Siirry pääsisältöön

Kolmen viikon kuulumiset

Joulukuu 2013
Niin vain on vierähtänyt melkein kolme viikkoa viimeisimmästä postauksesta. Pahoittelen sitä että en varoittanut pienestä tauosta, mutta en taida tällä kertaa pahoitella itse tauosta. Tämä on mun blogi ja päätän itse koska bloggaan. Tietysti nytkin oon ajatellut bloggaamista melkein päivittäin, mutta uusien kuvien puutteen takia en ole jaksanut avata koko bloggeria. Nyt sitten sen verran paljon poltteli sormia päästä kirjoittamaan ja päivittelemään blogia että oli pakko istua läppärin viereen ja alkaa kirjoittamaan. 

Mitä näiden kolmen viikon aikana on sitten tapahtunut? Meillä oli viime viikko syyslomaa ja olimme iskän kanssa maanantaista perjantaihin nurmiryhmän opintomatkalla Itävaltaan ja Italiaan. Jos muistan teen tästä myöhemmin kuvapostauksen.;) Sinä aika Piia kävi ratsastamassa Roosalla neljänä päivänä. Roosa oli vissiin ollut vaihtelevasti joko reipas ja vireä tai sitten laiskahko eli ihan oma itsensä. Ennen syyslomaviikkoa meillä oli TET-viikko jonka vietin rajakalliossa. Se oli todella mielenkiintoinen ja opettavainen viikko. Ja pääsin myös ratsastamaan Kassulla ja jos mainitsisin siitä tunnista pari sanaa kun vielä muistan.

Kassu
Kuva: Sonja
Kassu on siis Jennin kaverin hevonen jota Jenni saa käyttää ratsastustunneilla. Kassu on eestinraskasvetohevonen (muistaakseni!) ja todella symppis tapaus. Aluksi vähän jännitti että kuinka tuun Kassulla selviämään kun se on niin iso tai siis paremminkin leveä. Kassulla on onneksi ihana koulusatula ja ei se leveys tuntunut niin pahalta, edes tunnin jälkeen tai seuraavana päivänä.;D 

Mutta nyt itse tuntiin. Aloitettiin tekemään sellaista kääntely tehtävää että käännyttiin pitkän sivun keskeltä r-s lävistäjälle. Kassun kanssa kääntyminen meni ok, mutta suoraan meneminen ei oikein onnistunut kun Kassu kävi kierroksilla Remin takia, jolla Sonja oli samalla tunnilla. Lisättiin tehtävään vielä lyhyiden sivujen päätyihin voltit. Jenni myös muistutti mua useaan otteeseen pitämään Kassulla super kevyen tuntuman ja ratsastamaan enemmän istunnalla ja se oli aika opettavaista mulle...

Kassu jaksoi höslätä Remiä vielä ravissakin, mutta siinäkin kun ratsasti enemmän istunnalla niin alkoi onnistumaan jäkityksien jälkeen. Jenni käski ratsastaa ajatuksella eteen-alas ja hakien sitä rennoksi. Kolme muuta ratsukkoa alko tekemään kentän toiseen päähä jotain tehtävää ja me otettiin kumpaankin suuntaan Kassun kanssa muutamat laukannostot. Sen jälkeen kun Jenni keskittyi vielä muihin taivutteltiin me Kassun kanssa kahdeksikolla niin että huolehdin että se oikeasti suoristui ympyröiden välissä. 

Sen jälkeen oli siis syysloma ja kun kotiuduin kotia sai Roosa lauantain ja maanantain vapaaksi ja sunnuntaina kävin taivuttelemassa kevyesti kentällä. Tiistaina sitten suunnattiinkin rajakallioon estetunnille. Estetunnilla aloitettiin tulemalla r-s linjalla puomia tehden kahdeksikkoa ja samaa kuviota jatkettiin ravissa ja puomin noston jälkeen esteeksi. Tuntuihin että tämä oli kaikista haastavin tehtävä koko tunnin aikana, heh!;D Joko hepat kielsi sille tai sitten tiputti. Ja eihän syy tietenkään lyödy satulan päältä.. Roosa ei onneksi kieltänyt kertaakaan ja parin sähläkerran jälkeen Roosa tajusi idean ja halusi omatoimisesti lähestyä estettä laukassa vaikka ravi olisi riittänyt.


Sen jälkeen tultiin muistaakseni sarjaa, jonka väli juoduttiin Roosan kanssa tulemaan isossa laukassa johtuen liian pitkästä välistä. Sarja meni ihan ok ja sen jälkeen tultiin vielä yksisttäistä okseria joka onnistui myös ihan kivasti. Roosa hyppäsi hyvin vähän kehnommistakin paikoista. Vähän Roosa oli hidas pohkeelle, muuten oli oikein kivan tuntuinen ratsastaa. 

