Siirry pääsisältöön

Hyvänmielen valmennus






Tiistaina 29.12 oli Rajakallion Ratsutilalla vierailevan valmentajan Salla Alarautalahden valmennus. Aluksi meinasin olla menemättä Roosan kanssa, mutta päätinkin lähteä mukaan. Ja onneksi lähdin, tykkäsin Sallan tyylistä opettaa, vaikka oman ylimääräisen säätämisen olisikin voinut jättää pois.;) 

Samassa ryhmässä mun ja Roosan lisäksi oli kaksi suomenhevosratsukkoa. Ehdittiin kaikki tehdä itsenäinen alkuverryttely kun valmentaja oli vähän myöhässä. Roosa oli Sallalle tuttu tapaus vuosien takaa ja hän itsekkin on Roosalla joskus ratsastanut. Ja kuten hän totesi Roosasta, että se kyllä osaa silloin kun sitä huvittaa, mutta jos ei huvita niin ei huvita. Ja näin olen Roosaa itsekkin kuvaillut!

Alkuhöpinöiden jälkeen aloitettiin itse valmennus tulemalla pituushalkaisiaa pitkin kevyessä ravissa hevonen suorassa ja ohjan ja pohkeen välissä. Parin kerran jälkeen aloin saamaan Roosaan otetta ja saatiin kehuja. En ole paljon harjoiellut suoraa ratsastamista, olen vain pitänyt huolta siitä, että suoraan ratsastaessa meno on myös ollut suoraa. 

Pienien välikäyntien jälkeen jatkettiin hevosia jumppaavalla tehtävällä. Tultiin L:päädystä pituushalkaisialle X:n kohdasta tehtiin voltti joko oikealle tai vasemmalle riippuen siitä mistä suunnasta tultiin pituushalkaisialle ja tästä aina päinvastaiseen suuntaan voltti. Voltin jälkeen suoristus ja avotaivutusta suoristus ja tällä kertaa voltti erisuuntaan kuin tehtävän alussa. 

Roosa oli vähän vetelä ja tarvi patistusta eteenpäin liikkumiseen, mutta liikkui aina hienosti eteenpäin kerrasta kun pyysi. Aluksi avotaivutus kärsi kun ravi heikkeni ja tätä saatiinkin hienosti korjattua, kun Salla kertoi mulle, että omistan kaksi pohjetta ja niitä pitää käyttää. Tähän kun vielä lisättiin mun katseen pysyminen eteenpäin saatiin oikein hienoja avotaivutuksia aikaan ravissa. Ei siis treenit senkään asian suhteen ihan hukkaan ole menneet!

Hetken päästä muutettiin vielä tehtävää niin että jälkimmäinen voltti ratsastettiin vain puoliksi ja siitä alettiin ratsastamaan päätyyn ympyrää laukassa. Roosalta tuli oikein kivoja pätkiä laukassa. Saa kyllä olla tyytyväinen valmennukseen! Vaikka Roosa olikin hyvä, ei se ollut ihan niin hyvä kun se voisi olla, mutta tiineyskin alkaa jo varmaan tuntumaan. Ollaan jo meinaan ylitetty 150vrk rajapyykki, jippii!

Pakko vielä mainita, että heti valmennuksen alkuun Salla sanoi Roosan olevan hoikemmassa kunnossa kuin viimenäkemällä! Hienoahieno etten sanoisi ja nyt Roosa on tiineenäkin! :D

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik