Siirry pääsisältöön

Roosan kuulumiset

Aikani yritin takuta nettiä kännykästä läppätiin mutta ei onnistunut. Kun olin laittanut salasanan läppäri ilmoitti vain virheestä.. En ymmärtänyt. Nyt sitten kumminkin kertoilen vähän Roosan kuulumisia ja muiden kuulumisista sitten toisella kertaa. :) Mainitsen tekstissä videon, en kumminkaan ehtinyt vielä lataamaan videota youtubeen joten se tulee vasta myöhemmin. :D

Tuskainen ilmekkö?

Rakkauspaukkaus<3

 

Sunnuntaina harjasin Roosa ja kävin taluttelemassa sitä hetken pihassa, pari kierrosta kentän ympäri ja sen jälkeen kierrettiin vielä navetan lenkki. Vähän Roosa katseli paikkoja johon oli tullut, mutta sehän oli ihan normaalia. Maanantaina sitten ratsastin Roosalla ensinmäisen kerran. Aluksi käveltiin kentällä ympäriinsä ja sen jälkeen aloin tekemään päätyihin voltit ja pitkälle sivulle pysähdykset. Ravissa isoja ympyröitä ja laukkaa vain ympäri kenttää. Loppuun sitten ravia ja loppukäynnit oikotiellä.

Roosa oli aika jäykkä enkä saanut sitä oikein toimimaan hyvin. Ravissa ja laukassa tuntui että se ns. kaatui sisälle päin. Tuntui vähän samalta kun Sulkku joskus. Silti vaikka ei kunnolla onnistunut hymyilytti vain. Sonja ratsasti Remillä samaan aikaan ja oli turvana Roosalle vaikkei se mitään pelännytkään, katseli vain ympärilleen.


Tästä tulee mieleen et oltaisiin esteradalla...

Tiistaina sain Sonjan seuraamaan menoa kameran takaa. Alkukäynnit kiersin navetan lenkillä ja kävelin vielä hetken kentälläkin vain suoraa uraa pitkin. Jatkoin uralla ravailua kumpaankin suuntaan ja sen jälkeen laukkasin kevyessä istunnassa uralla ja keskiympyrällä. Sen jälkeen hetken huilitauko ja kun otin ohjat taas käteen aloin tekemään sellaistä tehtävää että käännyin lyhkäiseltä sivulta parimetriä ennen pitkää sivua ja väistätin Roosan sisäpohkeella uralle. Tarkoitus ei siis ollut tehdä pohkeenväistöä vaan saada Roosa kuuntelemaan pohkeen sivulle vievää käskyä.


Väistätyksen jälkeen tein pienen ravisiirtymisen ja käynnissä voltin pitkälle sivulle. Aluksi tein käynnissä ympyrän lyhyellekkin sivulle, mutta myöhemmin tein sen ravissa. Ja sen jälkeen sama toistui. Tein tätä siis molempiin suuntiin ja pikku hiljaa aloin saada ponia notkeammaksi. Älkää nyt käsittäkö väärin että olisin saanut sen rautakangesta notkeaksi kuin vieteri, vaan vähän paremmaksi. Niin että hetkittäin se taipui ja asettui ja kuunteli sisä- ja/tai ulkopohjetta. :)


Taas huilattiin käynnin merkeissä pitkällä ohjalla kunnes aloin laukkailemaan. Tehtiin niin että nostin laukan pitkän sivun alussa ja laukkasin keskiympyrän. Nyt laukkakin oli vähän parempaa kuin eilen. Ei tuntunut siltä että Roosa kaatuisi, ja hetkittäin sain sen myötäämään ja taipumaan. Se ei taida näkyä videolla, mutta sen tunsi selkään päin. Laukkaa myös helpotti myös se että aloin myötäämään liikettä lantiollani.


Söpöö <3

Tänään, keskiviikkona kiipesin taas Roosan kyyttiin. Ratsastus meni oikeastaan samalla lailla kuin eilen. Alkukäynneissä kun mentiin navetan ympäri kyseli Roosa onko hänen pakko mennä siilon ohi koska se on niin pelottava. Mutta meni kumminkin.:) Kentällä ravailin voltteja ja tein siirtymisiä käyntiin ja sitten tein myös käynnissä voltteja. Pari laukkakierrosta kumpaankin suuntaan ja välikäynnit. 

Välikäyntien jälkeen kokosin ohjat käsiin ja ravailin kolmikaarista kiemurauraa. Suoristuskohtiin tein käyntisiirtymiset ja Roosastahan tuli oikein mukava. Ja loppuun vielä ravailin voltilla kumpaankin suuntaan. Huomaisin myös että oikea kierros on Roosalle vaikeampi, siinä se helposti tuijottelee ulospäin eikä kuuntele sisäpohjetta. Onneksi tähän asiaan on vain yksi parannuskeino: ratsastus. Ratsastamalla saan Roosasta vielä oikein kivan ja taipuisan ponin. Huomenna pitääkin keksiä sitten jotain muuta kun kentällä vääntämistä, ettei Roosa ihan tympäänny. 



