Siirry pääsisältöön

No voihan postaamattomuus!

Aloitin tässä tekemään myday-videota sunnuntain materiaalista, mutta sitten rupesin miettimään että koska materiaali on aika yksipuoleista että kuvaisinko ihan uuden videon?! Tämä video voisi sitten ilmestyä joulukalenteriin, mitäs sanotte? Minun mielestäni tämä kuulostaisi paljon houkuttelevammalta ja uskoisin että niin myös teidänkin mielestänne jos tietäisitte materiaali pulani. :D Pahoittelen myös harventunutta bloggaustahtiani, johon nyt on syynä materiaali ja asia kato. Joulukuussa on sitten ilmestymässä luukku joka päivälle, kuten joulukalenterissa on tapana. Pitäsikö minun pysrkia julkaisemaan luukut suunnilleen samaan aikaan joka päivä?

Lyösin myös yhdestä blogista sivun osoitteen ja ohjeen miten voin tehdä helposti bannerin netissä. Ajattelin viimeistään viikonloppuna tai koeajan päätyttyä kokeilla taitojani sillä. Ja uudistaa ulkoasua muutenkin jouluisemmaksi kun tämä kuukausikin vaihtuu joulukuulle tässä viikonlopun aikana. Ulkoasua siis olen ajatellut vaihtaa vähän jouluisemmaksi, ja kokeilen väsätä yksinkertaisen bannerin. Tulette kyllä kuulemaan jos se ei onnistu.

Remin kanssa olen nyt maastoillut n. 3-4km lenkkejä maastossa ja se on ollut hyvin reipas varsinkin takaisin päin tullessa ja Sonjakin on sillä sitten ratsastanut pihassa taivutellen. Sonja on myös ratsastanut Sulkulla tehden jotain perus juttuja ja vihdoinkin eilen oli minun vuoroni ratsastaa Sulkulla. Oltiin molemmat oikein nätteinä, ja Sulkku toimi tosi kivasti kun kokeilin toisenlaista lämmittely tekniikkaa.


Ensin käveltiin kaksi kierrosta navetan ympäri n. 10min ja sen jälkeen ravasin pihassa ympyrällä tehden käyntiinsiirtymisiä. Ravailun jälkeen otettiin laukkaa kevyessä istunnassa uralla ja sitten siihen tehtiin ympyrä. Aluksi poni vain mateli ja laukassa tuli hiipumisia, mutta loppuun saatiin ihan reippaitakin pätkiä. Eikä pihassa ollut edes liukasta, vaikka niin aluksi epäilinkin. :D

Välikäyntien jälkeen aloitettiin ''kunnon'' työskentely laukalla. Laukassa tein ympyrällä siirtymisiä laukasta raviin ja mahdollisimman nopeasti siirtyminen käyntiin. Varsinkin nostot oli tosi teräviä ja niistä tunsi kuinka poni kokosi ja ponnisti itseään ylös päin. Jos nyt kukaan tajusi mitä tunnetta yritin selittää... Taas pienet välikäynnit ja sen jälkeen loppun vähän ravityöskentelyä, tehden voltteja ja siirtymisiä sekä muutamat askeleen pidennykset.

Lopuksi laukkasin ympyrällä pitkällä ohjalla kumpaankin suuntaan ja poni venytti kaulaansa alas, samoin ravissa. Sitten loppukäynneiksi kaksi kierrosta navetn ympäri. Oon nyt päättänyt ruveta kiinnittämään enstistä enemmän alku- ja loppuverryttelyihin. Oon nimittäin tehny sen virheen että olen ruvennut vaatimaan liian täydellistä suoritusta heti aluksi kun heppa ei ole vielä edes kunnolla lämmennyt. Eihän rautakaan taivu kylmänä, vaan lämmitettynä. ;D


Kommentit

  1. Mikä se bannerin teko sivusto on? :) Tää oli kiva postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi kun vastaaminen on kestänyt, mutta tässä on sen sivun osoite:
      http://www.picmonkey.com/

      Itse en ole vielä päässyt tätä testaamaan. ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik