Siirry pääsisältöön

Estetunti 1/3

Blogger pilasi laadun :0

Olen jo pitkän aikaa ollut enemmän koulu- kuin esteratsastaja ja kiinnostunut enemmän koulukuvioiden ratsastamisesta. Viimeksi olen hypännyt tunnilla Urholla pieniä ristikoita kevättalvella ja sitä ennen hyppäämisessä on ollut pitkiä taukoja. Siitä asti kun Remillä ei ole voinut enää hypätä esteitä, on oma hyppäämiseni jäänyt aika vähälle. Nyt kesäisten säiden saattelemana otin itseäni niskasta kiinni ja sain järjestymään itselleni estetunteja kolme kappaletta. Perjantaina oli ensimmäinen tunti ja samalla pääsin tutustumaan tallille, jossa kaverini Henna käy ratsastamassa. Postauksen kaikki kuvat on Hennan ottamia, kiitos hänelle niistä! Oli vielä niin hyvä tuuri, että perjantai oli koulusta vapaa ja tämä ihanan kesäinen ja lämmin ilma.






Sain ratsukseni aivan ihanan 157 senttisen suomenhevostamma Ropsun. Meillä oli tallilla hyvin aikaa eikä kiirettä tarvinnut pitää. Tunnin alussa kerroin lyhyesti olemattomasta ''esteurastani'' ja lyhyehkön verryttelyn jälkeen, jossa tultiin myös ravipuomeja alettiin hyppäämään. 

Aloitettiin tulemalla ristikkoa ravilähestymisillä. Tuli ihan ok hyppyjä. Toiseen suuntaan tultiin sarjaa ja väliin piti tulla kuusi askelta eli pysty - 6 laukka askelta - okseri. Sarjan jälkeen otettiin vielä laukanvaihtoja esteellä ja lopuksi tultiin rataa. Välillä oli hakemistä, välillä meni hyvin, mutta mikä tärkeintä tunnistä jäi erittäin positiivinen olo! Ja mun mielestä meni hyvin, siihen nähden kuinka vähä oon hypännyt. 




Radan ratsastus meni myös ihan kivasti vaikka toki parannettavaa on, mutta mutta.. :) Ja laukat vaihtu joka kerta esteen päällä, jos ja kun sain Ropsun tulemaan rauhallisesti ja suorassa esteelle kuunnellen mua. 

Palautetta sain, että saisin nojata enemmän eteen hypyissä ja keventääkkin esteratsastajien malliin, kun nyt kevensin niin suoraa pystyyn. Jalastani ja sen asennosta/paikasta sain kehuja ja, että pystyn olemaan jalustimien varassa kantapää alhaalla. Enkä kuulemma ole menetetty tapaus vaan on mussa vielä toivoa esteratsastajaksi. ;)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rantakuntoon---> Aloitus

Pienikärpänen heräsi kun kevään ensinmäiset lämpimät auringon säteet lämmittivät sen talven aikana jäykistämiä siipiä. Pienikärpänen räpytteli siipiänsä ja oikoi jalkojaan. Sen jälkeen pikkukärpänen lähti suristen lentoon ja lensi nuoren tytön luo. Pikkukärpänen istatti tytön olkapäälle ja puraisi tätä pienesti. Seuraavana päivänä pikkukärpänen näki tytön tekevän jumppamatolla vatsalihaksia. Sen jälkeen pikkukärpänen sulki silmänsä ja päätti jatkaa työtänsä taas seuraavana aurinkoisena päivä, vielä oli liian aikaista jatkaa... Tänään muhun iski kauhea treenamisinto! Kännykällä sitten selasin netissä erilaisia sivustoja ja lyösin tälläisen kivan sivuston, jossa oli 30 päivän vatsalihashaaste. Kirjoittelin sen sitten ylös ihan vihkoon asti, etten unohda sivuston osoitetta. Etsin myös 100 punnerrusta kuudessa viikossa -ohjelman kin, johon olen törmännyt myös ennemmin ja koska nämä kaksi liikettä ovat pääasiassa yläkroppaan etsin myös jotain kyykkyaiheista ja löysin tälläisen 31 päi...

Meidän ponien hoito

Eilen illalla sain tälläisen kommentin Anonyymiltä:''Kiva postaus. Onko sun mielestä ponista huolehtiminen raskasta, kun sitä joutuu tekemään päivittäin? onko se mielestäsi vaikeaa?'' Mielestäni kysymys oli niin hyvä, että ajattelin tehdä siitä postauksen, enkä vain vastannut kommenttiin. Mielestäni ponin hoitaminen on raskasta, mutta myös ehdottomasti ihanaa. Meillä kun on ponit kotona omassa tallissa, ei meille tule tallimatkoja, mikä on mielestäni hyvä. Ja jossain määrin ponin pito on vähän halvempaa kuin yksityis tai ratsastustallilla, joissa vuokra voi olla kuukaudessa n.300-500 euroa. Hintaan sitten sisältyy ties mitä kaikkea... Kun meilläkin on navetta ja nevalta haetaan kontoa kuivikkeeksi, käytetään me sitä myös poneille. Heiniäkin ponit saavat siinä sivussa kun lehmille paalataan. No sitten taas karsinoiden siivous pitää tehdä 1-2 kertaa päivässä, riippuen siitä kuinka paljon ponien pitää olla tallissa. Meidän ponit on niin pieniä ettei niitten karsino...

Erikoispostaus aiheita?

Otsikko kertoo. Teen postausehdotuksista listan ja teen niitä sitten aina kun kerkiän, talliesittely on tulossa sitten kun talli on ok. Ja esittely kunnossa :D Mitäs muita postauksia haluaisitten? Nyt Sinulla on mahdollisuus esittää toiveesi ja toiveet listaan ja toteutan! P.s Kaikille yhteisesti! Jos haluat liittyä lukiaksi lyötyy linkki siihen oikeasta sivupalkista. Valitettavasti en osaa neuvoa jos sinulla on rekisteröinnissä ongelmia esim. ikäsi kanssa.