Kommentit

  1. Jos Roosa meinaa nojata sisäänpäin kaarteissa niin saattaa auttaa jos kulmissa väistättää etujalkoja ulospäin(tai kulman alussa, ihan vain muistuttamaan sisäpohkeesta) Se on auttanut minulla. Ihan vinkvink ;) Roosa näyttää kuitenkin menevän todella kivasti kun ratsastat sillä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitää kokeillä jos toimisi meilläkin. Sainkin tästä jo pään vaivaa kun aivot löi tyhjää että mitenkäs koitan tämän ongelman ratkaista.. No kiitostaa :) Toivotaan että meno senkun paranee ottaen huomioon välillä takapakit..

      Poista
  2. Naws on toi Roosa kyllä sydänten valloittaja :') Kivalta näyttää meno jo tässä vaiheessa, saa nähdä mitä teistä vielä tulee! Kaikkea hyvää teille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on! Oon ihan lääpälläni siihe ;D Kiitos kiitos :*

      Poista
  3. heii! Minkä millisiet sun objektiivit on? :) aattelin vaan että kysyn kun oon miettiny että ostaasin pitemmän objektiivin mutten vielä tiiä että minkä millisen :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ukkostaa

Moi! Huh hu kun on kuuma, tänään ja eilen nimittäin! Yöllä ukkosti ja meillä yks pajun haara kaatui samoin yks pienempi koivu kaatui. Tällä hetkelläkin taivas on aika synkän näköinen ja kauempaa kuuluu vaimeaa jyrinää. Remillä olikin eilen vapari ja mahdollisesti sillä on tänäänkin vapaata. Eilen mun piti mennä kuvaamaan siskon tuntia mutta se ei jaksanut ratsastaa näin kuumalla joten mä menin tunnille sen puolesta. Tunti oli ihan kiva, menin Lahjalla ja yllätyin kun ei tullat ihan kauheen kuuma. Yöllä heräsin siihen kun oli kauhee ukkonen ja myrsky. Meilläkin on yks monihaaranen paju niin yks sen haaroista katkes ponien aitauksessa ja sitten yks pienempi koivu katkes. POnit oli koko yön pihalla ja enemmänkin niitä tuntui haittaavan kauhea sade kun itse ukkonen. Tänään olis tarkoitus mennä Piian kans rajakallioon Sulkulla ja Beeritillä ratsastamaan. En ookkaan tainnut mainita täällä blogissa että Sulkku tulee talveksi kotia. Tarkkaa ajankohtaa ei oo vielä päätetty mutta voitte va...

Pieni kertaus alkuvuodesta

c. Jessica Ravantti Paljon on tapahtunut viime kuukausien aikana kun en ole blogiin mitään kirjoitellut. Silti kun tarkemmin miettii mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut ja kamerakin on saanut nukkua talviuntaan rauhassa. Ajattelin tähän postaukseen listata mieleen tulevia asioita alkuvuodelta, sen isommin yksittäisistä kerroista kertomatta.  Roosa tosiaan oli mun mukana Ypäjällä 1.1.-6.4.2017. Meillä oli (tai olisi se vieläkin) maneesikortti ja näin ollen saatiin käyttää Hevosopiston maneeseja vapaasti. Melko ahkerasti kulutettiin maneesien uria, mutta maastoiltiin myös useimmiten kerran tai kaksi viikkoon. Ypäjällä oli kiva maastoilla kun polkuja lyötyi ja oli ylä- ja alamäkeä vaikka kuinka. Kertaakaan ei taidettu (onneksi) törmätä peuroihin.  Sonjalle ostettiin oma hevonen maaliskuun alussa. Pieni eestinhevostamma Viola. Itsekkin olen päässyt muutaman kerran Violalla ratsastamaan ja voin sanoa, että en osaa ratsastaa kyseisellä hevosella sitten yhtään.....

Meidän ponien hoito

Eilen illalla sain tälläisen kommentin Anonyymiltä:''Kiva postaus. Onko sun mielestä ponista huolehtiminen raskasta, kun sitä joutuu tekemään päivittäin? onko se mielestäsi vaikeaa?'' Mielestäni kysymys oli niin hyvä, että ajattelin tehdä siitä postauksen, enkä vain vastannut kommenttiin. Mielestäni ponin hoitaminen on raskasta, mutta myös ehdottomasti ihanaa. Meillä kun on ponit kotona omassa tallissa, ei meille tule tallimatkoja, mikä on mielestäni hyvä. Ja jossain määrin ponin pito on vähän halvempaa kuin yksityis tai ratsastustallilla, joissa vuokra voi olla kuukaudessa n.300-500 euroa. Hintaan sitten sisältyy ties mitä kaikkea... Kun meilläkin on navetta ja nevalta haetaan kontoa kuivikkeeksi, käytetään me sitä myös poneille. Heiniäkin ponit saavat siinä sivussa kun lehmille paalataan. No sitten taas karsinoiden siivous pitää tehdä 1-2 kertaa päivässä, riippuen siitä kuinka paljon ponien pitää olla tallissa. Meidän ponit on niin pieniä ettei niitten karsino...