Siirry pääsisältöön

Miten hevoseni viettää kesää?

Voitto Kotiin (<--klik)-blogissa Tiia haastaa joka viikko bloggaavat lukiansa, jollakin mielenkiintoisella haasteella. Päätin sitten itsekkin ottaa tämän viikon haasteen vastaan, jotta saisin muutakin postattava normaali postauksien joukkoon vähän erilaisempiakin postauksia, kun olen erikoispostauksia itse niin huono keksimään.

Kysymys siis oli miten hevosesi viettää kesää? Meillähän on ihan ehdoton kesän merkki se että ponit pääsee laitumelle. Laitmella ponit saavatkin sitten olla koko kesän yötä päivää niin kauan kun kelit pysyvät tarpeeksi lämpiminä. Meillä ei poneja oteta kesälläkään talliin vaikka vähän sataisi taikka ukkostaisi ja ihan hyvin ne on pärjänneet. Aluksi se tuntui itsestä oudota nukkua sisällä suojassa kun ponit oli ukkosmyrskyn armoilla pihalla. Nyt siihen sitten alkaa jo tottumaan ettei niille siellä kuinkaan käy.






Osalla hevosillahan on kesällä pitempiäkin lomajaksoja, mutta ei meillä sellaisia ole. Touhutaan ponien kanssa kesän aikana silloin kun innostutaan ja tuntuu mukavalta. Välillä enemmän ja ahkerammin ja toisinaan kevyemmin ja harvemmin.

Tänäkesänä kun ei ole vakituista ratsastettavaa niin ponien liikutukset tulevat pyörimään pääasiassa kaiken muun ympärillä. Alilalla jatkuu ajo-opetus, välillä ottaen mukaan lepojakso jolloin se saa miettiä oppimaansa ja sisäistää sen. Sulkulla tulen todennäköisesti jatkamaan samoja juttuja kun tähänkin asti ja Remillä taas käyntilenkkejä maastossa aina innostuksen tullessa päälle.



Ei meidän hevosten kesä nyt niin erikoinen ole. Ne on yötäpäivää pihalla, syö laidunruohoa ja lihoo. :) 

Kommentit

  1. Kiva postaus, ihania kesäisiä kuvia :)

    VastaaPoista
  2. Kiva blogi :) Ja ihania kuvia! Liityin lukijaksi, liity myös mun blogiin jos yhtään kiinnostaa http://kavioilla.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :P Ja tervetuloa, toivottavasti viihdyt!

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik