Siirry pääsisältöön

Aamupäivän ratsastukset

Aamulla laitoin kellon herättämään kahdeksalta että pääsisin ylös sängystä ennen puolikymmentä. No en jaksanut nousta kun kaksikymmyntä minuuttia yli kahdeksan. Aamupalan ja hetken haahuilun jälkeen päätin lähteä ratsastamaan. Ensin hain Sulkun, joka söi lankojen alta (unohdin laittaa yöksi sähkön, hups!) Tallissa harjasin Sulkun ja satuloin sen. Poni seisoi kiltisti ja oli suluinen <3

Alkukäynnit kiersin navetan ympäri, pellolla tein ensin pysähdyksi mitkä meni paremmin kuin eilen :) Ja pysähdyksiä, mitkä meni aika huonosti, mutta parani loppua kohden. Sitten voltteja ja ei mennyt paljon paremmin kuin eilenkään. Ravissa voltit ei sujunut kehuttavasti, Sulkku ei kuunnelle sisäpohjetta juuri ollenkaan :/ 

Ravista otin sitten kaksi yllätys reipasta laukkapätkää ja se reipasti Sulkkua hetkeksi tosi kivasti. Hetken huilattiin pitkillä ohjilla käynnissä ja tein ravista kaarteita millä pyrin taivuttamaan ja tein myös siirtymisiä käyntiin. Hetken toiston jälkeen siirtymiset onnistuivat jo huomattavasti pehmeämmin. Sitten taas huilaustauko ja laukaa, laukkasin ympyrän kumpaankin suuntaan ja vasempaan kierrokseen Sulkku kilaa välittämättä mitään sisäpohjetta vastaan. Pienen vänkäämisen jälkeen saatiin melkein hyväksyttävä pätkä. Loppukäynnit menin ensin oikotien päähän, siitä peltotietä, oikotie takasin ja navetan takaa.

Kun olin hoitanut Sulkun ja vein sen laitumelle nappasin mukaani Remin. Tallissa harjasin sen ja nappasin Remin mukaani samalla. Nopsasti harjasin ja suitsin Remin ja mentiin peltojen reunoja pitkin 3km lenkki. Otettiin ravi pätkät ennen ja jälkeen laukan ja kaikki askellajit mentiin korvat hörössä ja mielellään :) Tallissa otin suitset pois, harjasin, hieroin lämmittävää linimettiä selkään ja vein Remin takaisin laitumelle ja pistin sähkön päälle!

HUOMIO! Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!

Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :) Erikoispostausviikosta sain idean Voitto kotiin-blogin erikoispostaus viikosta :)

Kommentit

  1. Millanen olis sun unelma päivä?
    Mikä tekee sut iloseksi?
    Mikä ärsyttää muis ihmisis eniten?
    Suklaa vai jäätelö?
    Musta vai valkone?
    Mihin haluisit matkustaa?
    Kuka on hevos maailman idolisi?

    VastaaPoista
  2. Millanen kesä on ollu?
    Ootko ollu jossain kesätöis?
    Onko ollu sellasta päivää mitä et tuu ikinä unohtamaan?
    Kissa vai koira?
    Millanen olis sun unelma polle jos Remiä ja Sulkkua ei lasketa?
    Mihin kiinnität ekana huomion polleissa?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik