Siirry pääsisältöön

Kärryttelyä

Moi vaan kaikille, mitäs kuuluu?

Vähän erikoisempi aloitus tälle postaukselle, mutta olkoon. Tänään oli koulussa taas normi päivä, joka oli täynnä lukuaineita. Koulun jälkeen söin vähän ja päätin lähteä ratsastamaan Remillä kun en jaksanut tehdä heti läksyjä. Niinpä sitten hain Remin laitumelta, harjatessa huomasin että sen vasen etukenkä on löysällä. Harjauksen jälkeen ''heitin'' satulan selkään ja suitset päähän.

Kävelin alkukäynnit navetan takaa oikotien päähän ja takaisin, sen jälkeen sitten pellolle. Pellolla tein käynnissä kumpaankin suuntaan muutamia isoja ympyröitä ja samaa ravissa. Laukkaakin otin isolla ympyrällä, Remi oli ihan kiva, ottaen huomioon ettei sitä ole ratsastettu kunnolla moneen viikkoon. Oikeastaan yllätti positiivisesti. Laukassa oikein kuuli kuinka kenkä oli löysällä, eipähän ainakaan tule päästeltyä liian rankasti, vaikkei mulle sitä ongelmaa toivottavasti tulisikkaan :)

Kuva pikkuveli

Kun olin kävellyt Remin kanssa loppukäynnit ja hoitanut sen pois ja vienyt laitumelle. Hain Sulkun ja kuten eilen mainitsinkin että ajaisin sillä, niinpä myös ajoin. Pikkuveli 8 vuotta tuli samalla pihalle kun valjastin Sulkkua ja halusi lähteä mukaan ajamaan. Niinpä hän juoksi hakemaan kypäränsä sisältä ja minä valjastin Sulkun loppuun.

Käveltiin oikotienpäähän ja luhtatien yli peltotien kautta pellolle alkukäynnit. Pellolla ravasin ensin kaksikierrosta  ja sitten laukkaa ja mentiin vähän reippaamminkin. Yleensä en ole laukannut kärryjen kanssa, mutta nyt sitten laukkasin :) Vaihdoin suuntaa ja käveltiin hetken ja ravia yksi pellon sivu ja sen jälkeen laukkaa! Loppuravit ja käynnit takaisin kotia. 

Kuva minä

Kuvat on sitten ottanut rakas pikkuveljeni 8 vuotta :) Kiitos kärrykuvista hänelle, muut on itse ottamiani. Valitettavasti nyt on vain kännykkäkuvia vaikka järkkärikin oli mukana tallilla, kukaan ei kumminkaan kerinnyt kuvaamaan Remillä ratsasteluja ja en uskaltanut ottaa sitä kärryille mukaan, paremmin sanottuna en viitsinyt.

Molemmat ponit oli tosi kivoja ja jäi hyvä mieli :) Tallilta tulon jälkeen söin vähän ja menin tekemään läksyt, siirsin muutaman kuvan kamerasta koneelle ja kirjoitin tämän postauksen :)

Kuva pikkuveli

Jokin aika sitten yhden blogin kommenttiboxissa puitiin ratsastajan/bloggaajan ratastus asentoa ja taitoa. Bloggaaja oli maininnut että opettaja sanoi että hevonen alkoi hakeutumaan peräänantoon. Sitten bloggaaja lisäsi tunnistaan muutaman kuvan. Kohta kommenttiboxin puolella on ano pätemässä(ei kylläkään haukkunut, vaaan ystävällisesti sanoi) että varpaat sojottaa sivulle ja samoin kyynärpäät ja hevonen ei ole kuvissa lähelläkään peräänantoa. No ehkäpä juuri niitä kuvia ei ole otettu siltä kysyiseltä hetkeltä ja toiseksi opettaja sanoi alkoi hakeutumaan! Eli opettaja ei tarkoittanut että hevonen liikkuu koko aika täydellisesti peräänannossa! Ja sitten ratsastusasento, bloggaaja oli tunnilla ja opettaja huomatti hänelle tämän virheistä ja neuvoi korjaamaan niitä.

Sitten kommenttiboxin puolella mainittiin että olisi mielenkiintoista nähdä kyseinen ano/anot ratsastamassa. Ano sitten kertoo ratsastaneesa 10 vuotta, mistäs me tiedetään se totuu. Ja mitä se ratsatus vuosimäärä oikeastaan kertoo? Ei mitään. Pointtina oli nyt se että miksi ihmeessä anot opettaa/neuvoo ratsastamaan bloggaajia netissä, vaikka he käyvät ammattitaisoisessa opetuksessa tunnille ja korjaavat virheitänsä parhaansa mukaan? Onneksi on niitä super ihaniakin anolukiota joilta tulee paljon ihania kommentteja! Kiitos heille. Enkä silti väitä että kertomani ano olisi haukkuakseen sanonut vaan ihan ystävällisesti sanoi, mutta silti alkoi kiehumaan.

