Siirry pääsisältöön

Perjantain kuulumisia

Nyt vähän kuulumisia tähän väliin eilisestä ja tästä päivästä. Eilen oli molemmilla poneilla vapaata, niin Remillä kuin Sulkullakin. Tänään Sonja ratsasti Remillä, he olivat jopa laukanneet! Itse en jaksanut ratsastaa Sulkulla tänään, kun väsytti:/ Jaksoin kumminkin harjoitella sen kanssa vähän agilityä. Harjoittelimme rengasta, eli auton renkaan sisään kuului ponin nostaa etukaviot. Pienen säätämisen ja opettelemisen jälkeen palkintona makupalat saatiin muutama onnistunut jalat renkaaseen:D

Sen jälkeen otin pihassa muutaman kuvan Sulkun mahasta.(Kuva alla) Kyllä siinä maha näkyy, mutta muuten kuva onkin täysin epäonnistunut. No tämä ei ole se eniten onnistunut ja vähiten pilalla. Mutta tämä iso maha pitäisi saada Sulkulta pois ja tilalle treenatut lihakset;D On se vaan niin suloinen ja pieni poni<3 Ja lisäsin alle sen parhaimmankin kuvan, pikkuveli 8 vuotta toimi ponin piteliänä :)



Minna, kengittäjä, tulee katsomaan Sulkun lohjennutta kavioo tiistaina tai keskiviikkona. Toivottavasti kavio ei lohkeaisi yhtään enempää mitä se nyt on lohjennut, kun se ei vielä ole niin paha, kai? Ainakin mun mielestä näyttää inhottavalta:/


Meillä olis Sulkun kanssa tiedossa koulukisat Latva-kiviniemen tallilla, JaRan järjestämät keskiviikkona 11.9. Oon ajatellut mennä luokan heD:3 se on siis ns. heC ilman laukka ohjelmaa. Tai sitten c-merkin. Jos osalistuis heD Sulkulla ja Sonja Remillä(????) niin sitten mä voisin mennä Remillä vielä c-merkinkin. Sulkulla en sitten sillä kertaa menisi c-merkkiä, vaan joskus toiste.

Sitten 22.9 Olis Dimonassa estekisat, sinne menisin Sulkulla luokan 50-60cm, mutta kun JaRa järjestää silloin seuramestaruus koulukisat, niin niihin vois taas mennä Remillä kun ollaan kerätty jara-cup pisteitä. Mutta näistä kisoista teen valinnan vasta JaRan koulukisojen jälkeen, katsotaan kuinka pärjätään Remin kanssa ja saadaanko tarpeeksi Jara-cup pisteitä että kannattais mennä seuramestaruuteen, enkä edes tiedä saako siihen osalistua muidn seurojen jäsenet!?

Luulen ettei pärjätä Remin kanssa kovin hyvin, eikä sitten sen takia mennä mahdollisesti seuramestaruus kisoihin vaan menemme sitten Sulkun kanssa Dimonan tallin estekisoihin silloin 22.9. Aika näytää. Huomenna olis tarkoitus ratsastaa Remillä ja Sulkusta en vielä tiedä kun en haluaisi pahentaa tuon jalan lohkeamis tilannetta entisestään... O_o


Vitsit tämä meidän pieni ori poika on kasvanut, siitä on tullut iso:) Ei kai, siitä huomaa et se on kasvanut vaikka se on oikeesti vielä ihan mini<3 B on iloinen, utelias ja ystävällinen. Sellainen kaikkien kaveri tyyppi, ajattelin et jotain saattais kiinostaa senkin kuulumiset! Vaikka tämä nyt jäikin vähän lyhkäseksi.

Kommentit

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik