Siirry pääsisältöön

Monen moista

Kuvituksen hoitaa tällä kertaa äidin kesällä napatut kännykkäkuvat!
Viime postauksen jälkeen kerkesi kuukausikin vaihtumaan ennen kuin kirjauduin sisälle bloggeriin. Nyt kumminkin varasin itselleni hetken aikaa istua tietokoneen näippäimistön vierelle ja antaa sormian vaeltaa kirjaimelta toiselle. Hiihtoloma loppui maanantaina ja normaali arki alkoi, ihan kuin lomaa ei olisi ikinä ollutkaan. Maanantaina ja tiistaina pääsin illalla navettaan oikeaa lomittajaa korvaamaan. Senpä takia Roosa on lomaillut kaksi päivää ja lomailee vielä tänäänki, keskiviikkona. Harmittaa, itse haluaisin niin kovasti ratsastamaan ja treenailemaan. Mutta ei, pohjat on todella huonot loskaa ja liukasta, taivaalta sataa joko vettä tai räntää. 






Olen myös kokenut itseni viime aikoina stressaantuneeksi. Yhteishaku on alkanut ja mun ysiluokkaa keväällä päättävänä pitäisi nyt tietää mihinkä haen. Suurin osa omalta ja rinnakkaisluokalta on tehnyt jo haun. Itse sitä tässä vielä pohdiskelen. Oikeesti todella stressaavaa, se on vain yltynyt mitä lähemmäksi yhteishakua on tultu ja nyt se sitten on käynnissä!!:0 

Syksyllä mietin että voisin hakeä lähihoitajaksi, vähän ennen joulua kumminkin torppasin tämän ajatuksen, ei ei sittenkään. Ratsastuksenohjaajankin koulutusta olen miettinyt, mutta kaikki hevosalan koulutuskeskukset on meistä yli 300km päässä, että taidan unohtaa sen. Yksi ehdoton on se, että haluan jatkaa treenailua Roosan kanssa enkä jätä sitä seisomaan kotia. Hakua vaikeuttaa melko huonot kulkuyhteydet. Kirkonkylältä lähtee kyllä linja-autoja johonkin suuntaan, mutta pysäkillekkin tulisi matkaa 20km plus matka siitä kouluun. Alakaan ei ole selvä. Kuten edellä jo mainitsinkin pari ammattia. Mielessä on käynyt niin talonrakentaja, sähkömies kuin liiketaloudenkin koulutukset. Tiedä sitten mihin vielä päädyn... lukio..? Eiieiei.

Tuntuu, että hyppelehdin asiasta toiseen ja viidenteekin koko ajan. Koittakaa pysyä perässä!:* Ja lässyti lässyti. Jos puhuttaisiin vielä postauksista mitä olen suunnitellut, no perus myday-kuvina, sillä videoon en jaksa panostaa ja tämä konekkin on niin toivottoman hidas kaveri. Niin ja vielä kun saadaan muutama kuva otettua julkaisen toisen osan varustepostauksesta ja silloin vuorossa onkin Roosan varusteet! Jos et ole nähnyt ensinmmäistä osan pääset lukemaan sen tästä!




Ja Roosan kuulumisa vielä lisää koko hevosen pesu on tuottanut tulosta ja Roosa ei kutia läheskään yhtä paljoa kuin ennemmin!!:) Sen jälkeen pahiten hinkatut alueet on käsitelty kerran ja sitten joku aine minkä nimeä en myöskään muista on laitettu ja tänään olisi taas vuorossa pahiten kutiavien alueiden pesu. Ihana huomata, että aineet toimii ja ongelma alkaa olla selätetty!

Mutta nyt ennen kuin tämä postaus venyy mahdottoman pitkäksi, lopettelen sen tähän ja menen tyhjäämään kameran muistikortille tilaa uusille kuville. Hyvää loppu viikkoa kaikille!:P

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik