Siirry pääsisältöön

Joulukuun ensimmäinen

Hyvää joulukuun ensimmäistä päivää kaikille! Blogissa ei tänäkään vuonna nähdä joulukalenteria, sillä mulla ei yksinkertaisesti aika, ideat ja kiinnostus riittäneet sellaisen väsäämiseen.  Mun piti tulla kirjoittamaan teille kuulumisia jo alkuviikosta, mutta olen säästellyt läppärin akkua, kun menin ja unohdin laturin kotiin. :/ Nyt päätin kuitenkin tulla muutaman sanan blogiin kirjoittamaan, ennenkö tauko kasvaa niin pitkäksi, etten bloggeria tunnu osaavan enää avata ollenkaan. 

Viikonloppu meni taas yhdessä hujauksessa! Perjantaina kun pääsin kotiin, lähdettiin melkein heti meidän kylän pikkujouluihin, joissa saikin mahan täyteen jouluruokaa. J haki mut pikkujouluista ehkä noin yhdeksän aikoihin tai vähän jälkeen ja mentiin kotia tekemään iltatallia. Illalla huomasin Rontin ontuvan, mutta etujaloissa, joita/jota ontui ei tuntunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Veikkasin sitten, että on revayttänyt itsensä joko karsinassa tai laitumella riehuessaan tai hyppiessään. Vaikka eihän sitä ikinä tiedä.. Sonja kertoi myöhemmin huomanneen Rontin olevan ep, jo aamulla. 

Eilen kun kyselin Rontin kuulumisia on se kuulemma vieläkin kipeä. Äiti ja Sonja lupasivat kokeilla antaa Rontille illalla kipulääkettä, mutta en vielä tiedä kuinka onnistui tai oliki se auttanut pienen vauvani oloa.  Sain juuri äidiltä viestin, joka kertoi ettei kipulääkkeestä ollut ollut apua. 

Roosan kanssa maastoilin taas lauantaina pimeassä kahden otsalampun valossa tehden saman lenkin kuin viime viikonloppuna. Tällä kertaa Roosa oli vähän säpsymmällä päällä ja kerran meinasin tippua, jos Roosa ei olisi äkkikäännöstään lopettanut kesken tajutessaan, että tippuu ojaan kääntyessään.  Ja sunnuntaina tehtiin rauhallinen muutaman kilometrin lenkki kamalan tuulisessa ja kylmässä ilmassa J:n ollessa mukana. <3

Sunnuntaina ennen Ypäjälle lähtöä käytiin kotikuntamme joulumarkkinoilla. Tunnelma ei mielestäni ollut yhtä jouluinen ja mukava niinkuin aijempina vuosina, mutta tulipahan käyttyä vaikkei mukaan mitään tarttunutkaan.  Nyt mulla onkin talliviikko puolessa välissä ja sunnuntaina on sitten viimeinen tallipäivä ja sen jälkeen pääseekin pienelle lomalle.





Kun kuvia ei ole, päätinpä julkaista pari muutaman minuutin videota teille. En tiedä onko tuota alla olevaa videoa Rontista jo ollut näytillä, mutta siinäpä se nyt on uudestaan. ;D

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rantakuntoon---> Aloitus

Pienikärpänen heräsi kun kevään ensinmäiset lämpimät auringon säteet lämmittivät sen talven aikana jäykistämiä siipiä. Pienikärpänen räpytteli siipiänsä ja oikoi jalkojaan. Sen jälkeen pikkukärpänen lähti suristen lentoon ja lensi nuoren tytön luo. Pikkukärpänen istatti tytön olkapäälle ja puraisi tätä pienesti. Seuraavana päivänä pikkukärpänen näki tytön tekevän jumppamatolla vatsalihaksia. Sen jälkeen pikkukärpänen sulki silmänsä ja päätti jatkaa työtänsä taas seuraavana aurinkoisena päivä, vielä oli liian aikaista jatkaa... Tänään muhun iski kauhea treenamisinto! Kännykällä sitten selasin netissä erilaisia sivustoja ja lyösin tälläisen kivan sivuston, jossa oli 30 päivän vatsalihashaaste. Kirjoittelin sen sitten ylös ihan vihkoon asti, etten unohda sivuston osoitetta. Etsin myös 100 punnerrusta kuudessa viikossa -ohjelman kin, johon olen törmännyt myös ennemmin ja koska nämä kaksi liikettä ovat pääasiassa yläkroppaan etsin myös jotain kyykkyaiheista ja löysin tälläisen 31 päi

Varsaprojektin viimeinen osa!

Veikkaisin tämän kuvan olevan otettu huhtikuun lopussa tai toukokuun alussa. Tämän luulisin olevan jo kesäkuun puolella otettu kun puut jo vihertävät. Tässä näkyykin oikein päivämäärä. Tämä kuva jäikin sitten viimeiseksi mahakuvaksi... Myös nisät olivat kasvaneet perjantaina. Sillä lauantaina lähdin jo aikaisin iltapäivällä kaverin ylioppilasjuhliin eikä Sonjakaan ollut kotona, joten kukaan ei ollut käynyt tarkistamassa Roosan vointia illalla. Aamulla heräilin ja sain vipinää kinttuihini kun sain puhelimeeni tälläisen kuvan iskältä.  Roosa oli siis varsonut laitumelle terveen orivarsan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Ja noin kaksikymmentä vuorokautta etuajassa. Olisi mennyt päivällensä, jos olisi tiinehtynyt ensimmäisestä kiimasta. Roosan entinen omistaja kertoi, että Roosan orivarsat on syntyneet noin kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa ja tammavarsat päivällensä. Ensimmäinen kuva jonka minä onnistuin pikkumiehestä ottamaan. :) Nyt oll

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri