Siirry pääsisältöön

Ihan perus puuhailuja

Nyt alkaa joulutohina olemaan ohi ja viimeiset jouluruokien rippeet syöty vielä on vähän suklaata jäljellä, mutta ei tule olemaan kauaa! ;D Pihalla ei ole tietoakaan lumesta vaan siellä sataa vettä. :/ Jos siitä haluaa jotain positiivistä löytää niin se on se ettei pihalla ole enää jäätikköä. Nyt siellä vain sataa ja on märkää. Mutta koska perjantainakaan ei ollut liukasta käytin sen hyödyksi esteiden hyppäämiseen Sulkulla vaikka oikeasti olisi pitänyt ratsastaa poni kunnolla läpi.


Rentojen alkuverryttelyjen jälkeen pyörin hetken ympyrällä ja Sulkku oli juuri niin kamala kun voi hevosen kuvitella olevan kun sitä ei ole ratsastettu pitkään aikaan kunnolla läpi. Ei hypätty mitään ihmeellisiä vaan ihan ristikoita ja 40cm pystyjä. Itselläni oli homma ihan hukassa ja paikat meni ihan pipareiksi. Saatiin onneksi muutamat hyvät hypyt ja sen jälkeen loppuverkka. Kuvia ei ole, koska pihalla satoi eikä sinne viittinyt raahata kameraa. :(

Eilen sitten mentiin maastoon seuraavan laisella kokoonpanolla: Sonja Remilla ratsastaen ja minä ja Veera Sulkulla ajaen. Mentiin vain tuo 4km lenkki käynnissä kun pohjat ei tuolla maastossa muuta anna mennä. Remillä purkautui loppumatkasta ylimääräistä energiaa hölmöilynä ja Sonja halusi sitten taluttaa sitä ja hyppäsi alas selästä. Riemu repesi sitten siitä kun naapurissa käynnistettiin traktoria ja Remi hyppi siinä ja pääsi Sonjalta vahingossa irti. Remi ei onneksi juossut kauaksi ja mä sain pidettyä Sulkun vaikka Remi meni juosten ohi. 

Sonja sai sitten Remin kiinni ja mä ratsastin Remillä loppumatkan ja Sonja tuli Veeran kanssa kärryillä. Remikin sitten rauhottui kun tein muutamia pidätteitä ja myötäsin ohjista. Sonja hoiti Remin sitten takaisin tarhaan ja antoi sille heinät ja minä ja Veera hoidettiin Sulkku. Sulkku olisin oikein söpön ja ihanan näköinen kun sen tuuhea talvikarva oli hikisesti pörrössä. <3



Tänään sunnuntaina kävin ensin päivällä Piian ja Chilin kanssa lenkillä, mentiin noin 6-7km ja kivaa oli! Mukaan mahtui myös Mauno mato! xD Sen jälkeen päivän loppu valoisa aika meni sisällä ja vasta kuudenjälkeen innostuttiin Veeran kanssa lähtemään talliin. Ensin siivottiin Sulkun ja Remin karsinat ja sitten käytiin ajamassa Sulkulla ja mentiin aika lujaakin yksi pätkä.;D

Pahoittelen kännykkälaatuisia pixelimössökuvia!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik

Sulkulla tunnilla ♥

Moi! Vähänkö mä oon tyytyväinen itteeni, tuli sitten pyöräiltyä noin 30 kilsaa tän päivän aikana. Ja en silleen ollut kauheen väsynyt edes (ihme!). Vähän lannistaa se että tuli syötyä jäätelö ja juotua limsaa ja rahat meni niihin. Jäätelelöön ei ollut edes tötterö, mitkä on ihan parhaita <3 ensin pyöräiltiin koulusta jokipirtille, tai mikä nyt olikaan ja sitten vielä kotia 17 kilsaa :) Jee mä selvisin. Mikä saavutus, hehee! Piia sitten sano ettei se oo tulossa huomenna poneilemaan ja niinpä sain ajatuksen että meen tänään jos Sulkku ei oo tunnilla. Kysyin asiaa äitiltä ja se kysy Jenniltä ja se sopi :) Menin sitten Sulkulla siskon ja sen kaverin kans tunnille. Tunti oli käynti-ravi tunti ja mulle ja Sulkulle ihan tarpeeksi haastavaa... Kotona söin nopsaa ja sitten vaihdon kuumat ratsastushuosut jalkaan ja sitten lähdettiin.  Rajakalliossa haettiin ponit mitkä oli päässyt pikku laitumelle missä ei nyt kauheesti ollut syömistä, ihan tarpeeksi kumminkin poneille :D M