Siirry pääsisältöön

Viimme päivistä


Tästä tulee nyt tosi lyht tai pitkä postaus. Riippuen ihan siitä kuinka innostun kirjoittamaan, ja jaksanko kirjoittaa sen nyt heti loppuun. Olin eilen Sallan kanssa tunnilla Rajakalliossa, mä menin Urskilla <3 Ja Salla Jäävärillä. Meidän kans samalla tunilla oli kaks alotteliaa :/ Mutta tunti oli silti kiva :) Jenni laitto kentän puoliksi puomeila rajaamalla ja minä ja Salla toisella puolella ja aloitteliat toisella.

Kun ensin oltiin kaikki lämmitelty käyttäen koko kenttää niin me jäätiin toiseenpäähän ja ne toiset toiseen päähän. Aluksi tehtiin käynnissä että suurennettiin  volttia pääty-ympyräksi ja taas pienennetiin ja isonneettiin. Kumpaankin  suuntaan pari kertaa käynnissä ja ravissa. Urski rauhoittui kivaksi tunnin aikana ja muutaman epäonnistuneen laukannoston jälkeen tuli muutama hyvä ja laukka jäi Urskille vähän päälle mutta kun vaan ravailin rauhallista kevyttä ravia ja annoin vähän ohjaa niin Urski rauhoittui ja tunti päättyi.

Hoidettiin hepat ja vietiin ne pihalle, sen jälkeen jäin vielä Jennin avuksi heppakerhoa pitämään ja aiheena oli suitsien putsaus. Pikkaisen mun tavat eroaa Jennin tavoista pestä suitsia, mutta melkein samat :) Kotona olinkin vasta kahdeksalta, sitten söin ja tein läksyt samalla noin puolitunti ja sitten talliin.

Huom! Yllä oleva teksti on kirjoitettu torstaina 28.3. Mutta koska en jaksanut kirjoittaa sitä loppuun niin kirjoitan sen nyt!

Torstaina olin Piian kans hissan tunnilla myymässä salen edessä 7-luokkalaisten pyödässä kun kerätään rahaa ysin luokkaretkeä varten. Kotona söin banaanin ja lähdin ratsastamaan, aluksi meinasin harjata Remin pihalla mutten sitten kumminkaan. Ja tein  samaa juttua kun rajakalliossakin. Eli pienensin ja isonsin volttia, ja samalla sainkin taivuteltua Remiä kivasti. Laukkaa otin vain nostoina ympyrällä muutaman askelaan kerrallaan. Remillä on muuten toinen etukenkä löysällä niin en voi treenata normaalisti :)

Eilen Remillä olikin vapaapäivä ja me oltiin kattomassa Perkiön polttoo. Palokunta kävi polttamassa sen ja harjoitteli siinä aluksi savusukeltamista. Illalla käytiin vielä hiiloksella paistamassa makkaraa, nam!

Kommentit