Siirry pääsisältöön

Hyvä ystävä ♥

Koputat ovelle. Näen kasvosi ikkunassa. Ei tarvetta ryntäillä piilottamaan tavaroita tyynyjen taakse. Ei syytä häpeään, vaikka silittämätön pyykki lojuu tuolilla. Ei tarvetta juhla-astioihin. Ei haittaa, että jäljellä on vain keksinpalasia. "Tule sisään. Laitan kahvin kiehumaan.
No - kerro mitä sinulle kuuluu?"
Charlotte Gray


 Tiedän että kaikkilla pitäisi olla vähintään yksi hyvä ystävä. Ja ei kaksikaan pahaa tee! Onko totta vai tarua että hyviä, luotettavia ystäviä ''kasvaa'' liian harvassa? Toivoisin olevani väärässä ja pahasti!

 Millainen on hyvä ystävä? Mistä tunnistaa hyvän ystävän? Mitä hyvä ystävä tekee?
   Hyvä ystävä on ihminen tai eläin, tai jokin muu tärkeä asia. Ihminen on kuitenkin se, joka pystyy halaamaan ja sanomaan muutaman rohkaisevan sana. Eiläin taas on ihmistäkin perempi kuuntelia, se kuullee melko varmasti jokaisen sanasi. 
    Hyvän ystävän tunnistaa... mistä? Luulisin että sen tunnistaa kun sellaiseen tutustuu. Hyvän ystävän pitäisi olla ehdottomasti luotettava, sellainen jolle pystyy kertomaan kaiken. Kaikkea ei kuitenkaan pysty/voi kertoa parhaalle kaverille. Hyvän ystävän pitäisi kannustaa sinua vaikeina aikoina ja iloita saavutuksistasi sinun kanssasi. Muista! Sinunkin pitää olla hyvälle ystävällesi hänen luottamuksensa arvoinen!
   

 
Kuinka monta? Kuinka monta löytyy maailmasta olkapäätä ja kuinka monta kyynärpäätä? Kumpia löytyy maailmasta enemmän: niitä joihin nojata vai niitä joita pelätä? Uskalla laskea olkapäät ja kyynärpäät, omasikin, kumpia löytyy enemmän? Kunpa maailmassa kerran olisi olkapäitä enemmän kuin kyynärpäitä! Sitä toivo on, se että silloin tällöin saa nähdä kuinka kyynärpäästä äkkiä kuoriutuu olkapää.
Tommy Tabermann

Pitääkö hyvä ystävä nähdä jokapäivä?
  EI! Hyvä ystävä voi asua vaikka toisella puolella maapalloa, pääasia on että ajattelet häntä jokapäivä! Ystävysten ei tarvitse roikkua koko aikaa toisissaan, kunhan kummallakin on aikaa toisellensa, se riittää.

Hyvä ystävä ei petä! Jos pettää, voiko tälle antaa anteeksi?
   Silloin pitää miettiä pystyyko hyvään ystävään louttamaan niinkuin hyvänn ystävään kuuluu, jos ei, ei hyvä ystävä ole hyvä ystävä. Jos joku valehtelee sinulle kerran, oletko varma ettei hän valehtele toista kertaa? Jos toinen petää louttamuksen, mitä jää jäljelle? 


myrskyä ja rauhaa
eivät löydä perille kulkematta käsi kädessä
miten kaukana toisistaan kulkevatkaan.
                                                                Tommy Tabermann 

Hyvä ystävä ei varasta tai karehdi, se kannattaa muistaa omallakin osalla. Varastaminen on rikos, isosta varkaudesta tuomitaa suomen laissa, mutta karehtimisesta ei! Ihminen karehtii aika usein, onko se luonnollista? Kyllä ja ei. Voisitko muka väittää ettet koskaan, ikinä ole karehtinut mitään? Rohkenempa epäillä! Sinun tai hyvän ystäväsi ei kuuluisi karehtia toisen omaa, tai ottaa luvatta toisen omaa!

