Siirry pääsisältöön

Pahuksen kaviokuume

Vanhoilla kuvilla mennään kun Sonja oli mun muutamat uudet kuvat poistanut kostoksi, kun mä olin vahingossa poistanut muistikortilta kuvia, joita se ei ollutkaan siirtänyt koneelle vaikka asiasta olin muistuttanut. :,(
Ei ole totta, ei ole totta, ei ole totta, mutta totta se kuitenkin on. Ei riitä että Roosalla on tulehdusta kavio- ja vuohisnivelessä, vaan sitten sille paukahtaa vielä kaviokuume. Maanantain ja tiistain välisenä yönä äiti oli laskenut 1+1=kaviokuume. Tai ainakin syyttävä sormi osoitti kaviokuumetta kohti. Roosa kun oli näyttänyt jo päivän ja toisenkin siltä, että haluaa painon pois etujaloilta. 

Äiti oli soittanut eläinlääkärille maanantai aamuna kun Roosan kipulääke-kuuri loppui ja tilanne ei vieläkään näyttänyt hyvältä. Maanantai-iltana aloitettiin uusi lääkekuuri, joka auttoi paremmin. Siirrettiin Roosa myös heti tiistaina aamulla laitumelta tarhaan. Eihän se siinä yksin tykkää olla ja syödä liotettuja heiniään. 

Suunniteltiin jo Roosalle toista kengittäjää joka on hoitanut kaviokuume tapauksia ennenkin kengättömyydellä ja siihen tyyliin oikealla vuolutavalla. Eläinlääkäri kuitenkin kielsi ehdottomasti tekemästä muutoksia, ihan niiden niveltenkin takia. Nyt ohjeeksi saatiin katsoa tämä nykyinen lääkekuuri loppuun ja jos ei vieläkään hyvä mennään eläinlääkärissä käymään ja nivelet piikitettään. Sen jälkeen aloitetaan suunnittelemaan astutusta. Astutus nyt venähtää heinäkuulle asti koska jos nivelet piikitetään se tapahtuu ennen juhannusta, sitten kävellään ja orin omistajat, jolle Roosa on menossa ovat juhannuksen lomalla. 

Sonja lähti keskiviikkona valmennusleirille tallin hevosella Remin ollessa vieläkin kävelykuurilla. Kävin Remin kanssa keskiviikkona iltapäivällä 4km maastolenkin ja siitä vielä illemmalla ohjasajoin Sulevin kentällä. Sulevi oli jäykkä kun rautakanki, mutta ainakin se yritti parhaansa. Homma oli vähän hakusessa, että kuinkas tämä menikään? ja kuinka ohjat pidetään käsissä niin, että tuntuma on mahd. tasainen? 

Sulevi ja Remi olivat toissapäivänä illalla rapsutelleet laitumella. Tämä kaksikko on nyt ihan kahdestaan laitumella, kun Pixi sai sulhasensa kanssa valloittaa toisen tarhan tiistaista lähtien ja Roosa vie pienemmän tarhan. Sulevi tosin yhdisti laitumet jo viime viikonloppuna kun meni aidoista alta. Remi hyväksyi Sulevin laumaansa suuremmitta mutinoitta, kunhan Sulevi vaan pysyy tarpeeksi kaukana Pixistä. Ja nyt Pixin ollessa oripojan kanssa ei tätäkään ongelmaa ole. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon blogihaaste:Lempiratsastuspaikka

"Osallistun kilpailuun, jonka järjestävät www.cuponation.fi ja Voitto kotiin -blogi."
Oma henkilökohtainen lemppariratsastuspaikka on meillä täällä kotona. On metsää ja metsäteitä, peltoja ja oma kenttä. On niin hienoa kun talli on omassa pihassa ja siellä saa tehdä mitä huvittaa. Voi lähteä ratsastamaan silloin kuin itselle käy, oli kellonaika mikä tahansa. Jos huvittaa niin voi lähteä kentälle tekemään kunnon hikitreenin ja jos se ei hyvita voi lähteä maastoilemaan. Tosin täällä pitää mennä ensin puolesta kilometristä useampaan kilometriin ennen kuin pääsee metsäteille, mutta sekään ei ole este maastovarmalla hevosella.

Maastot ovat todella ihanat. Metsäteissä on valinnan varaa metsittyneimistä teistä peihmeille hiekkateille, jossa saa laukkailla kunnon pätkiä. Metsäteistä lyötyy myös pieniä mäkiä, joita on kiva laukkailla ja lenkille saa pituutta seitsemästä kilometristä vaikka melkein kahteenkymmeneen kilometriin jos on valmis ratsastamaan myös maantietä pitkin. Ja täyty…

Tiineyden eteneminen

Roosan tiineyden etenemisestä ei olekkaan blogin puolelle ilmestynyt juttua toviin. Nyt hiihtolomalla avautui sopiva rako päivittää myös blogia (koskakohan tekisin jotain tuolle ulkoasulle?!) Roosan tiineys on edennyt jo oikein mukavasti ja ilman ongelmia. Tiineyttä on takana jo seitsemän kuukautta, joten vielä olisi neljä pitkää kuukautta odoteltavana. 


Roosan luonne on pysynyt samanlaisena kuin ennen tiineyttä. Virtaa riittää ja välillä sitä löytyy niin paljon, että voisi jakaa vaikka muillekkin. Joskus huomaa päiviä, ettei jaksa painaa samaan malliin, mutta se nyt on normaalia kenelle tahansa. 

Satula alkaa näyttämään siltä, ettei istu enää ihan täydellisesti. Parin kuukauden aikana tullaan todennäköisesti vähentämään satulan käyttöä ja jättämään se lopulta satulatelineeseen. Ei kuitenkaan ihan vielä sillä perjantaille on sovittu valmennus. ;) Roosaa on ratsastettu 4-6 kertaa viikossa ja silloin tällöin treenaillaan ihaan hikeen asti. Roosaa kuunnellen ja Roosan voinnin mukaan ollaan…

Rantakuntoon---> Aloitus

Pienikärpänen heräsi kun kevään ensinmäiset lämpimät auringon säteet lämmittivät sen talven aikana jäykistämiä siipiä. Pienikärpänen räpytteli siipiänsä ja oikoi jalkojaan. Sen jälkeen pikkukärpänen lähti suristen lentoon ja lensi nuoren tytön luo. Pikkukärpänen istatti tytön olkapäälle ja puraisi tätä pienesti. Seuraavana päivänä pikkukärpänen näki tytön tekevän jumppamatolla vatsalihaksia. Sen jälkeen pikkukärpänen sulki silmänsä ja päätti jatkaa työtänsä taas seuraavana aurinkoisena päivä, vielä oli liian aikaista jatkaa...
Tänään muhun iski kauhea treenamisinto! Kännykällä sitten selasin netissä erilaisia sivustoja ja lyösin tälläisen kivan sivuston, jossa oli 30 päivän vatsalihashaaste. Kirjoittelin sen sitten ylös ihan vihkoon asti, etten unohda sivuston osoitetta. Etsin myös 100 punnerrusta kuudessa viikossa -ohjelmankin, johon olen törmännyt myös ennemmin ja koska nämä kaksi liikettä ovat pääasiassa yläkroppaan etsin myös jotain kyykkyaiheista ja löysin tälläisen 31 päivän kyy…