Siirry pääsisältöön

Syksyn kuulumiset




Alkaisikohan pikku hiljaa innostus kirjoittaa blogia palailla? Sen verran useana päivänä blogi on taas pyörinyt mielessä. Onnistuin äskettäin poistamaan postauksen, jossa olin kertoillut kuinka meillä meni 27.8 kouluvalmennuksessa Roosan kanssa. No paljon en muista enää. Oli Rauli-myrsky ja Roosa hirnui varmasti Rontin perään, mutta myös nykyään Rajakalliossa asuvan entisen varsansa perään. Valmennuksessa tehtiin notkistavia ja jumppaavia juttuja, voltteja, ympyröitä ja avotaivutusta. Muistaakseni avotaivutus meni todella kivasti oikeaan kierrokseen, mutta vasempaan oli selkeästi hankalampaa. 

Nyt kun asun viikot ypäjällä opiskeluiden takia, Sonja ratsastaa Roosalla viikolla kerrasta kolmeen kertaan. Ja itse pyrin ratsastamaan sitten viikonloppuisin. Syyskuun alussa mulla olikin ensimmäinen talliviikko, ja hyvin sitä vain sai taas rytmistä kiinni ja itsensä kuudelta ylös sängystä. Siitä seuraava viikonloppu alkoi jo torstaina ja 16.9 mentiin Sonjan kanssa muistelemaan vanhoja aikoja ja varattiin tunti Dimonan tallille. Hevoset myös madotettiin saman viikonlopun aikana.

24.9 olin pitämässä Rajakalliossa irtotuntia ja sen jälkeen pidin vielä talutusratsastuksen. Olihan ensimmäisen tunnin pitäminen hankalaa, mutta ehkä se jatkossa alkaa sujua paremmin. Ja nyt menneenä viikonloppuna oltiin oman ratsastusseuran harjoituskoulukilpailuissa. MUTTA, niistä on tulossa ihan oma postauksensa, joten olkaahan kuulolla!!

Viikonloppuisin ratsastukset ovat koostuneet kentällä tehdyistä koulu- ja puomitreeneistä sekä maastoilusta. Roosa on ollut vaihtelevasti hyvä ja vähän vähemmän hyvä ratsastaa, ihan sen mukaan paljonko sillä on ratsastettu. Tulevan viikonlopun olenkin ypäjällä kiinni ja kotia pääsen vasta seuraavan viikon keskiviikkona.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik