Joulukalenterin luukku 16

Ihan aluksi pahoitteluni, että nämä luukut tulee myöhässä, mutta en ole kerinnyt paljon panostamaan tänne päin. Mulle on ehdotettu että piirtäisin hevosen tai kirjoittaisin hevosaiheisen tarinan. Nyt on tarinan vuoro, joka kylläkin on kirjoitettu, vousi kaks takaperin, älkääkä muutenkaan ottako vakavastin, se on kirjoitettu 11-12 vuotiaana!! Lopusta jätin muutaman kohdan pois ja lisäsin peri riviä, Pisteitä on siellä tällä ja pilkkuja vähän. Nykyään käytän paljon enemmän pilkkuja, koska se on kivaa  :D:D  Kirjoitan kyllä varmaan uudempaakin tarinaa teille :)

Viimmeinen ratsastus

Vaaleta hiukseni olivat palmikolla. Vartaloani peitti valkoinen mekko. Olin tallilla, suitsin juuri Islanninhevosruunaa, joka oli omani. Sen nimi oli DJ ja sillä oli pystyharja. DJ on ruunikko, ja se rakasti porkkanoita, nytkin se rouskutteli yhtä tyytyväisenä. Ilta oli hämärtymässä kun vihdoin olin laittanut DJ:lle suitset. Tallipihalla kiipesin sen selkään. Sen karvat vain kutittelivat jalkapohjiani.

Niityllä missä oli paljon kukkia annoin DJ laukata. Sen nopeat askeleet veivät minut niityn toiseen päähän. Menimme polkua pitkin metsään, pöllö huhuili jossain puitten yläoksilla. Taivaalla loisti kuu. Tulimme metsän läpi maantielle. Kun olimme hetkenmatkaa kulkeneet sitä kuulin takaamme moottoripyörien ääniä. Vaikka DJ oli varmajalkainen hevonen aavistelin että se voisi pelästyä moottoripyörä laumaa. Niitä oli ainakin viisi pyörää. Moottoripyöraä olivat aivan takanamme. DJ nousi pystyyn ja minä tipuin asvaltille niin että löin pääni. Kaikki pimenee.

Seuraavan kerran kun herään olen sairaalassa ja äiti ja isi istuvat vieressäni. Äiti ottaa kädestäni kiinni ja sanoo: Venla. Sitten hän rupeaa itkemään.

Hoitaja ovat rynnänneet huoneeseen. Otan äitiä vielä kädestä ja sanoin: Älä itke äiti, me tavataan vielä! Sen jälkeen suljen silmäni.

Nyt istun täälä pilven päällä ja katson maahan. Näen äitini ja isäni haudallani. He ovat tuoneet minulle kukkia. Kuiskaan heille: Minulla on kaikki hyvin, en kärsi enää, minä rakastan teitä nyt ja aina.

Näen myös poikaystäväni, hän istuu yksin huoneessaan ja on ihan muruina. Tiedän kuitenkin että hän pääse tästä yli ja jatkaa elämäänsä eteenpäin. Ehkä me tapaamme vielä...

Ponikujan Little King, Remin entinen tarhakaveri :) (kuva ei liity mitenkään aiheeseen).