Muista hyvä ystävä on se joka puollustaa sinua, se joka lohdutta ja halaa. Hyvä ystävä on se joka saa sinut nauramaan ja hymyn huulillesi harmainpana päivänäkin. Hyvä ystävä on se jolle voit kertoa kaiken, voitte istua tuntikausi puhumatta tunttematta vaivautuneisuutta. Ystävälle ie tratte ikinä, milloinkaan, koskaan esittää parempaa mitä olet, ole vain oma itsesi, ja ystäväsi haluaa olla silti joka hetken kanssasi. Äläkä petä ystävääsi tai voit olla varma että ette koskaan saa samanlaista kidettä välillenne minkä juuri katkaisit. Ystäväsikään ei saisi katkaista sitä. Ystävän tulisi ymmärtää jos sinulla on rankkaa etkä jaksa mennä hänen kanssaan elokuviin.

Jos vaadit ystävältäsi paljon, muista että ystävä vaatii sinulta yhtä paljon!

  Älä turhaan kauhistele eron hetkiä.
Hyvästit ovat tarpeen,
jotta sinä ja ystäväsi
voitte kohdata uudestaan.
Ja jälleennäkeminen,
joko hetkien tai elinaikojen jälkeen
toteutuu vuorenvarmasti
niille, jotka ovat ystäviä.
Richard Bach



 Kiitos kaikille ystäville maailmassa

Mitäs piditte? Toivottavasti edes joku jaksoi lukea loppuun asti! Pahoitteluni vaihtuvasta fontista, jos se näkyy vielä julkaistussa tekstissäkin! Runot kopioitu ositteesta http://www.birgit.mummu.net/Runous/Ystava/Korttivalikko%202C.htm 

 
 



Kommentit

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kertaus alkuvuodesta

c. Jessica Ravantti Paljon on tapahtunut viime kuukausien aikana kun en ole blogiin mitään kirjoitellut. Silti kun tarkemmin miettii mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut ja kamerakin on saanut nukkua talviuntaan rauhassa. Ajattelin tähän postaukseen listata mieleen tulevia asioita alkuvuodelta, sen isommin yksittäisistä kerroista kertomatta.  Roosa tosiaan oli mun mukana Ypäjällä 1.1.-6.4.2017. Meillä oli (tai olisi se vieläkin) maneesikortti ja näin ollen saatiin käyttää Hevosopiston maneeseja vapaasti. Melko ahkerasti kulutettiin maneesien uria, mutta maastoiltiin myös useimmiten kerran tai kaksi viikkoon. Ypäjällä oli kiva maastoilla kun polkuja lyötyi ja oli ylä- ja alamäkeä vaikka kuinka. Kertaakaan ei taidettu (onneksi) törmätä peuroihin.  Sonjalle ostettiin oma hevonen maaliskuun alussa. Pieni eestinhevostamma Viola. Itsekkin olen päässyt muutaman kerran Violalla ratsastamaan ja voin sanoa, että en osaa ratsastaa kyseisellä hevosella sitten yhtään.. Oma käte

Rantakuntoon---> Aloitus

Pienikärpänen heräsi kun kevään ensinmäiset lämpimät auringon säteet lämmittivät sen talven aikana jäykistämiä siipiä. Pienikärpänen räpytteli siipiänsä ja oikoi jalkojaan. Sen jälkeen pikkukärpänen lähti suristen lentoon ja lensi nuoren tytön luo. Pikkukärpänen istatti tytön olkapäälle ja puraisi tätä pienesti. Seuraavana päivänä pikkukärpänen näki tytön tekevän jumppamatolla vatsalihaksia. Sen jälkeen pikkukärpänen sulki silmänsä ja päätti jatkaa työtänsä taas seuraavana aurinkoisena päivä, vielä oli liian aikaista jatkaa... Tänään muhun iski kauhea treenamisinto! Kännykällä sitten selasin netissä erilaisia sivustoja ja lyösin tälläisen kivan sivuston, jossa oli 30 päivän vatsalihashaaste. Kirjoittelin sen sitten ylös ihan vihkoon asti, etten unohda sivuston osoitetta. Etsin myös 100 punnerrusta kuudessa viikossa -ohjelman kin, johon olen törmännyt myös ennemmin ja koska nämä kaksi liikettä ovat pääasiassa yläkroppaan etsin myös jotain kyykkyaiheista ja löysin tälläisen 31 päi

Jouluaaton jouluntoivotukset

Toivottavat: Sanna, Roosa, Rontti ja Pixi!