Siirry pääsisältöön

Irtojuoksutusta

Hei!

Silloin kun Sulkku tuli koti ja se päästettiin muiden joukkoon Remi hyökkäsi sen kimppuun niinkuin lauman johtajaori. Vedettiin sitten lanka laitumelle niin että Remi jäi yksin toiselle puolelle ja pikkuponit toiselle puolelle. Tälläisellä järjestelyllä ponit viettivät sunnuntai-maanantai välisen yön, seuraavana aamuna väliaita otettiin pois ja Remi jahtasi Sulkkua vieläkin. Tosin astetta lievemmin, mutta huolehti kumminkin koko aika ettei Pixi, Alila tai B mene liian lähelle Sulkkua.

Eilen päivällä sitten vietiin Pixi, Alila ja B eri aitaukseen, niin että ruunat jäivät kahdestaan. Äiti rakensi rivin esteitä laitumelle ja sen jälkeen juoksutti Sulkkua ja Remiä. Muutamia kertoja päästä päähän laukatessaan ruunat hyppäsivät. Sulkku kyllä helpommin hyppäs kun Remi, jos Remi vain tuli tarpeeksi hiljaa se puikkelehti esteiden välistä tai ohi. Sulkku kumminkin pomppasi hienosti yli :)


Illalla kun kävin Chilin kanssa iltapissalla näin kun Sulkku ja Remi rapsuttelli <3 Ja kun pääsin sisälle Remi kiljui pihalla, ilmeisesti potki Sulkkua tai vastaavaa...? Ja aamulla kun kävin Chilin kanssa Sulkku ja Remi molemmat makasivat. Ja Remiä ei oo koko kesän aikana nähty makaavan kun jotain 4-5 kertaa, onhan se silti voinut maata, muttei usein kumminkaan.

Eilen äiti toi mulle keltaista maalia kun sitä toivon että saan maalata sen harjat. Mun piti kerätä Sulkulle sinisiä harjoja, mutta äiti ja Sonja meni mun tietämättä ostamaan B:lle sinisiä harjoja vaikka eihän se edes tartte yhtä paljon harjoja kun Sulkku? No nyt sitten oon aatellut maalata Sulkun harjat, saa nähdä kuinka maali tartuu kun suurin osa harjoista on muovisia.




Kommentit

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Satulaan totuttelua

Ylläolevaan kuvaan liittyen laitoin Alilalle satulan selkään viimeviikolla pari kertaa. Ekalla kerralla vain totuttelin tallissa satulaan ja seuraavana päivänä käytiin myös kävelemässä ja ravailemassa satula selässä pihalla jalustimet heiluen ja läpsyen. Eikä pieni prinsessa poni sanonut mitään. Ainut että se vähän hidasteli lavoille valunutta satulaa tai muuten vaan... Ensi kerralla pitää laittaa häntäremmi. ;) Maanantaina ratsastin Remillä pitkästä aikaa ja aluksi käveltiin mettässä pikkulenkki ja sen jälkeen mentiin kentälle taivuttelemaan ja otettiin vähän ravia. Kenttä ei ollut pahasti liukas onnekksi! Remi oli oikein kiva ja kuunteli istuntaakin hyvin kun menin ilman satulaa. Laukkaakin kokeilin, mutta ei.:( Ratsastus kuvat kesäkuun alusta kun Remi oli mukavan rento ja letkeä ratsastaa! <3 Eilen eli tiistaina en ratsastanut tai tehnyt mitään muuta tallissa kun siivosin Remin ja Sulkun karsinat ja tein iltatallin Sonjan kanssa. Suurin osa illasta men...

Ukkostaa

Moi! Huh hu kun on kuuma, tänään ja eilen nimittäin! Yöllä ukkosti ja meillä yks pajun haara kaatui samoin yks pienempi koivu kaatui. Tällä hetkelläkin taivas on aika synkän näköinen ja kauempaa kuuluu vaimeaa jyrinää. Remillä olikin eilen vapari ja mahdollisesti sillä on tänäänkin vapaata. Eilen mun piti mennä kuvaamaan siskon tuntia mutta se ei jaksanut ratsastaa näin kuumalla joten mä menin tunnille sen puolesta. Tunti oli ihan kiva, menin Lahjalla ja yllätyin kun ei tullat ihan kauheen kuuma. Yöllä heräsin siihen kun oli kauhee ukkonen ja myrsky. Meilläkin on yks monihaaranen paju niin yks sen haaroista katkes ponien aitauksessa ja sitten yks pienempi koivu katkes. POnit oli koko yön pihalla ja enemmänkin niitä tuntui haittaavan kauhea sade kun itse ukkonen. Tänään olis tarkoitus mennä Piian kans rajakallioon Sulkulla ja Beeritillä ratsastamaan. En ookkaan tainnut mainita täällä blogissa että Sulkku tulee talveksi kotia. Tarkkaa ajankohtaa ei oo vielä päätetty mutta voitte va...

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)