Siirry pääsisältöön

Kontrolli käynnillä


Parilla sanalla tiistaisesta klinika käynnistä. Saatiin aika varttin yli kolmeksi klinikalle, kuitenkin edellisen hevosen tullessa aikasemmin valmiiksi ja meidän ollessa jo paikalla päästiin sisälle kolmelta. Otettin ensin käsittelyyn Roosa ja siltä kujetussuojat pois. Eläinlääkäri kyseli miten on mennyt ja tunnusteli jalat. Tämän jälkeen lähdettiin pihalla olevalle juoksutuspaikalle. Ensinmäisestä raviaskeleesta asti nähtiin ontumaa, joka omasta mielestäni vain näytti pahenevan taivutuksien jälkeen, tiedä sitten..

Eläinlääkärin jälkeen oltiin kuitenkin menty parempaan suuntaan vaikka tyytyväisi ei voitu olla. Roosanhan piti parantua jo ensinmäisellä hoitokerralla, parin mutkan kautta näin ei kuitenkaan tapahtunut. Nyt kun parantumista oli kuitenkin tapahtunut ei lähdetty piikittämään niveliä. Roosa sai saman hoidun kun viime käynnilläkin eli piikin lääkettä suoneen ja kipulääkettä aamuin illoin kuuri loppuun. Ja nyt sitten piikitetään, jos ei ole kolmenviikon päästä selvästi parempi.

Roosan astuttamisesta myös puhuttiin eläinlääkärin kanssa ja piti liinassa astuttamista parempana kun laitumelle päästämistä. Tai sitten kuulemma tarha tai todella köyhä tarha, ettei kaviokuume uusi. Itse en taas haluaisi päästää sitä juoksentelemaan laitumelle oriin kanssa. 

Remi oli ennen taivutuksia puhdas, mutta taivutusten jälkeen eläinlääkäri sanoi, että kivusta on jäljellä enää n. 5-10% alkuperäisestä. Remi sai myös piikin suoneen ja kaksi viikkoa kävelyä, jonka jälkeen paluu normaaliin liikutukseen. Oli ihana kuulla edes Remistä, että parempaan on menty!!
Pitsan syönti oman murun kanssa on parasta!<3

 Hyvää juhannusta kaikille!:)

Kommentit

  1. Ihan näin mielenkiinnosta kysyn, mutta teittekö te Roosalle ostotarkastusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tehty, Roosa oli meille ennestään jo parin vuoden takaa tuttu ja meillä oli ns. kiire päättää otetaanko Roosa vai ei sillä seuraavan päivän katsojat olisivat todennäköisesti sen ostaneet. Myyjä kertoi Roosan sairastaneen mahahaavan ja muutenkin siitä asioita paljon.:)

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik

Miksi en postaa niin usein kun ennen?

Mihin se aika sitten menee? Kouluun ja läksyihin, koulua meillä on yhdeksästä kolmeen ja kotona olen puolineljän jälkeen. En ikinä jaksa lähteä heti talliin vaan syön ja olen hetken koneella, ja yleensä siihen aikaa ei ole mitään blogiin kirjoittamista. Sen jälkeen yleensä aloitan läksyjen tekemisen ja juon päiväkahvit ja lähden tallille. Tallissa ratsastan joko Sulkun tai Remin ja joskus jopa molemmat, yhteen menee suunnilleen aikaa noin 1,5-2 tuntia. Sen jälkeen palaan sisälle, teen läksyt loppuun ja katson salkkarit. Kahdeksan jälkeen talliin siivoamaan karsinat, yleensä saan siihen menemään tunnin ja otetaan ponit sisälle yöksi. Sisällä istun ehkä jos jaksan niin koneelle, en kumminkaan jaksa kirjoittaa kunnon postausta vaan pikaisen kuulumis postauksen vähillä kuvilla. Kymmenen aikaan tai heti jälkeen koitas päästä pistamään pääni tyynyyn, etten ole aamulla puolikuollut. ''Aiheeseen liittymättömiä, vanhoja kuvia'' Miksi ei tule uusia kuvia? Siitä yksinker