Siirry pääsisältöön

Vierasratsastaja

Eilen jo teille vihjasinkin että Sulkku pääsee ratsun hommiin tänään, mutta ei kuitenkaan minun kanssani. Selkään kiipesikin tällä kertaa Saija (<--klik blogiin). Jokin aika sitten kysyin Saijalta facessa haluaisiko hän alkaa ratsastamaan Sulkulla ja sain myöntävän vastauksen. Tässä sitä sitten oltiin ja Saija Sulkun selässä. 

Alkukäyntien jälkeen ohjasin ratsukon pellolle ratsastamaan, joka olikin sopivasti kuivanut tähän tarkoitukseen. Aluksi Saija teki Sulkulla pysähdyksiä ja peruutuksia. Täytyy myöntää että ihan hämmästyin kuinka reippaan näköisenä Sulkku peruutteli, vaikka ei aina aluksi meinannutkaan peruuttaa. Muutama volttikin mahtui tähän väliin. 

Sen jälkeen he ottivat ravia ja Sulkku oli ehkä aavistuksen laiska, mutta napakan kuskin ansiosta joutui liikkuttamaan kinttujaan. Ravissa tehtiin muutamia käyntisiirtymisiä ja pysähdyksiä, jotka näyttivät menevän ihan ok. 

Ravailujen jälkeen vuorossa oli laukkaa. Kuten arvasin nostoissa oli ongelmia. Sulkku vaan alkoi menemään tikitysraviaan pää ylhäällä. Onneksi taas napakka kuski ja pieni raipan avustus tai siis pelkkä mukana olo auttoivat ja saatiin sitten se laukkakin nousemaan nätisti.

Sulkulla siis tuntuu olevan pieni ongelma nostaa vieraiden kuskien kanssa laukkaa, tähän siis luetaan kaikki muuta mun lisäksi. En tiedä oonko opettanut sitten tuon laukan noston sille väärin että vain mä osaan nostaa sillä laukan. Vai onko se sitten muuten vain niin mun säädöillä. Itse kun oon saanut sillä nousemaan laukat peruutuksestä/pysähdyksestä ja melkeinpä aina heti kun haluan noston tapahtuvan. 

Käveltiin sitten välikäynnit omalle kujalle johon rakensin pienen ristikon. Aluksi puomit olivat maassa ja Saija ja Sulkku tulivat ne kerran kummastakin suunnasta. Sen jälkeen nostin esteen ristikoksi ja sen parivaljakko ylitti muutaman kerran kummastakin suunnasta. Aluksi oli homma vähän hukassa niin ponilta että kuskiltakin kun kumpikaan ei ole pahemmin hyppinyt tänä vuonna. Lähinnä tämä ilmeni eri aikaan hyppäämisenä, loppuksi saatiin kumminkin onnistuneet hypyt kumpaankin suuntaan. Siihen oli sitten hyvä lopettaa ja käveltiin loppukäynnit.

Sovittiin myös että Saija alkaisi nyt ratsastamaan Sulkulla vähän säännöllisemmin. Suunnitelmissa oli myös joka toinen kerta koulua ja joka toinen kerta esteitä. Varovaisesti aloitetaan ottaen huomioon ponin nykyinen kuntotaso ja aloitetaan myös kunnon kohotus + laihdutus. Oon nyt sitten kaivaaillut Sulkulle pientä viikko ohjelmaa ensiviikolle, tosin tämä on aika liukuva koska en vielä tietä onko mulla jotain menoja ja kuinka paljon tarvitsen aikaa kokeisiin lukemiseen. 
Tässä nyt kumminkin mitä oon ajatellut ensiviikolle, mutta aloitetaan nyt kumminkin jo huomisesta. ;)
Sunnuntai: Ohjas-ajoa/jouksutusta kahdella ohjalla-rennosti taivutellen.
Maanantai: (Itsellä kokeisiin lukemista) Vapaa tai maastäkäsittelyä.
Tiistai: Parin kolmen kilsan ajolenkki.
Keskiviikko: Ohjas-ajoa/jouksutus kahdella ohjalla.
Torstai: Talutusratsastus??!!
Perjantai: Käyntilenkki/vapaa.
Lauantai: Saija ratsastaa. 
Sunnuntai: Agilityä?


Kaikki kuvat otettu kännykällä koska kamera oli sisällä ja haluttiin edes vähän materiaalia. ;)

Kommentit

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Rantakuntoon---> Aloitus

Pienikärpänen heräsi kun kevään ensinmäiset lämpimät auringon säteet lämmittivät sen talven aikana jäykistämiä siipiä. Pienikärpänen räpytteli siipiänsä ja oikoi jalkojaan. Sen jälkeen pikkukärpänen lähti suristen lentoon ja lensi nuoren tytön luo. Pikkukärpänen istatti tytön olkapäälle ja puraisi tätä pienesti. Seuraavana päivänä pikkukärpänen näki tytön tekevän jumppamatolla vatsalihaksia. Sen jälkeen pikkukärpänen sulki silmänsä ja päätti jatkaa työtänsä taas seuraavana aurinkoisena päivä, vielä oli liian aikaista jatkaa... Tänään muhun iski kauhea treenamisinto! Kännykällä sitten selasin netissä erilaisia sivustoja ja lyösin tälläisen kivan sivuston, jossa oli 30 päivän vatsalihashaaste. Kirjoittelin sen sitten ylös ihan vihkoon asti, etten unohda sivuston osoitetta. Etsin myös 100 punnerrusta kuudessa viikossa -ohjelman kin, johon olen törmännyt myös ennemmin ja koska nämä kaksi liikettä ovat pääasiassa yläkroppaan etsin myös jotain kyykkyaiheista ja löysin tälläisen 31 päi

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik