Siirry pääsisältöön

Pomppuja 23.6

Tehtiin äitin kanssa pellolle jo aamulla esterata, siihen kuului viisi estettä. Menin vasta neljän jälkeen ratsastamaan ja sisko tuli mukaan apuriksi ja kuvaamaan.  Haettiin Sulkku ja Allu taas laitumelta ja minä rupesisn harjaamaan ja satuloimaan Sulkkua ja Sisko harjasi Allun. Laitettiin Allu taas tarhaan ja lähdettiin navetan takaa oikotietä pitkin pellolle.

Oikotiellä taas tuijoteltiin metsään ja pelättiin pikkaisen jotain...? Pellolla Sulkku oli taas normaali itsensä, jatkoin hetken työskentelyä käynnissä. Ravailin molempiin suuntiin ja tein parit voltit Sulkku oli oikein kiva ja energinen.

 Pienet välikäynnit ja laukkaa molempiin suuntiin. Sulkku laukkasi tasaisesti ja rauhallisesti, muttei kuitenkaan hitaasti löntystäen. Huom. Kuvissa näkyy satula, josta olen maininnut.
Laukat nousi kumpaankin suuntaan nätisti heti käskystä.  Laukan jälkeen otettiin pitkät ohjat ja välikäynnit pitempänä kuin edelliset.

Näistä kuvista näkyy paljon helpommin se kuinka iso olen Sulkkuun verrattuna. Äiti ja Sisko sanovat että luonnossa näytän paljon sopivemmalta.

Niin, laukkojen jälkeen tulin kerran ristikon ja sitten trippelin mutta siinä oli vain kaksi puomia kuin oikeasti pitäisi olla kolme. Mini trippelille Sulkku tiputti kaksi kertaa, mutta kolmennella kerralla pääsi hienosti yli.

Lämmitelyiden jälkeen tulin kolme estettä ratana. Ristikko> vasemmalle ja pysty> vasemmalle ja toinen pysty. En oikein keksinyt sellaista tarpeeksi jouhevaa rataa viidestä esteestä. Mini radan jälkeen tulin vielä 50cm pystyn ja kun äiti ilmestyi paikalle tulin vielä n.30-40cm pystyn, ensin SUlkku tiputti ja toisellä hienosti yli.

Melkein jokaiselle esteelle tuli pikkuinen ilmavara, tai no, ainakin se siltä tuntui!
Lopuksi menin pitemmällä ohjalla ravia ja ratsastin pihaan, olipas ponilla taas ponimaisen kiirus kotiin.  Pihassa sisko meni vielä loppukäynnit, purettiin siltä sitten varusteet pois ja sisko talutti Sulkun laitumelle tuvan taakkse ja minä Allun.

Kivaa meillä oli kummallakin, mulla ja ponilla, korvat eteen päin sojottaen esteiden yli  kuten kivistakin näkyy :D  Voikohan kukaan käsittää kuinka paljon tunnen rakkautta tuota ponia kohtaan? Siis se on ihan käsittämätöntä, en mä ole tiennyt että voin kiintyä ja rakastaa ponia näin paljon!

P.s esteiden korkeudet vaihtelevat 30-50cm välillä ;D

Kommentit

  1. Kiva postaus. Onko sun mielestä ponista huolehtiminen raskasta, kun sitä joutuu tekemään päivittäin? onko se mielestäsi vaikeaa?

    VastaaPoista
  2. Vastaus: http://sulkkujamina.blogspot.fi/2012/06/meidan-ponien-hoito.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik