Siirry pääsisältöön

Satulaan totuttelua


Ylläolevaan kuvaan liittyen laitoin Alilalle satulan selkään viimeviikolla pari kertaa. Ekalla kerralla vain totuttelin tallissa satulaan ja seuraavana päivänä käytiin myös kävelemässä ja ravailemassa satula selässä pihalla jalustimet heiluen ja läpsyen. Eikä pieni prinsessa poni sanonut mitään. Ainut että se vähän hidasteli lavoille valunutta satulaa tai muuten vaan... Ensi kerralla pitää laittaa häntäremmi. ;)

Maanantaina ratsastin Remillä pitkästä aikaa ja aluksi käveltiin mettässä pikkulenkki ja sen jälkeen mentiin kentälle taivuttelemaan ja otettiin vähän ravia. Kenttä ei ollut pahasti liukas onnekksi! Remi oli oikein kiva ja kuunteli istuntaakin hyvin kun menin ilman satulaa. Laukkaakin kokeilin, mutta ei.:(

Ratsastus kuvat kesäkuun alusta kun Remi oli mukavan rento ja letkeä ratsastaa! <3


Eilen eli tiistaina en ratsastanut tai tehnyt mitään muuta tallissa kun siivosin Remin ja Sulkun karsinat ja tein iltatallin Sonjan kanssa. Suurin osa illasta menikin harjoitellen matikan kokeeseen, joka oli tänään. Muutamaa kohtaa mietin, tein ja laskin, kumitin ja mietin ja laskin. No toivotaan parasta ja pelätään pahinta... Tänään tallissa harjasin ja satuloin Alilan ja käytiin pellolla vähän juoksemassa liinassa, mutta koska en saanut häntäremmiä satulaan se vailui liikaa eteen ja sitten siirsin sitä taakse päin ja ravattiin pari kierrosta, että Alilalle jäisi hyvä muisto. 

Kun olin hoitanut Alilan ja vienyt sen pois otin Been tilalle ja harjasin sen ja nostin kaikki jalat ylös. Vähän Bee yritti puruista mua tai nykiä jalkaa pienesti. Eli tosi hyvin meni mun mielestä siihen nähden kuinka vähän ollaan nosteltu loppu viimeksi sen jälkoja. :)

Huomenna onkin vuorossa ahkeraa enkunkokeseen lukemista, joten en tiedä kerkeänkö kauheasti heppailemaan. Mutta tässä tuli nyt kuulumisiä lyhyesti! :) Ensi viikolla onkin hiihtoloma enkä malta odottaa!!

Kommentit

  1. Tiesitkö että sisterilläs on poikksi?? ja se pussailee jatkuvasti :x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea heille! mitä muuta sitte muka pitäs tehä? ::::D

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik

Sulkulla tunnilla ♥

Moi! Vähänkö mä oon tyytyväinen itteeni, tuli sitten pyöräiltyä noin 30 kilsaa tän päivän aikana. Ja en silleen ollut kauheen väsynyt edes (ihme!). Vähän lannistaa se että tuli syötyä jäätelö ja juotua limsaa ja rahat meni niihin. Jäätelelöön ei ollut edes tötterö, mitkä on ihan parhaita <3 ensin pyöräiltiin koulusta jokipirtille, tai mikä nyt olikaan ja sitten vielä kotia 17 kilsaa :) Jee mä selvisin. Mikä saavutus, hehee! Piia sitten sano ettei se oo tulossa huomenna poneilemaan ja niinpä sain ajatuksen että meen tänään jos Sulkku ei oo tunnilla. Kysyin asiaa äitiltä ja se kysy Jenniltä ja se sopi :) Menin sitten Sulkulla siskon ja sen kaverin kans tunnille. Tunti oli käynti-ravi tunti ja mulle ja Sulkulle ihan tarpeeksi haastavaa... Kotona söin nopsaa ja sitten vaihdon kuumat ratsastushuosut jalkaan ja sitten lähdettiin.  Rajakalliossa haettiin ponit mitkä oli päässyt pikku laitumelle missä ei nyt kauheesti ollut syömistä, ihan tarpeeksi kumminkin poneille :D M