Siirry pääsisältöön

Sulkun juoksutusta

Heissan vaan kaikille, eilen ajattelin kuvata jo mydayn, mutta unohdin sitten lahjakkaasti kuvata. Tänään sitten paremmalla onnella. ;D Koulussa oli eilen normaali päivä lukuunottamatta ruokailun vaihtumista. Liksalla meillä oli ensin ensinmäisellä tunnilla kuntotesti, oon ihan tyytyväinen paitsi siihen missä mitattiin notkeutta. Huomasin meinaan olevani todella kankea, kun muut vaan tyänsi palikkaa... :) Vois alkaa venyttelemään niin olisi notkeemmassa kunnossa kevään kuntotestissä.

Kotona sitten söin nopeasti ja lähdin saman tien talliin. Hain Sulkun tarhasta ja laitoin sen valmiiksi eli harjasin ja suitsin. Alkukäyntien jälkeen juoksutin Sulkkua n. 10min ja sen jälkeen tein maastakäsin harjoituksia n.15 ja loppukäynnit. Voisin sanoa että Sulkku oli todella kiva ja miellyttävä niin juoksuttaessa kun maastakäsin harjoituksissakin.

Maastakäsin tein Sulkulla ensin käynnissä pysähdyksiä ja voltteja ja muita kiemuroita jossa poni joutui väistämään. Samoin pepun väistättämistä. Ja ravissa kiemuroita ja käyntiin siirtymisiä. Lopuksi peruutusta narusta heiluttamalla joka meni heti hyvin ja vähän olin iloinen kun en ole saanut sitä ennemmin onnistumaan! :)

Sulkku sai syödä päiväheinät tallissa kun muuta oli saanut sillä välin kun touhusin Sulkun kanssa heinät pihalle. Samalla siivosin Remin karsinan ja pistin sen illaksi valmiiksi, sitten Sulkku pihalle ja sen karsina valmiiksi. Sisällä söin ja kävin suihkussa ja meikkasin. Sitten iskä heitti mut kuudeksi Piialle traktorilla ja siitä reilun puolen tunnin päästä lähdetiin yhden kaverin/tutun kyydissä kylälle. Ja kylällä, sitä normia menoa. Kiitos seurasta kaikille ihanille ihmisille! <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik

Sulkulla tunnilla ♥

Moi! Vähänkö mä oon tyytyväinen itteeni, tuli sitten pyöräiltyä noin 30 kilsaa tän päivän aikana. Ja en silleen ollut kauheen väsynyt edes (ihme!). Vähän lannistaa se että tuli syötyä jäätelö ja juotua limsaa ja rahat meni niihin. Jäätelelöön ei ollut edes tötterö, mitkä on ihan parhaita <3 ensin pyöräiltiin koulusta jokipirtille, tai mikä nyt olikaan ja sitten vielä kotia 17 kilsaa :) Jee mä selvisin. Mikä saavutus, hehee! Piia sitten sano ettei se oo tulossa huomenna poneilemaan ja niinpä sain ajatuksen että meen tänään jos Sulkku ei oo tunnilla. Kysyin asiaa äitiltä ja se kysy Jenniltä ja se sopi :) Menin sitten Sulkulla siskon ja sen kaverin kans tunnille. Tunti oli käynti-ravi tunti ja mulle ja Sulkulle ihan tarpeeksi haastavaa... Kotona söin nopsaa ja sitten vaihdon kuumat ratsastushuosut jalkaan ja sitten lähdettiin.  Rajakalliossa haettiin ponit mitkä oli päässyt pikku laitumelle missä ei nyt kauheesti ollut syömistä, ihan tarpeeksi kumminkin poneille :D M