Toivottavasti ketään ei haitannut avautumiseni, tarkoitus ei ollut loukata ketään tai pahoittaa kenenkään mieltä. Teki vain mieli avautua mieltäni painaneesta asiasta. Teen muuten erikoispostaus viikon kun arki palaa normaaliksi kokonaan, niin voin tehdä esim tallipäivä postauksenkin!? Kun nyt hevoset on vielä yötä pihalla ja vain satunnaisesti tallissa yötä :) 



Kuva sisko

Meidän tän päivän läksyt...

Kommentit

  1. Muakin ärsyttää kun ne jotkut anot aukoo päätään, vaikkei tiedä asiasta yhtään mitään!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ukkostaa

Moi! Huh hu kun on kuuma, tänään ja eilen nimittäin! Yöllä ukkosti ja meillä yks pajun haara kaatui samoin yks pienempi koivu kaatui. Tällä hetkelläkin taivas on aika synkän näköinen ja kauempaa kuuluu vaimeaa jyrinää. Remillä olikin eilen vapari ja mahdollisesti sillä on tänäänkin vapaata. Eilen mun piti mennä kuvaamaan siskon tuntia mutta se ei jaksanut ratsastaa näin kuumalla joten mä menin tunnille sen puolesta. Tunti oli ihan kiva, menin Lahjalla ja yllätyin kun ei tullat ihan kauheen kuuma. Yöllä heräsin siihen kun oli kauhee ukkonen ja myrsky. Meilläkin on yks monihaaranen paju niin yks sen haaroista katkes ponien aitauksessa ja sitten yks pienempi koivu katkes. POnit oli koko yön pihalla ja enemmänkin niitä tuntui haittaavan kauhea sade kun itse ukkonen. Tänään olis tarkoitus mennä Piian kans rajakallioon Sulkulla ja Beeritillä ratsastamaan. En ookkaan tainnut mainita täällä blogissa että Sulkku tulee talveksi kotia. Tarkkaa ajankohtaa ei oo vielä päätetty mutta voitte va...

Pieni kertaus alkuvuodesta

c. Jessica Ravantti Paljon on tapahtunut viime kuukausien aikana kun en ole blogiin mitään kirjoitellut. Silti kun tarkemmin miettii mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut ja kamerakin on saanut nukkua talviuntaan rauhassa. Ajattelin tähän postaukseen listata mieleen tulevia asioita alkuvuodelta, sen isommin yksittäisistä kerroista kertomatta.  Roosa tosiaan oli mun mukana Ypäjällä 1.1.-6.4.2017. Meillä oli (tai olisi se vieläkin) maneesikortti ja näin ollen saatiin käyttää Hevosopiston maneeseja vapaasti. Melko ahkerasti kulutettiin maneesien uria, mutta maastoiltiin myös useimmiten kerran tai kaksi viikkoon. Ypäjällä oli kiva maastoilla kun polkuja lyötyi ja oli ylä- ja alamäkeä vaikka kuinka. Kertaakaan ei taidettu (onneksi) törmätä peuroihin.  Sonjalle ostettiin oma hevonen maaliskuun alussa. Pieni eestinhevostamma Viola. Itsekkin olen päässyt muutaman kerran Violalla ratsastamaan ja voin sanoa, että en osaa ratsastaa kyseisellä hevosella sitten yhtään.....

Meidän ponien hoito

Eilen illalla sain tälläisen kommentin Anonyymiltä:''Kiva postaus. Onko sun mielestä ponista huolehtiminen raskasta, kun sitä joutuu tekemään päivittäin? onko se mielestäsi vaikeaa?'' Mielestäni kysymys oli niin hyvä, että ajattelin tehdä siitä postauksen, enkä vain vastannut kommenttiin. Mielestäni ponin hoitaminen on raskasta, mutta myös ehdottomasti ihanaa. Meillä kun on ponit kotona omassa tallissa, ei meille tule tallimatkoja, mikä on mielestäni hyvä. Ja jossain määrin ponin pito on vähän halvempaa kuin yksityis tai ratsastustallilla, joissa vuokra voi olla kuukaudessa n.300-500 euroa. Hintaan sitten sisältyy ties mitä kaikkea... Kun meilläkin on navetta ja nevalta haetaan kontoa kuivikkeeksi, käytetään me sitä myös poneille. Heiniäkin ponit saavat siinä sivussa kun lehmille paalataan. No sitten taas karsinoiden siivous pitää tehdä 1-2 kertaa päivässä, riippuen siitä kuinka paljon ponien pitää olla tallissa. Meidän ponit on niin pieniä ettei niitten karsino...