Siirry pääsisältöön

Hyvää juhannusta


Serkku lähti eilen vanhempiensa mukaan :/ Menin sitten serkun lähdön jälkeen piakkoin ratsastamaan.
Haettiin Sulkku ja Allu siskon kanssa laitumelta ja laitettiin Allu tarhaan, harjasin Sulkun nopsaa  ja sumuttelin hyönteissumutteella. Vielä varusteet päälle ja menoksi!

Mentiin sitten oikotietä pitkin pellolle, kun siitä pellolla oli jo paalattu. Alkukäyntien jälkeen aloin ravailemaan, Sulkusta oikein pursusi ylimääräistä energiaa. Sain ponin sitten rauhottumaan muutamilla puolipidätteillä ja volteilla.  Tehtiin muutamia ravista käyntiin siirtymisiä ja ravista seeis. Onnistui sekin hyvin.

Sitten vain keventelin hetken aikaa ympäri  peltoa, pienet välikäynnit missä poni yritti useaan kertaan syödä.
Laukattiin sitten kotoa pois päin, mentiin rauhallista tahtia koko matka. Ja takaisin tultiin melkein samaa vauhtia, vähän vain reippaammin. Ja vielä kerran takaisin ja ravissa takaisin, ravailin sitten vielä hetken ajan pitkällä ohjalla ja sitten loppukäynnit.

Suunnattiin sitten oikotielle takaisin kotiin päin, pari kertaa Sulkku yritti lähteä karkuun ötököitä, joten en voinut antaa täysin pitkiä ohjia.

Olen tyytyväinen poniin, että se osaa olla ihana ja kiva ja rakas ja ym...

Mentiin sitten iltäpäivällä mumman kanssa sen ja paapan mökille, paistettiin makkaraa ja pannukakkuja, nam.
Äiti haki meidät sitten illalla takaisin ja painut melkein heti sänkyyn nukkumaan, oli niin kauhea väsy!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Satulaan totuttelua

Ylläolevaan kuvaan liittyen laitoin Alilalle satulan selkään viimeviikolla pari kertaa. Ekalla kerralla vain totuttelin tallissa satulaan ja seuraavana päivänä käytiin myös kävelemässä ja ravailemassa satula selässä pihalla jalustimet heiluen ja läpsyen. Eikä pieni prinsessa poni sanonut mitään. Ainut että se vähän hidasteli lavoille valunutta satulaa tai muuten vaan... Ensi kerralla pitää laittaa häntäremmi. ;) Maanantaina ratsastin Remillä pitkästä aikaa ja aluksi käveltiin mettässä pikkulenkki ja sen jälkeen mentiin kentälle taivuttelemaan ja otettiin vähän ravia. Kenttä ei ollut pahasti liukas onnekksi! Remi oli oikein kiva ja kuunteli istuntaakin hyvin kun menin ilman satulaa. Laukkaakin kokeilin, mutta ei.:( Ratsastus kuvat kesäkuun alusta kun Remi oli mukavan rento ja letkeä ratsastaa! <3 Eilen eli tiistaina en ratsastanut tai tehnyt mitään muuta tallissa kun siivosin Remin ja Sulkun karsinat ja tein iltatallin Sonjan kanssa. Suurin osa illasta men...

Ukkostaa

Moi! Huh hu kun on kuuma, tänään ja eilen nimittäin! Yöllä ukkosti ja meillä yks pajun haara kaatui samoin yks pienempi koivu kaatui. Tällä hetkelläkin taivas on aika synkän näköinen ja kauempaa kuuluu vaimeaa jyrinää. Remillä olikin eilen vapari ja mahdollisesti sillä on tänäänkin vapaata. Eilen mun piti mennä kuvaamaan siskon tuntia mutta se ei jaksanut ratsastaa näin kuumalla joten mä menin tunnille sen puolesta. Tunti oli ihan kiva, menin Lahjalla ja yllätyin kun ei tullat ihan kauheen kuuma. Yöllä heräsin siihen kun oli kauhee ukkonen ja myrsky. Meilläkin on yks monihaaranen paju niin yks sen haaroista katkes ponien aitauksessa ja sitten yks pienempi koivu katkes. POnit oli koko yön pihalla ja enemmänkin niitä tuntui haittaavan kauhea sade kun itse ukkonen. Tänään olis tarkoitus mennä Piian kans rajakallioon Sulkulla ja Beeritillä ratsastamaan. En ookkaan tainnut mainita täällä blogissa että Sulkku tulee talveksi kotia. Tarkkaa ajankohtaa ei oo vielä päätetty mutta voitte va...

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)