Siirry pääsisältöön

Hengissä ollaan




Vaikka itsellensä kuinka lupaisi löytää blogille aikaa ja valoisaa aikaa kuvata materiaalia blogiin, tuntuu se aika mahdottomalta. Varsinkin kuvaaminen, kun tuntuu, että ikinä ei ole valoisaa. Sen takia tämäkin postaus on kuvitettu vanhoilla kuvilla. Ei ei meillä vielä ole oikein lunta. Kyllä sitä oli viikko sitten muutaman päivän, mutta Roosalla kun ei ole tilsakummeja jäi ratsastukset kokonaan välistä jäätäävän kokoisten tilsojen takia. Pihalla ollessa Roosa käveli ihan hoippuen. Tilsat oli valehtelematta ainakin 10cm. 

Roosa on nyt viettänyt vähän ylimääräisiä vapaita, joiden ansioista sen on ollut aina ratsastaessa hyvin reipas. Alkuun on rouva mainannut märätä itse oman vauhtinsa, mutta nöyrtyy siirtymisten ja pidätteiden vaikutuksesta muvaksi ratsastaa.  Ollaan tehty kentällä mentäessä lähinnä siirtymisä ja kokoamisia sekä pohkeenväistöä ja avutaivutusta. Eilen saatiin kentällä varsinkin käynnissä hyvää pohkeenväistöä aikaiseksi, mutta ravissakin ihan kivoja ristiaskelia!

Vauva masukin kasvaa pikkuhiljaa. Roosan menossa ei vielä hidastuksia kuitenkaan näy. Esteet ollaan jo jätetty ohjelmistosta, mutta niitä ei nyt menty ennen tiineyttäkään hirveästi. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ukkostaa

Moi! Huh hu kun on kuuma, tänään ja eilen nimittäin! Yöllä ukkosti ja meillä yks pajun haara kaatui samoin yks pienempi koivu kaatui. Tällä hetkelläkin taivas on aika synkän näköinen ja kauempaa kuuluu vaimeaa jyrinää. Remillä olikin eilen vapari ja mahdollisesti sillä on tänäänkin vapaata. Eilen mun piti mennä kuvaamaan siskon tuntia mutta se ei jaksanut ratsastaa näin kuumalla joten mä menin tunnille sen puolesta. Tunti oli ihan kiva, menin Lahjalla ja yllätyin kun ei tullat ihan kauheen kuuma. Yöllä heräsin siihen kun oli kauhee ukkonen ja myrsky. Meilläkin on yks monihaaranen paju niin yks sen haaroista katkes ponien aitauksessa ja sitten yks pienempi koivu katkes. POnit oli koko yön pihalla ja enemmänkin niitä tuntui haittaavan kauhea sade kun itse ukkonen. Tänään olis tarkoitus mennä Piian kans rajakallioon Sulkulla ja Beeritillä ratsastamaan. En ookkaan tainnut mainita täällä blogissa että Sulkku tulee talveksi kotia. Tarkkaa ajankohtaa ei oo vielä päätetty mutta voitte va...

Pieni kertaus alkuvuodesta

c. Jessica Ravantti Paljon on tapahtunut viime kuukausien aikana kun en ole blogiin mitään kirjoitellut. Silti kun tarkemmin miettii mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut ja kamerakin on saanut nukkua talviuntaan rauhassa. Ajattelin tähän postaukseen listata mieleen tulevia asioita alkuvuodelta, sen isommin yksittäisistä kerroista kertomatta.  Roosa tosiaan oli mun mukana Ypäjällä 1.1.-6.4.2017. Meillä oli (tai olisi se vieläkin) maneesikortti ja näin ollen saatiin käyttää Hevosopiston maneeseja vapaasti. Melko ahkerasti kulutettiin maneesien uria, mutta maastoiltiin myös useimmiten kerran tai kaksi viikkoon. Ypäjällä oli kiva maastoilla kun polkuja lyötyi ja oli ylä- ja alamäkeä vaikka kuinka. Kertaakaan ei taidettu (onneksi) törmätä peuroihin.  Sonjalle ostettiin oma hevonen maaliskuun alussa. Pieni eestinhevostamma Viola. Itsekkin olen päässyt muutaman kerran Violalla ratsastamaan ja voin sanoa, että en osaa ratsastaa kyseisellä hevosella sitten yhtään.....

Meidän ponien hoito

Eilen illalla sain tälläisen kommentin Anonyymiltä:''Kiva postaus. Onko sun mielestä ponista huolehtiminen raskasta, kun sitä joutuu tekemään päivittäin? onko se mielestäsi vaikeaa?'' Mielestäni kysymys oli niin hyvä, että ajattelin tehdä siitä postauksen, enkä vain vastannut kommenttiin. Mielestäni ponin hoitaminen on raskasta, mutta myös ehdottomasti ihanaa. Meillä kun on ponit kotona omassa tallissa, ei meille tule tallimatkoja, mikä on mielestäni hyvä. Ja jossain määrin ponin pito on vähän halvempaa kuin yksityis tai ratsastustallilla, joissa vuokra voi olla kuukaudessa n.300-500 euroa. Hintaan sitten sisältyy ties mitä kaikkea... Kun meilläkin on navetta ja nevalta haetaan kontoa kuivikkeeksi, käytetään me sitä myös poneille. Heiniäkin ponit saavat siinä sivussa kun lehmille paalataan. No sitten taas karsinoiden siivous pitää tehdä 1-2 kertaa päivässä, riippuen siitä kuinka paljon ponien pitää olla tallissa. Meidän ponit on niin pieniä ettei niitten karsino...