Siirry pääsisältöön

Päivittelyä

Pahoitteluni pitkästä postaus tauosta, en ole vain kerinnyt blogia päivittelemään...
Mutta jos alottaisin torstaista, laittaen teidät tapahtumien ajan tasalle?

Torstai lähdettiin heti aamusta ajamaan Sulkulla, keskiviikkona sillä oli ollut vapaapäivä.
Sulkku ja Allu makasi vielä laitumella kun mentiin hakemaan niitä. No jaksoihan se Sulkkukin sieltä sitten lähteä pienen herättelyn jälkeen.

Laitettiin Sulkku pihassa kuntoon ja vaihdettiin häntävyö pitemmäksi ettei se ''kurista'' mun pikkuponia!
Ajettiin varmaan noin tunnin verran. Serkkukin kokeili, ja hyvin meni!

Kuva: Serkku

Harjattiin Sulkku pikaisesti ja pesin hikiset kohdat pois ja sumutin vielä ettei ötökät kiusaisi.

Perjantaina ratsastin Sulkulla melko kevyesti käytiin oikotiellä laukkaamassa kumpaankin suuntaan pari kertaa. Ja ravailin pihassa voltteja. Sulkku oli kiva ratsastaa :D
Serkku innostui myös kuvaamaan meitä ja tässä olisi yksi kuva näytille.

Kuva: Serkku
Lauantai aamuna äiti pesi Sulkun. Ja toisenkin kerran kun poni oli piehtaroinut sillä välin kun äiti haki hikiviilaa... Kymmeneltä lähdettiin kohti markkinoita, äitin kaveri haki Sulkun.

Perillä laitettiin paikat kuntoon ja otettiin ponit kärrystä, äitin kaverillakin oli mukana poni.
Markkinoilla oli vähän lapsia! Joten ei ollut paljon talutettaviakaan. Harmi...

No sitten kun selässä oli pikkulapsi Sulkku pistää maate! Onneksi selvittiin säikähdyksellä ja lapsikin pysyi selässä koko ajan. Oliskohan Sulkulla ollut väsy?!

Sulkku meni  sitten markkinoilta suoraa äitin käverin luo yöksi kun siellä oli seuraavana päivänä valmennustunti.

Sunnuntaina lähdettiin hyvissä ajoin Sulkun majapaikkaan. Kun päästiin talliin sisälle niin Sulkku jo hirnui meille!

Äiti ja paikan omistaja sovittaa Sulkulle yhtä satulaa, muttei se sopinut. Laitettiin sitten rungoton tilalle ja suittet päähän. 

Kuva:Äiti
Kentällä alkukäyntien jälkeen lämmitellään kevyessä ravissa ja päätyihin ympyröitä. Sen jälkeen mentiin pienet välikäynnit ja alettiin laukkaamaan. Sulkku teki taas hyvät nostot.
Sitten ravattiin ilman jalustimia siihen suuntaa mihin oltiin laukattu. Välillä nojattiin liikaa taakse, välillä mentiin silmät kiinnin, pyöritettiin nilkkoja tai varpaat alas.

Sitten laukkaa toiseen suuntaan ja ravissa kevennettiin sitten niin ylös, ylös, alas, ylös, ylös, alas. Vaikeeta!
Sitten loppuverryttelyt ravissa pitkällä ohjalla ja käynnissä pitkään.

Valmentaja vinkkasi että voitaisiin kokeilla Sulkun kanssa kisata jotain helppoa koululuokkaa. Ajatus on aika hyvä!

Kuva:Äiti

 Tänään kahden vapaapäivän jälkeen kokeiltiin Sulkulle isompaa yleissatulaa. Ratsastin sillä satulalla tänään.
Ihan hyvä sillä oli ratsastaa.

Ratsastin pihassa ensin käynti ja ravia. Harjoittelin muutaman kerran peruuttamistakin. Laukkasin sitten myös pihassa. Pudotteli laukkaa koko aika pois :(

Mentiin sitten siskon kanssa oikotielle, ravattiin mennessä ja laukattiin tullessa. Laukassa Sulkku yritti lähteä innostuksissaan :)

Pihassa sitten laukkasin vielä toiseen suuntaan ja loppuverryttelyt.
Mentiin tänään vain ihan rennosti Sulkun vapaapäivien jälkeen.

Pixille ja oriille kuuluu hyvää. Pixillä alkoi uus kiima alkuviikosta. Ne on ollu yötä päivää pihalla, eikä ole onneksi karannut ;D




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik

Miksi en postaa niin usein kun ennen?

Mihin se aika sitten menee? Kouluun ja läksyihin, koulua meillä on yhdeksästä kolmeen ja kotona olen puolineljän jälkeen. En ikinä jaksa lähteä heti talliin vaan syön ja olen hetken koneella, ja yleensä siihen aikaa ei ole mitään blogiin kirjoittamista. Sen jälkeen yleensä aloitan läksyjen tekemisen ja juon päiväkahvit ja lähden tallille. Tallissa ratsastan joko Sulkun tai Remin ja joskus jopa molemmat, yhteen menee suunnilleen aikaa noin 1,5-2 tuntia. Sen jälkeen palaan sisälle, teen läksyt loppuun ja katson salkkarit. Kahdeksan jälkeen talliin siivoamaan karsinat, yleensä saan siihen menemään tunnin ja otetaan ponit sisälle yöksi. Sisällä istun ehkä jos jaksan niin koneelle, en kumminkaan jaksa kirjoittaa kunnon postausta vaan pikaisen kuulumis postauksen vähillä kuvilla. Kymmenen aikaan tai heti jälkeen koitas päästä pistamään pääni tyynyyn, etten ole aamulla puolikuollut. ''Aiheeseen liittymättömiä, vanhoja kuvia'' Miksi ei tule uusia kuvia? Siitä yksinker