Siirry pääsisältöön

Pohkeenväistöharjoituksi sateessa


Tämän viikon tiistaina otettiin Roosan ja Sonjan kanssa suunta kohti valkoisia kentän aitoja ja ratsastustuntia. Sonja tuli mukaan kameramiehen roolissa ja juottajana. Suureksi harmikseni melkein kokoaikainen tihkusade esti kuvaamisen. Me kun ei haluta ottaa pienintäkään riskiä että kamera hajoaisin kosteuden takia.

Tunnilla oli mun ja Roosan lisäksi kolme muuta ratsukkoa. Alkukävelyiden jälkeen alettiin tekemään päätyihin pääty-ympyrät kevyessä ravissa ja pitkällä sivulla käyntisiirtyminen. Siirtymisissä alaspäin Roosa oli ihan hyvä eikä painanut vastaan ja kuunteli. Raviin siirtymisissä esiintyi hitautta ja niissä koitinkin saada Roosaa reippaammaksi. Pääty-ympyrät ok alkuverkka huomioon ottaen ja Jennikin sanoi että Roosa alkoi taipumaan paremmin viime kertaan nähden. Ja neuvoi alkuverkassa jatkamaan sisäkäden nostamista.



Alkulämmittelyn jälkeen alettiin tekemään pohkeenväistöä niin että lyhyellä sivulla käännyttiin ennen kulmaa tehtiin huolellinen suoristus ja alettiin tekemään väistöä uralle. Roosa teki väistöt tasaisen hyvin mitä nyt välillä takapää meinasi jäädä liikaa jälkeen. Sen Jenni neuvoi korjaamaan siirtämällä sisäpohjetta vähän taaksepäin ja pitämällä ulko-ohjan hyvin tuntumalla. Se olikin se juttu minkä opin, pohkeenväistö. Tai siis sain päivitystä sen ratsastamiseen ja vinkkejä ja ohjeita juuri mulle ja Roosalle.

Joskus Kallen valmennuksessa sain Kallelta vinkkejä ulko-ohjan käyttöön kun etupää jäi Remillä jälkeen. Nyt oon sitten itsenäisesti yrittäny kokeilla Roosalla samaa vaikka ongelma on ollut taka- ei etupäässä. No taas opittiin joitain uutta. :) Ennen suunnan vaihtoa tehtiin samaa tehtävää ravissa kun alkulämmittelyksi. Toinen suunta meni samalla lailla.



Pohkeenväistön jälkeen tultiin vielä laukkaa kumpaankin suuntaan. Kaksi ensinmäistä kertaa meni ihan pipariksi. Roosa ei kuunnellut yhtään ja kaahotti menemään. Ehdin jo ajatella ettei saada yhtään hyvää pätkää laukassa, mutta kolmas kerta yllätti ja saatiin oikein siedettävä ympyrä aikaiseksi. Roosa vain alkoi yhtäkkiä kuunnella. Toiseen suuntaan saatiin jo toisella kerralla kivempaa pätkää. Jennikin sanoi että saatiin hyvää pätkää ja parannettiin kerta kerralta.



Tunti oli oikein kiva ja sen jälkeen jäi kyllä tosi hyvä mieli!:) Tietysti itse olisi voinut yrittää vielä enemmän ja poistua mukavuusalueelta. Ja muuten loppuviikko on mennyt rennoissa merkeissä. Keskiviikkona Roosalla oli vapari ja torstaina Sonja ratsasti sillä. No tälläinen postaus tällä kertaa, mitäs piditte? Tämäkin tosiaan nyt vähän viivästyi kun ei muka ole ollut aikaa kirjoittaa. Hyvää viikonloppua kaikille!

Kommentit

  1. Aivan yli ihania kuvia ja hienot värit, missä päin suomea ratsastat?

    http://ellanhevoselama.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva että tykkäsit!:) Jos tiedät missä on jalasjärvi tai parkano niin niiden lähellä. Toinen on toiesesta suuntaa lähellä ja toinen toisesta. Kuinniii?;D

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik