Siirry pääsisältöön

Hikoileva poni



Rontti on nyt päässyt viettämään ison pojan elämää olemalla ensimmäisen yön omassa karsinassaan - tai no Remin vanhahan se on. Rontti pääsi tai jos Rontilta kysyttäisiin joutui aloittamaan vieroituksen suunniteltua aikaisemmin Roosan hikoillessa karsinassa yöisin. Ajateltiin siis, että Rontti pitää Roosan karsinassa niin aktiivisena, että hikoilee sen takia. No ensimmäisen erillään vietetyn yön jälkeen Roosa oli aamulla hikinen. o tallissa vain kuuma pienelle ponille, joka on marraskuun alkuun asti viettänyt päivät ja yöt pihalla vai stressaako se muutoksia? Jos stressaisi, miksi hikoilee vain tallissa? Samasta syystä ei epäillä sitäkään, että olisi kipeä. Oirehtisihan se pihalla ollessaankin jos olisi kipeä. 

Tulin Ypäjältä talliviikon jälkeisille lomille keskiviikkona, mutta koska koulu luppui niin myöhään ja matkaan meni aikaa en kerinnyt enää keskiviikkona ratsastamaan. Tänään sitten ratsastin Roosalla ja se olikin ponille ensimmäinen kerta tällä viikolla. Käytiin käyntimaastolenkillä, mutta Roosa käveli kotia päin niin reippaasti, että sai itsensä hikeen. Aluksi Roosa meinasi leikkiä hankalaa, mutta vähän kun rykäisi meni nätisti. Vähän se kyllä tuntui siltä, että voisi säikkyä kaikkea, muttei kuitenkaan säikkynyt mitään!!

Illalla vein vielä pikkusisarukset ratsastamaan Pixillä ja täytyy sanoa että on se vain kultainen otus! <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik