Siirry pääsisältöön

Varsan ensimmäiset päivät





Pieni orivarsa on jo neljän päivän ikäinen veitikka. Loimeen pieni herra pääsi tutustumaan heti sunnuntaina ilman ollessa liian viileä pienelle pojalle. Tiistaina oli melkein kaksikymmentä astetta lämmintä ja varsa sai ulkoilla ilman loimea pihalla. Muuten päivät on olleet niin kylmiä, ettei ilman loimea olisi tarjennut ulkoilla. 

Sinisen varsariimun varsa sai päähänsä ensimmäisen kerran tiistaiaamuna ennen laitumelle vientiä. Kun riimun sai päähän ja säädettyä sopivaksi ei varsalla ollut mitään ongelmaa riimusta. Niin vain lähti Roosan perässä pihalle ilman ihmettelyjä päässä mukana roikkuvasta riimusta. Ja tiistai-iltana äiti ''talutti'' varsan talliin Roosan perässä.

En millään malttaisi pitää sormiani erossa tuosta suloisen täydellisestä olennosta. Olen istuskellut iltaisin karsinassa rapsuttelemassa varsaa ja tänään aamulla kun menin antamaan Roosalle kaurat ja heinät tuli varsa jo todella rohkeasti mun luo haistemaan sekä saamaan rapsutuksia. 

Tänään aamulla näin varsan jo pukittavan Roosaa kohti ja paljon tasapainoisemmin kuin aikaisemmin. Ja potkasipa varsa seinään aika kuuluvasti. :D On se kovapoika rapsuttamaan takaisin... En ole kuitenkaan sen antanut rapsutella itseäni kun olen miettinyt, ettei se taida olla enää kovin kivaa sen jälkeen kun hampaat kasvaa, hehhe. 

On se vain niin hienoa huomata kuinka äkkiä varsat voimistuu. Eihän tuo tehnyt pariin ensimmäiseen päivään mitään muuta kuin nukkui ja söi niinkuin varsan kuuluukin. Nyt se sitten jaksaa jo seurustella ja leikkiä pitempiä aikoja hereillä. 






Kannattaa hei seurailla mun snapchattiä sillä sinne ilmestyy aika paljon matskua orivarsasta! Snapchatistä mut löytää siis nimellä @sasumaq :)

Kommentit

  1. Täähän onkin rohkean oloinen vauveli! :3 Todella ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on rohkea varsa, Sonja kerto eilen nähneensä kuinka varsa oli yrittänyt juosta tutustumaan Suleviin, mutta Sulevi oli mennyt karkuun kun oli pelännyt Roosaa! :DD

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik