Ihan aluksi pahoitteluni, että nämä luukut tulee myöhässä, mutta en ole kerinnyt paljon panostamaan tänne päin. Mulle on ehdotettu että piirtäisin hevosen tai kirjoittaisin hevosaiheisen tarinan. Nyt on tarinan vuoro, joka kylläkin on kirjoitettu, vousi kaks takaperin, älkääkä muutenkaan ottako vakavastin, se on kirjoitettu 11-12 vuotiaana!! Lopusta jätin muutaman kohdan pois ja lisäsin peri riviä, Pisteitä on siellä tällä ja pilkkuja vähän. Nykyään käytän paljon enemmän pilkkuja, koska se on kivaa :D:D Kirjoitan kyllä varmaan uudempaakin tarinaa teille :)
Viimmeinen
ratsastus
Vaaleta
hiukseni olivat palmikolla. Vartaloani peitti valkoinen mekko. Olin
tallilla, suitsin juuri Islanninhevosruunaa, joka oli omani. Sen nimi
oli DJ ja sillä oli pystyharja. DJ on ruunikko, ja se rakasti
porkkanoita, nytkin se rouskutteli yhtä tyytyväisenä.
Ilta oli hämärtymässä kun vihdoin olin laittanut
DJ:lle suitset. Tallipihalla kiipesin sen selkään. Sen
karvat vain kutittelivat jalkapohjiani.
Niityllä
missä oli paljon kukkia annoin DJ laukata. Sen nopeat askeleet
veivät minut niityn toiseen päähän. Menimme
polkua pitkin metsään, pöllö huhuili jossain
puitten yläoksilla. Taivaalla loisti kuu. Tulimme metsän
läpi maantielle. Kun olimme hetkenmatkaa kulkeneet sitä
kuulin takaamme moottoripyörien ääniä. Vaikka DJ
oli varmajalkainen hevonen aavistelin että se voisi pelästyä
moottoripyörä laumaa. Niitä oli ainakin viisi pyörää.
Moottoripyöraä olivat aivan takanamme. DJ nousi pystyyn ja
minä tipuin asvaltille niin että löin pääni.
Kaikki pimenee.
Seuraavan
kerran kun herään olen sairaalassa ja äiti ja isi
istuvat vieressäni. Äiti ottaa kädestäni kiinni
ja sanoo: Venla. Sitten hän rupeaa itkemään.
Hoitaja
ovat rynnänneet huoneeseen. Otan äitiä vielä
kädestä ja sanoin: Älä itke äiti, me
tavataan vielä! Sen jälkeen suljen silmäni.
Nyt
istun täälä pilven päällä ja katson
maahan. Näen äitini ja isäni haudallani. He ovat
tuoneet minulle kukkia. Kuiskaan heille: Minulla on kaikki hyvin, en
kärsi enää, minä rakastan teitä nyt ja aina.
Näen
myös poikaystäväni, hän istuu yksin huoneessaan
ja on ihan muruina. Tiedän kuitenkin että hän pääse
tästä yli ja jatkaa elämäänsä
eteenpäin. Ehkä me tapaamme vielä...
Ponikujan Little King, Remin entinen tarhakaveri :) (kuva ei liity mitenkään aiheeseen). |
Vai että noinkin kaukana on ponitallin kasvatteja!
VastaaPoistaIlmeisesti?! Tunnetko sä niitä paremminkin?
PoistaSori että kommentoin näin pitkän ajan kuluttua postaukseen :D Mutta haluaisin vain sanoa että tuo Kunkku on nykyään mun poni :D Jos haluat seurata sen elämää niin käy katsomassa blogiani :) http://siirintimantit.blogspot.fi/
VastaaPoistaEi haittaa, kiva tietää toi sun blogi, käyn katsomassa:)
Poista