Siirry pääsisältöön

Blogitallin viikon haaste

Päätin ensinmäistä kertaa tarttua Blogitallin viikkohaasteeseen(<--klik). Aiheena onkin joulukuun suunnitelmat. En ole monelta bloggaajalta tälläistä kerinnyt lukemaan, joka on varmaan ihan hyvä ettei ihan samanlaista tulisi. Ne mitä olen kuitenkin lukenut ovat olleet pääasiassa hevosiin ja niiden kanssa kehittymiseen liittyviä. Itsellä mukaan eksyi pari muutakin. Katsotaan sitten kuun lopussa että mitenkäs tavoitteiden kanssa kävikään..

  • Blogi aktiiviseksi, lupaan aina alkaa päivittämään blogia useammin, mutta en silti saa mitään aikaiseksi. Nyt vaikka koeviikot, pimeys ja joulutressi painavat päälle otan tavoitteeksi päivittää blogia oikeasti useamman kerran viikossa. 
  • Uusia kuvia, pakko alkaa hyödyntämään kaikki viikonloput kuvien ottamiseen kun on valoisaa. Ja jos saisin aikaiseksi vähän siivota niin voisin ottaa vaikka kivoja kuvia täällä sisälläkin vaikka vain ihan höpöttelypostauksiin.
  • Joululahjojen ostaminen, ennen kun tulee kiire. Pitäisi jo varmaan alkaa suunnittelemaan mitä kenellekkäkin annan ja lähteä sitten sen mukaan ostoksille.
  • Villasukat valmiiksi, tällä hetkellä mulla on kaksi paria sukkia valmistumassa ja sen jälkeen pitäisi ainakin yhdet pienet saada valmiiksi. Ja suotavaa olisi saada tämän lisäksi vielä yhdet isommat. Pitää nyt katsoa kuinka neulomiselle jää aikaa. 
  • Tallin siivous, viime jouluna me siivottiin Sonjan kanssa talli ihan kunnolla, muistaako joku sitä? Tuskin me ihan niin perusteellista siivousta tehdään, jos nyt saataisiin kaikki tavarat alkajaisiksi paikoilleen ja laatikot sekä naulat järjestykseen, niin se olisi jo kova sana. 
  • Roosan kanssa maastoon, tuntuu että kaikki viikonloput menee vain siihen että saan ratsastettua Roosan valoisaan aikaan. Ja viikolla ei uskalla pimeään lähteä pitkän maastoilutauon jälkeen. Ja sekin harmittää että ei pääse kun käyntimaastoihin teiden ollessa jäässä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik