Siirry pääsisältöön

Pieni kertaus alkuvuodesta

c. Jessica Ravantti


Paljon on tapahtunut viime kuukausien aikana kun en ole blogiin mitään kirjoitellut. Silti kun tarkemmin miettii mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut ja kamerakin on saanut nukkua talviuntaan rauhassa. Ajattelin tähän postaukseen listata mieleen tulevia asioita alkuvuodelta, sen isommin yksittäisistä kerroista kertomatta. 

  • Roosa tosiaan oli mun mukana Ypäjällä 1.1.-6.4.2017. Meillä oli (tai olisi se vieläkin) maneesikortti ja näin ollen saatiin käyttää Hevosopiston maneeseja vapaasti. Melko ahkerasti kulutettiin maneesien uria, mutta maastoiltiin myös useimmiten kerran tai kaksi viikkoon. Ypäjällä oli kiva maastoilla kun polkuja lyötyi ja oli ylä- ja alamäkeä vaikka kuinka. Kertaakaan ei taidettu (onneksi) törmätä peuroihin. 

  • Sonjalle ostettiin oma hevonen maaliskuun alussa. Pieni eestinhevostamma Viola. Itsekkin olen päässyt muutaman kerran Violalla ratsastamaan ja voin sanoa, että en osaa ratsastaa kyseisellä hevosella sitten yhtään.. Oma käteni kun ei aivan tasainen ole, niin sitä saa Violan kanssa hyvin treenattua kun se vaatii todella tasaisen käden rentoutuakseen ja tullakseen tuntumalle. 




  • Samana päivän kun Viola päästettiin samaan tarhaan Pixin ja Rontin kanssa, nähtiin Rontin astuvan Pixiä. Siitä sitten seurasi pienen oripojan erottaminen tammoista. Pari viikkoa Rontti vietti yksineloa ennen kuin lastattiin pienien ongelmien kanssa oripoika kuljetuskoppiin ja hurauteltiin lyhyt matka toiselle tallille. Nyt Rontti saa painia päivät pitkät shetlanninponiorin kanssa. 


  • Ollaan päätetty astuttaa Roosa taas kesällä samalla oriilla kuin mistä Ronttikin on lähtöisin eli Trollgutenista. 


  • Viime viikonloppuna käytiin Roosan kanssa pitkästä aikaa ratsastustunnilla. Ei nyt ihan super fiilistä saatu tunnilla aikaan, mutta uusia ideoita ja neuvoja saatiin kohti parempaa työskentelyä. 

  • Roosa kengitettiin tänään 13.4 ja samalla todettiin, että sillä on todennäköisesti kiima paraikaa. 

Kommentit

  1. Kiva kuulla taas teidänkin kuulumisia! Ompas kivan näköinen tuo Viola :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rantakuntoon---> Aloitus

Pienikärpänen heräsi kun kevään ensinmäiset lämpimät auringon säteet lämmittivät sen talven aikana jäykistämiä siipiä. Pienikärpänen räpytteli siipiänsä ja oikoi jalkojaan. Sen jälkeen pikkukärpänen lähti suristen lentoon ja lensi nuoren tytön luo. Pikkukärpänen istatti tytön olkapäälle ja puraisi tätä pienesti. Seuraavana päivänä pikkukärpänen näki tytön tekevän jumppamatolla vatsalihaksia. Sen jälkeen pikkukärpänen sulki silmänsä ja päätti jatkaa työtänsä taas seuraavana aurinkoisena päivä, vielä oli liian aikaista jatkaa... Tänään muhun iski kauhea treenamisinto! Kännykällä sitten selasin netissä erilaisia sivustoja ja lyösin tälläisen kivan sivuston, jossa oli 30 päivän vatsalihashaaste. Kirjoittelin sen sitten ylös ihan vihkoon asti, etten unohda sivuston osoitetta. Etsin myös 100 punnerrusta kuudessa viikossa -ohjelman kin, johon olen törmännyt myös ennemmin ja koska nämä kaksi liikettä ovat pääasiassa yläkroppaan etsin myös jotain kyykkyaiheista ja löysin tälläisen 31 päi

Maastoilusta on meidän viimepäivät tehty

Eilen poppasin sängystä ylös kello 08.15 ja lähdin suoraa viemään ponit talliin. Sonjakin ilmestyi talliin ja vei Pixin ja B:een pihalle. Remille ja Alilla aamuheinät tarhaan ja iltaheinät likoamaan. Sen jälkeen siivottiin talli ja sisälle aamupalalle. Yövaatteissa oleskelin yli puoleenpäivään asti ennen kun vaihdoin vaatteet lökäreihin, toppiin ja johonkin random pusero takkiin... Luin kemiaa tiistaina oleviin kokeisiin ja tajusin muutaman asian mitä en ennemmin oo käsittänyt. Rajakalliossa kesällä... mikä MAHA! Joskus iltapäivällä mentiin äitin kans ohjasajamaan Alilaa. Meni ihan hyvin ja laitettiin harjanvarsista sille aisat, vähä sitä jänskätti, mutta reuntoutui kumminkin pian. Alilan ohjas-ajon jälkeen hain Sulkun, harjasin ja satuloin sen nopsaa. Alkukäyntien jälkeen taivuttelin sitä volteilla pihassa ja sen jälkeen aloin suurentelemaan niitä pohkeenväistön tapaan. Hyvin meni. Tein myös muutamia etuosakäännöksiä suuntaavaihtaessa. Ravia ehdin ottaa vain parin ympyrän verra

Mielipidekirjoitus: ''Kuinka paljon tarvitaan kokemusta, että voi hankkia oman hevosen?''

Multa on useampaankin otteeseen kysytty tätä samaa asiaa, ja en nyt muista olenko kirjoittanut tästä samasta aiheesta ennemminkin. Mutta nyt ainakin kirjoitan, koska tämä asia selvästi kiinnostaa muita. Mun oma mielipide eroaa jossain suhteessa siihen kuinka itse sain Sulkun, mutts älkää antako sen haitata! Omasta hevosesta haaveilioita on varmasti tässä maailmassa moni. Osan toive toteutuu, osan ei valitettavasti. Joskus on hyvä kun saa oman hevosen, joskus taas ei. Ensinnäkin kannattaa miettiä mutamaa kysymystä ja vastata niihin rehellisesti! 1. Onko sinulla riittävästi varaa hevosen ja varusteiden hankintaan, jatkuviin ylläpitokustannuksiin sekä mahdollisiin yllättäviin menoihin?  Hyvä kysymys! Jos lukee hevosaiheisia-kirjoja saa osasta sellaisen käsityksen että hevonen on helppo hankkia kesällä. Tarvitaan vain hevosen ostosumma ja hevonen pärjää laitumella koko kesän ja syksyn tullen omistaja alkaa jakamaan ilmaislehtiä jne...! Hevonenhan ei  pärjää kesällä pelkällä laitumel