodelta, sen isommin yksittäisistä kerroista kertomatta.  Roosa tosiaan oli mun mukana Ypäjällä 1.1.-6.4.2017. Meillä oli (tai olisi se vieläkin) maneesikortti ja näin ollen saatiin käyttää Hevosopiston maneeseja vapaasti. Melko ahkerasti kulutettiin maneesien uria, mutta maastoiltiin myös useimmiten kerran tai kaksi viikkoon. Ypäjällä oli kiva maastoilla kun polkuja lyötyi ja oli ylä- ja alamäkeä vaikka kuinka. Kertaakaan ei taidettu (onneksi) törmätä peuroihin.  Sonjalle ostettiin oma hevonen maaliskuun alussa. Pieni eestinhevostamma Viola. Itsekkin olen päässyt muutaman kerran Violalla ratsastamaan ja voin sanoa, että en osaa ratsastaa kyseisellä hevosella sitten yhtään.. Oma käte

Rantakuntoon---> Aloitus

Pienikärpänen heräsi kun kevään ensinmäiset lämpimät auringon säteet lämmittivät sen talven aikana jäykistämiä siipiä. Pienikärpänen räpytteli siipiänsä ja oikoi jalkojaan. Sen jälkeen pikkukärpänen lähti suristen lentoon ja lensi nuoren tytön luo. Pikkukärpänen istatti tytön olkapäälle ja puraisi tätä pienesti. Seuraavana päivänä pikkukärpänen näki tytön tekevän jumppamatolla vatsalihaksia. Sen jälkeen pikkukärpänen sulki silmänsä ja päätti jatkaa työtänsä taas seuraavana aurinkoisena päivä, vielä oli liian aikaista jatkaa... Tänään muhun iski kauhea treenamisinto! Kännykällä sitten selasin netissä erilaisia sivustoja ja lyösin tälläisen kivan sivuston, jossa oli 30 päivän vatsalihashaaste. Kirjoittelin sen sitten ylös ihan vihkoon asti, etten unohda sivuston osoitetta. Etsin myös 100 punnerrusta kuudessa viikossa -ohjelman kin, johon olen törmännyt myös ennemmin ja koska nämä kaksi liikettä ovat pääasiassa yläkroppaan etsin myös jotain kyykkyaiheista ja löysin tälläisen 31 päi

Jouluaaton jouluntoivotukset

Toivottavat: Sanna, Roosa, Rontti ja Pixi!