Siirry pääsisältöön

Kesäpäivien maastoiluja


Ihania nämä lämpimät ja kesäiset päivät, vaikka oikeastaan voisin sanoa että melkeinpä on liian kuuma. Ei nyt kumminkaan saa valittaa kun on vihdoin ja viimein lämmintä kylmyyden jälkeen. Kyllä mulle ainakin kelpaa tälläinen sää! Tosin kuumuuden takia ei oikein jaksa tehdä mitään päiväsaikaan. Onneksi voi aikaisin aamulla tai myöhään illalla sitten tehdä jotain kun ei ole enää kauhean kuuma. Nyt tulin kumminkin päivittelemään vähän kuulumisia viime päivistä tänne blogiinkin. 

Torstaina saatiin bilsan kokeet takaisin ja yllätyin aika iloisesti kun kaikista muista tehtävistä tuli täydet pisteet paitsi vikasta. Vikasta tehtävästä mulla ei ollut oikestaan hajuakaan kuinka se meni. Onneksi muut tehtävät meni hyvin ja olin ihan tyytyväinen numeroon. Muuten koko torstaipäivä vietettiin koulussakin melkein kokonaan pihalla. Tunneilla ei enää opiskeltu ja opettajat päästivät pihalle ottamaan aurinkoa. 


Jenni sitten soitti äidille kun olin ollut hetken kotona ja kysyi kerkeäisinko lähteä hänen ja parin muun kanssa maastoon että kaikki hevoset pääsisivät liikkeelle. No tietystihän kerkesin ja ei muuta kun ratsastuskamat niskaan ja kohti tallia. Haettiin sitten heposet laitsalta ja lähdettiin maastoilemaan. Tutkiskeltiin vähän että millaisia reittejä siellä oli ja hypättiin yhden ojankin yli kaksi kertaa. :D Ja pari ravipätkääkin otettiin ja en muistanutkaan että hevoset ravaa niin reippaasti. Otettiin me yksi laukkapätkäkin. Aluksi yritin ravissa ja laukassa saada ratsuani, viliä kuulolle, mutta sitten rentouduin ja totesin ettei se ole tyhmä hevonen ja laukkaa tai ravaa toista päin ja homma helpottui huomattavasti. 


Lopuksi käytiin matalassa ja pienessä ''lammessa'', sanon nyt lammeksi kun en tiedä miksi sitä pitäisi kutsua, mutta siis sellainen pieni vesilammikko. Jenni sanoi että Vili ei ollut viimeksi suostunut kastelemaan jalkojaan. Muiden jo mennessä koitin pitää  Vilin heti muiden perässä että saisin huijattua sen veteen. Vili kumminkin pysähtyi vedenrajaan, mutta en päästänyt sitä kääntymään ja sainkin sen sitten loppujen lopuksi veteen. Vedessä Vili sitten räiskytti vettä etukavioillaan ihan onnessa ja hyvä kun sain sen sieltä vielä pois kun toinen innostui niin kovasti vedestä! :)


Perjantaina saatiin sitten fyssankokeet takaisin ja olin siihenkin numeroon ihan tyytyväinen. Ja iltapäivällä meillä olikin ryhmissä toimintailtapäivä. Paistettiin lättyjä, leikittiin pihalla ja sisällä, kyseltiin, maalattiiin palloseinää ja sitten oli vielä tietovisaakin. 

Kotona sitten innoistuin ratsastamaan Remillä ja käytiinkin maastossa noin kolmen kilometrin lenkki. Ravattiin ja laukattiinkin pari pätkää ja Remi ei vastustellut yhtään vaan nautti! Laukaa se meni reippaasti mutta hidasti melkein kokonaan äänellä varsinkin kun vähän avitti istunnalla.  Sain mennä sellaisella rennolla lyösällä ohjalla, eikä Remi pahemmin säikkynyt eikä kyttäillyt mitään.



Tänään eli lauantaina sitten ratsastin Remillä hetken ilman satulaa. Otettiin taas yksi pätkä ravia ja laukkaakin ja kivaa oli taas! Jos nyt illemmalla vielä innostun niin käyn liikuttelemassa Sulkun, mutta saa nyt nähdä jaksanko. Tää lämmin ilma laiskistaa mut lopullisesti. Pitäisi päästä taas säännölliseen rytmiin kiinni mutkuu!! :DD

Nyt alankin pikkuhiljaa kirjoittelemaan yhtä erikoispostausta ensiviikolla olevan merkkipäivän kunniaksi. Arvaisiko joku mikä tämä päivä on? Vinkkiä voin antaa että se on tiistaina. Vielä en ole varma millaisen postauksen saan aikaan, se nähdään sitten kun saan sen valmiiksi!


Kommentit

  1. Ihania kuvia!<3 Liityin lukiaksi. Voitko liittyä minun? http://khtojaniitty.blogspot.fi/
    Joo , On keppariblogi mut teen kohta heppa blogin.

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ja kiva postaus :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik

Sulkulla tunnilla ♥

Moi! Vähänkö mä oon tyytyväinen itteeni, tuli sitten pyöräiltyä noin 30 kilsaa tän päivän aikana. Ja en silleen ollut kauheen väsynyt edes (ihme!). Vähän lannistaa se että tuli syötyä jäätelö ja juotua limsaa ja rahat meni niihin. Jäätelelöön ei ollut edes tötterö, mitkä on ihan parhaita <3 ensin pyöräiltiin koulusta jokipirtille, tai mikä nyt olikaan ja sitten vielä kotia 17 kilsaa :) Jee mä selvisin. Mikä saavutus, hehee! Piia sitten sano ettei se oo tulossa huomenna poneilemaan ja niinpä sain ajatuksen että meen tänään jos Sulkku ei oo tunnilla. Kysyin asiaa äitiltä ja se kysy Jenniltä ja se sopi :) Menin sitten Sulkulla siskon ja sen kaverin kans tunnille. Tunti oli käynti-ravi tunti ja mulle ja Sulkulle ihan tarpeeksi haastavaa... Kotona söin nopsaa ja sitten vaihdon kuumat ratsastushuosut jalkaan ja sitten lähdettiin.  Rajakalliossa haettiin ponit mitkä oli päässyt pikku laitumelle missä ei nyt kauheesti ollut syömistä, ihan tarpeeksi kumminkin poneille :D M