Siirry pääsisältöön

Luukku 23:Leiriavustajan tehtäviä

Joulukalenteri 2013

Mehän oltiin Piian kanssa viimekesänä Dimonan tallilla leiriavustajina ja se oli kyllä todella mahtavaa! Nyt ajattelin vähän kertoa mitä meidän tehtäviin kuului. Meidän ei tarvinnut huolehtia hevosista eli ei tarvinnut viedä laitumille vettä yms. vaan sen hoiti talon omaväki. Meille sitten kuului keksiä leiriläisille ohjelmaa ja pitää kuria sekä auttaa hevosten kanssa ja tunneilla. 

Kuvasimme leiriläisten tunteja
Päivisin me Piian kanssa pääasiassa autettiin leiriläisiä hevosten kanssa. Ja muutamia kertoja haettiin tai vietiin hevosia laitumelle kahdestaan, tai autettiin leiriläisiä hevosten hakemisessa. Saatettiin myös taluttaa hevosia jos leiriläiset eivät pärjänneet/uskaltaneet taluttaa jotakin hevosta. Autettiin myös hevosten valmiiksi laitossa mm. hakemalla satuloita ja suitsia ja/tai satulan nostamisessa selkään ja sen oikeaan kohtaan asettamisessa sekä satulavyön kiristämisessä.
Haimme leiriläisten kanssa hevosia
Kun toinen ryhmä ratsasti oltiin yleensä aluksi molemmat kuvaamassa niiden tuntia ja puolessa välissä tuntia toinen tai molemmat lähti toisen ryhmän kanssa laittamaan hevosia valmiiksi seuraavalle tunnille. Sitten tunneillä me siivottiin kakkakasoja ja siirrettiin/raahattiin estekalustoa sinne ja tänne, jota este/yleisleirillä riitti!

Teoriatunneilla meillä oli hevosella ajamista, Karita ajoi toista ja leiriavustajat toista. Autettiin myös hevosten valjastamisessa ja purkamisessa kun ainakin tällä leirillä leiriläiset lähtivät vaan paikalta. Kun leiriläiset halusivat uimaan oli mulla ja Piialla velvollisuus lähteä vahtimaan niitä. Me myös keksittiin niille illaksi ohjelmaa kuten leirikaste tai hevosnäyttelyt.

Keksimme leiriläisille iltaohjelmaa

Leirikaste
Välillä me saatiin ratsastaa jos kerittiin tai jaksettiin hevosilla jotka eivät olleet tunneilla ja päästiin myös maastoon mukaan hevosilla. Saatiin myös ruoka ja majoitus ns. Palkaksi. En muiska olisko meille kummallekkin riittänytomat sängyt vai vain toiselle mutta koska Riinakin oli avustajana ja sillä oli kepit annettiin sille sänky ja nukuttiin itse levitettävilä patjoilla.

Leiri jolla oltiin avustajina oli viidenpäivän pituinen ja palkaksi saatiin joka päivästä yksi ratsastustunti jotka saatiin käyttää myöhemmin leirin jälkeen. Oli kyllä ihan huippua olla avustaajana ja voisin kyllä mennä uudestaankin! Jos jollekkin jäi jotain epäselvää niin kysykää ihmeessä! Huomioikaa että eri tallailla voi olla vähän eri tehtävät ja tavat. :)

Piia pitämässä sadetta kuusen alla

Kommentit

  1. Hah hah hah! Melkein nauroin ääneen tolle Piia pitämässä sadetta kuusen alla kuvalle :DDDDD

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Satulaan totuttelua

Ylläolevaan kuvaan liittyen laitoin Alilalle satulan selkään viimeviikolla pari kertaa. Ekalla kerralla vain totuttelin tallissa satulaan ja seuraavana päivänä käytiin myös kävelemässä ja ravailemassa satula selässä pihalla jalustimet heiluen ja läpsyen. Eikä pieni prinsessa poni sanonut mitään. Ainut että se vähän hidasteli lavoille valunutta satulaa tai muuten vaan... Ensi kerralla pitää laittaa häntäremmi. ;) Maanantaina ratsastin Remillä pitkästä aikaa ja aluksi käveltiin mettässä pikkulenkki ja sen jälkeen mentiin kentälle taivuttelemaan ja otettiin vähän ravia. Kenttä ei ollut pahasti liukas onnekksi! Remi oli oikein kiva ja kuunteli istuntaakin hyvin kun menin ilman satulaa. Laukkaakin kokeilin, mutta ei.:( Ratsastus kuvat kesäkuun alusta kun Remi oli mukavan rento ja letkeä ratsastaa! <3 Eilen eli tiistaina en ratsastanut tai tehnyt mitään muuta tallissa kun siivosin Remin ja Sulkun karsinat ja tein iltatallin Sonjan kanssa. Suurin osa illasta men...

Ukkostaa

Moi! Huh hu kun on kuuma, tänään ja eilen nimittäin! Yöllä ukkosti ja meillä yks pajun haara kaatui samoin yks pienempi koivu kaatui. Tällä hetkelläkin taivas on aika synkän näköinen ja kauempaa kuuluu vaimeaa jyrinää. Remillä olikin eilen vapari ja mahdollisesti sillä on tänäänkin vapaata. Eilen mun piti mennä kuvaamaan siskon tuntia mutta se ei jaksanut ratsastaa näin kuumalla joten mä menin tunnille sen puolesta. Tunti oli ihan kiva, menin Lahjalla ja yllätyin kun ei tullat ihan kauheen kuuma. Yöllä heräsin siihen kun oli kauhee ukkonen ja myrsky. Meilläkin on yks monihaaranen paju niin yks sen haaroista katkes ponien aitauksessa ja sitten yks pienempi koivu katkes. POnit oli koko yön pihalla ja enemmänkin niitä tuntui haittaavan kauhea sade kun itse ukkonen. Tänään olis tarkoitus mennä Piian kans rajakallioon Sulkulla ja Beeritillä ratsastamaan. En ookkaan tainnut mainita täällä blogissa että Sulkku tulee talveksi kotia. Tarkkaa ajankohtaa ei oo vielä päätetty mutta voitte va...

Pieni kertaus alkuvuodesta

c. Jessica Ravantti Paljon on tapahtunut viime kuukausien aikana kun en ole blogiin mitään kirjoitellut. Silti kun tarkemmin miettii mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut ja kamerakin on saanut nukkua talviuntaan rauhassa. Ajattelin tähän postaukseen listata mieleen tulevia asioita alkuvuodelta, sen isommin yksittäisistä kerroista kertomatta.  Roosa tosiaan oli mun mukana Ypäjällä 1.1.-6.4.2017. Meillä oli (tai olisi se vieläkin) maneesikortti ja näin ollen saatiin käyttää Hevosopiston maneeseja vapaasti. Melko ahkerasti kulutettiin maneesien uria, mutta maastoiltiin myös useimmiten kerran tai kaksi viikkoon. Ypäjällä oli kiva maastoilla kun polkuja lyötyi ja oli ylä- ja alamäkeä vaikka kuinka. Kertaakaan ei taidettu (onneksi) törmätä peuroihin.  Sonjalle ostettiin oma hevonen maaliskuun alussa. Pieni eestinhevostamma Viola. Itsekkin olen päässyt muutaman kerran Violalla ratsastamaan ja voin sanoa, että en osaa ratsastaa kyseisellä hevosella sitten yhtään.....