Siirry pääsisältöön

Valmennusta tunnin perään



Viimeistä lomapäivää viedään ja huomenna paluu arkeen pienine muutoksineen alkaa. Kolmen vuoden aikana tutuksi tullut yläaste jää nyt lopullisesti unholaan ja meikäläinen suuntaa opiskelemaan naapurikunnan lukioon. Vielä en tiedä kuinka tallivuorot tulee jakaantumaan kun aikataulut ei oli ihan selvillä, mutta eiköhän ne siitä sitten ala pyörimään omalla painollaan. Mennään nyt kuitenkin asiaan  eli hevosiin ja ratsastukseen. 

Viimeinen lomaviikonloppu on ollut aika hevospainoitteista, ei valittamista. Perjantaina ratsastin Roosalla 40min. kentällä ilman satulaa ja otettiin kaikki askellajit läpi. Launtaina oli ratsastustunti Rajakalliossa ja sunnuntaina jo ennemmin mainitsemani valmennus. Roosa ei ollut ihan super kumpanakaan päivänä, mutta oli kuitenkin kiva ratsastaa ja parempia pätkiä saatiin niin tunnilla kuin valmennuksessakin. 

Lauantain ratsastustunti oli meille valmennukseen osalistuville, jotka halusivat myös tunnille. Tunnilla ajatuksena oli jumppailla hevosia valmennusta varten ja herkistää niitä. Haettiin rentoutta ja notkeutta hevosilta. Roosa oli normaalia vaikemapi ratsastaa, vaikka näin jälkikäteen tunti meni paremmin miltä lauantaina tuntui. Roosa oli alkuun todella todella tahmea ja kulki takajalat kaukana tallissa. Meno oli kuin täillä tervassa, onneksi Roosa kuitenkin ryhdistäytyi kun sain raipan käteen ja sillä aktivoitua takalajalkoja. Laukka oli ihan yhtä huonoa kuin aina ennemminkin. Koitin pitää käsia matalalla rentoina, mikä oli todella vaikeaa kun aloitin vain vetokilpailun Roosan kanssa. :/ Koitin aktivoida takajalkoja raipailla, liikutella käsi/ohjaa. Ei vaikutusta. Jennikin totesi, ettei se sieltä naksahda yhtä kivaksi kuin ravissa. 





Tunnin jälkeen käytiin vielä Jennin johdolla lyhyt maasto jonka lopuksi pienellä matallla lammella räppäämässä. Roosa meni veteen hienosti! Ja olin siis ratsastunut Roosan Rajakallioon ennen tuntia. Tunnin jälkeen kylmäsin Roosan jalat ja se jäi yöksi Rajakallioon sunnuntain vamennusta varten. 



Sunnuntain valmennus meni myös ihan hyvin. Roosa ei esittänyt parastaan tai ehkä oikeammin sanottuna minä en saanut Roosasta ratsastettua sen parhaita puolia esiin. No, mutta itsenäisen verryttelyn jälkeen tultiin lävistäjää ja valkku katsoi kuinka suorina tultiin ja antoi hyviä vinkkejä suoruuden parantamiseen. Jotka ainaki Roosalla toimi ja saatiin hyviä suoria pätkiä mutkittelun ja vinossa menemisen lisäksi. Ja paljon tehtiin sitten töitä pääty-ympyrällä. Temmon vaihteluita ravissa, keventäen eteen ja harjoitusravissa kiinni, loppua kohden Roosa parani. Tehtiin myös avoa ympyrällä tai ainakin avoon päin menevää. Ensin käynnissä ja sitten ravissa. Alun hakemisen jälkeen ja huonojen pätkien sekaan saatiin hienojakin pätkiä, omasta mielestäni ainakin ihan kivastikkin. Niin ja laukka ensin harjoituslaukkaa josta reippaampaa laukkaa ajatuksella kohti keskilaukkaa. Meidän suurin kompastuskivi, ei oikein saatu eroa laukkojen välissä. Roosa painoi kädelle ja harjoituslaukkaan siirryttäessä tippui helposti raville. Mä en vain tajua kuinka toi laukka on niin vaikeeta meille!! Hyvä valmennus kuitenkin kokonaisuudessaan. 



Roosan hikien pesu ja jalkojen kylmäys, tavaroiden pakkaamisen jällkeen suunnattiin Sonjan kanssa kotia syömään ja kahdelta sähdettiin kopin kanssa hakemaan Roosaa kotia. Tosin tehtiin mutka Jalasjärven oriaseman kautta. Pienen odottelun jälkeen päästiin ultrattavaksi ja todettiin Roosa tiineeksi!♥ Ja pienet varsankuvat vilistivät silmissä.

On se vain niin rakas♥

Kommentit

  1. Hei! Haastan sut mukaan hevosbloggaajien kuvahaasteeseen. Ohjeet löydät täältä: http://wiikinkiponit.blogspot.fi/2015/08/haaste-hevosbloggaajille.html

    VastaaPoista
  2. Ootko menos tänä vuonnaki kattomaan Miljoona Hevonen kilpailuja Tuuriin? Edellinen kommentti lähti vahingos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No katsoin vain yhden radan kun oltiin shoppailemassa vaan tavarapuodissa!;D

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik

Sulkulla tunnilla ♥

Moi! Vähänkö mä oon tyytyväinen itteeni, tuli sitten pyöräiltyä noin 30 kilsaa tän päivän aikana. Ja en silleen ollut kauheen väsynyt edes (ihme!). Vähän lannistaa se että tuli syötyä jäätelö ja juotua limsaa ja rahat meni niihin. Jäätelelöön ei ollut edes tötterö, mitkä on ihan parhaita <3 ensin pyöräiltiin koulusta jokipirtille, tai mikä nyt olikaan ja sitten vielä kotia 17 kilsaa :) Jee mä selvisin. Mikä saavutus, hehee! Piia sitten sano ettei se oo tulossa huomenna poneilemaan ja niinpä sain ajatuksen että meen tänään jos Sulkku ei oo tunnilla. Kysyin asiaa äitiltä ja se kysy Jenniltä ja se sopi :) Menin sitten Sulkulla siskon ja sen kaverin kans tunnille. Tunti oli käynti-ravi tunti ja mulle ja Sulkulle ihan tarpeeksi haastavaa... Kotona söin nopsaa ja sitten vaihdon kuumat ratsastushuosut jalkaan ja sitten lähdettiin.  Rajakalliossa haettiin ponit mitkä oli päässyt pikku laitumelle missä ei nyt kauheesti ollut syömistä, ihan tarpeeksi kumminkin poneille :D M