Ja sitten pari kertaa ollaan väännetty kentällä. Ihan siis sillä lailla kunnolla että kun ollaan lämmitelty joka askellajissa ollaan vielä palattu hiomaan ravia tai laukkaa. Roosa on vähän painanut kädelle, mutta jos vain saisin ratsastettua sitä enemmän ulkoavuilla ei se painaisi niin paljon sisäkädelle. Tätä oonkin nyt itse koittanut muistaa harjoitella. Käynnissä ja ravissa Roosa onkin väläytellyt sitten parempaa pätkää. :)

Alila muutti viime viikon tiistaina uusille omistajille, mutta meni kumminkin rajakallioon pihattopaikalle että uudet omistajat saavat oppia ja apua nuoren hevosen käsittelyyn ja koulutukseen. Alila kotiutui tosi kivasti ja pääsi samaan pihattoon Sulevin kanssa. Ja ihan selvästi nämä kaksi tunsivat toisensa heti.:) Jenni kävi myös perjantaina laittamassa Remin ja Roosan talvikenkiin ja vei samalla oman suomenhevostammansa ja varsan mukanaa. Nyt meillä onkin sitten kotona enää Pixi, Roosa ja Remi. 


Pisteet sille joka jaksoi lukea tämän postauksen loppuun asiti!!

Kommentit

  1. kiva postaus, sun tekstit on muutenkin aina niin kivaa luettavaa kun on silti kuviakin (ei haittaa vaikka joskus on jotain vanhoja kuvia) TOSI KIVA BLOGI <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos tää oli ihanan piristävä kommentti!!:)

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kertaus alkuvuodesta

c. Jessica Ravantti Paljon on tapahtunut viime kuukausien aikana kun en ole blogiin mitään kirjoitellut. Silti kun tarkemmin miettii mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut ja kamerakin on saanut nukkua talviuntaan rauhassa. Ajattelin tähän postaukseen listata mieleen tulevia asioita alkuvuodelta, sen isommin yksittäisistä kerroista kertomatta.  Roosa tosiaan oli mun mukana Ypäjällä 1.1.-6.4.2017. Meillä oli (tai olisi se vieläkin) maneesikortti ja näin ollen saatiin käyttää Hevosopiston maneeseja vapaasti. Melko ahkerasti kulutettiin maneesien uria, mutta maastoiltiin myös useimmiten kerran tai kaksi viikkoon. Ypäjällä oli kiva maastoilla kun polkuja lyötyi ja oli ylä- ja alamäkeä vaikka kuinka. Kertaakaan ei taidettu (onneksi) törmätä peuroihin.  Sonjalle ostettiin oma hevonen maaliskuun alussa. Pieni eestinhevostamma Viola. Itsekkin olen päässyt muutaman kerran Violalla ratsastamaan ja voin sanoa, että en osaa ratsastaa kyseisellä hevosella sitten yhtään.. Oma käte

Rantakuntoon---> Aloitus

Pienikärpänen heräsi kun kevään ensinmäiset lämpimät auringon säteet lämmittivät sen talven aikana jäykistämiä siipiä. Pienikärpänen räpytteli siipiänsä ja oikoi jalkojaan. Sen jälkeen pikkukärpänen lähti suristen lentoon ja lensi nuoren tytön luo. Pikkukärpänen istatti tytön olkapäälle ja puraisi tätä pienesti. Seuraavana päivänä pikkukärpänen näki tytön tekevän jumppamatolla vatsalihaksia. Sen jälkeen pikkukärpänen sulki silmänsä ja päätti jatkaa työtänsä taas seuraavana aurinkoisena päivä, vielä oli liian aikaista jatkaa... Tänään muhun iski kauhea treenamisinto! Kännykällä sitten selasin netissä erilaisia sivustoja ja lyösin tälläisen kivan sivuston, jossa oli 30 päivän vatsalihashaaste. Kirjoittelin sen sitten ylös ihan vihkoon asti, etten unohda sivuston osoitetta. Etsin myös 100 punnerrusta kuudessa viikossa -ohjelman kin, johon olen törmännyt myös ennemmin ja koska nämä kaksi liikettä ovat pääasiassa yläkroppaan etsin myös jotain kyykkyaiheista ja löysin tälläisen 31 päi

Jouluaaton jouluntoivotukset

Toivottavat: Sanna, Roosa, Rontti ja Pixi!