Siirry pääsisältöön

Tunnilla


Kuulumisia olisi luvassa kera puhelinkuvien. Sonja lähti maanantaina (taas) leirille Remin kanssa ja otti kameran mukaansa. No en mä yksin olisikkaan saanut muita kun tarhassa otettuja kuvia, ettei sitä nyt kannata voivotella sen enempää. Nyt kuitenkin Roosan kuulumisia!

Pe & La Roosa oli kentällä ratsastaessa todella huono. Näitä kahta ratsastusta kuvaa hyvin yksi sana, jännittynyt. Perjantaina tultiin kentälle viiden kilometrin maastonjälkeen vajaaksi puoleksitunniksi ja silloin ratkaisin asian vain ratsastamalla eteen alas -ajatuksella. Tällä tekniikalla saatiin aikaiseksi muuta ok pätkä ja Roosaa rennommaksi. Lauantaina suuntasin suoraa kentälle ja ensinmäinen puolituntia oli kuin olisi ratsastanut rautakangella. Pienen itkuturhautumiskohtauksen jälkeen saatiin muutama kiva pätkä ja lopetettiin niihin. Niin ja laukkaakin otettiin kumpanakin päivänä vähän ja vähän enemmän. 


Sonja lähti maanantaina Ähtäriin leirille Remin kanssa ja koska ripeät lähdöt ei ole Sonjan vahvuuksia autoin laittamalla Remin kuljetuskuntoon. Sen jälkeen kävin mumman kanssa hakemassa pari laatikollista mansikoita ja kotiuduttuani sieltä vaihdoin ratsastusvaatteet niskaan ja hörpin kahvia suunnatakseni tallille. 

Talliin pääsin siinä kolmen jälkeen, kuitenkin ennen puoli neljää. Hain Roosan ja laitoin sen kaikessa rauhassa kuntoon. Oltiin siis lähdössä ratsastustunnille Rajakallioon. Saatiin käpsytellä kaikessa rauhassa koko matka ja loppumatka oikaistiin metsätietä pitkin, joten matkaa kertyi vähän alle 6km. Perille päästiin reippaassa tunnissa. Roosan kanssa saatiinkin odotella muita leiriläisiä yhtän lukuun ottamatta, ennen kun päästiin kentälle. 

Roosa oli kyllä ihan super ratsastaa, se kuunteli, oli rento ja teki niin kuin pyysin. Tehtiin S:n kohtaan kahdeksikko, päätyihin L:n ja C:n voltit/ympyrät ja R:n kohtaan pysähdys käynnissä aluksi ja sitten ravissa tehtiin siirtyminen käyntiin R:ssä ja siitä seuraava volti myös käynnissä. Kuten sanottu Roosasta tuli mukava, rento ja alkoi  polkemaan takajaloillansa allensa. Laukka ei nyt ollut enään niin ruusuista, en vain osaa ratsastaa. :/ 

Kotona pesin Roosasta hiet ja kylmäsin jalat. Tiistaina käytiin kentällä vähän työskentelemässä pohkeenväistöjä ja kahdeksikkoja sekä laukattiin lävistäjää. Ei työskennelty kuin joku vartti ja Roosa oli ok. Tämän liikutuksen oli tarkoitus olla melko kevyt ja jumppaileva eilisen monen tunnin ratsastuksen jälkeen. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ukkostaa

Moi! Huh hu kun on kuuma, tänään ja eilen nimittäin! Yöllä ukkosti ja meillä yks pajun haara kaatui samoin yks pienempi koivu kaatui. Tällä hetkelläkin taivas on aika synkän näköinen ja kauempaa kuuluu vaimeaa jyrinää. Remillä olikin eilen vapari ja mahdollisesti sillä on tänäänkin vapaata. Eilen mun piti mennä kuvaamaan siskon tuntia mutta se ei jaksanut ratsastaa näin kuumalla joten mä menin tunnille sen puolesta. Tunti oli ihan kiva, menin Lahjalla ja yllätyin kun ei tullat ihan kauheen kuuma. Yöllä heräsin siihen kun oli kauhee ukkonen ja myrsky. Meilläkin on yks monihaaranen paju niin yks sen haaroista katkes ponien aitauksessa ja sitten yks pienempi koivu katkes. POnit oli koko yön pihalla ja enemmänkin niitä tuntui haittaavan kauhea sade kun itse ukkonen. Tänään olis tarkoitus mennä Piian kans rajakallioon Sulkulla ja Beeritillä ratsastamaan. En ookkaan tainnut mainita täällä blogissa että Sulkku tulee talveksi kotia. Tarkkaa ajankohtaa ei oo vielä päätetty mutta voitte va...

Meidän ponien hoito

Eilen illalla sain tälläisen kommentin Anonyymiltä:''Kiva postaus. Onko sun mielestä ponista huolehtiminen raskasta, kun sitä joutuu tekemään päivittäin? onko se mielestäsi vaikeaa?'' Mielestäni kysymys oli niin hyvä, että ajattelin tehdä siitä postauksen, enkä vain vastannut kommenttiin. Mielestäni ponin hoitaminen on raskasta, mutta myös ehdottomasti ihanaa. Meillä kun on ponit kotona omassa tallissa, ei meille tule tallimatkoja, mikä on mielestäni hyvä. Ja jossain määrin ponin pito on vähän halvempaa kuin yksityis tai ratsastustallilla, joissa vuokra voi olla kuukaudessa n.300-500 euroa. Hintaan sitten sisältyy ties mitä kaikkea... Kun meilläkin on navetta ja nevalta haetaan kontoa kuivikkeeksi, käytetään me sitä myös poneille. Heiniäkin ponit saavat siinä sivussa kun lehmille paalataan. No sitten taas karsinoiden siivous pitää tehdä 1-2 kertaa päivässä, riippuen siitä kuinka paljon ponien pitää olla tallissa. Meidän ponit on niin pieniä ettei niitten karsino...

Pieni kertaus alkuvuodesta

c. Jessica Ravantti Paljon on tapahtunut viime kuukausien aikana kun en ole blogiin mitään kirjoitellut. Silti kun tarkemmin miettii mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut ja kamerakin on saanut nukkua talviuntaan rauhassa. Ajattelin tähän postaukseen listata mieleen tulevia asioita alkuvuodelta, sen isommin yksittäisistä kerroista kertomatta.  Roosa tosiaan oli mun mukana Ypäjällä 1.1.-6.4.2017. Meillä oli (tai olisi se vieläkin) maneesikortti ja näin ollen saatiin käyttää Hevosopiston maneeseja vapaasti. Melko ahkerasti kulutettiin maneesien uria, mutta maastoiltiin myös useimmiten kerran tai kaksi viikkoon. Ypäjällä oli kiva maastoilla kun polkuja lyötyi ja oli ylä- ja alamäkeä vaikka kuinka. Kertaakaan ei taidettu (onneksi) törmätä peuroihin.  Sonjalle ostettiin oma hevonen maaliskuun alussa. Pieni eestinhevostamma Viola. Itsekkin olen päässyt muutaman kerran Violalla ratsastamaan ja voin sanoa, että en osaa ratsastaa kyseisellä hevosella sitten yhtään.....