Siirry pääsisältöön

Kevyet ratsastukset

Nyt onkin kuulumisten kertominen vajaan viikon ajalta jäänyt. Eilen julkaisin postauksen keskiviikon tuuppailuista pellolla. Viime viikon torstaina eli 7.8 Roosalla oli viikon ainut vapaa-päivä. Perjantaina oli vuorossa kevyt ratsastus ilmansatulaa pellolla ja otettiin kaikki askellajit. Mentiin reilun puolentunnin ajan ja aikaan sisältyi alku- ja loppukäynnit. Roosa oli tosi kiva ratsastaa ja tehtiin lähinnä voltteja ja muutamat siirtymiset. 

Lauantaina vaihdettiin Sonjan kanssa hevoset niin että minä menin Remillä ja Sonja Roosalla. Mentiin taas reilupuolituntia. Mulla ja Remillä oli välissä välikäynnit ja kunnon alku- ja loppukäynnit. Alkuun Remi oli aika epätasainen ja painoi pysähdyksissä ohjalle ja alkuun oli ravissa tosi kiireinen. Tehtiin sitten muutamia voltteja hakien kunnollista asetusta. Ja siirtymisillä ja pysähdyksillä saatiin kaahotus kuriin ja Remi kuuntelemaan. 

Otettiin myös laukkaa ja sitä muutama kierros ympärällä laukkaa mahdollisimman lyhyin askelin. Ja vahingossa saatiin hieno laukanvaihtokin, mutta toiseen suuntaan ei onnistunut enkä viitsinyt paria kertaa enempää koittaa ettei Remin jalka ala vihoitella. Otettiin vielä loppuravit pitkällä ohjalla ja sen jälkeen käveltiin loppukäynnit ja tallissa kylmäsin Remin jalat. 

Sunnuntaina jouduin illalla navettaan kun iskä ei päässyt, syystä jota en halua tänne kertoa. Itseasiassa se oli ihan kivaa vaihtelua. Ja kun pääsin navetasta kävin suihkussa ja käytiin Roosan kanssa maastossa arviolta heittäen 5-6km ja mentiin koko lenkki käynnissä noin tuntiin. 

Ja eilen maanantaina sitten alkoi koulu. Olihan ihan kiva nähdä taas kavereitakin muttamutta kyllä lomalla oli paljon kivempaa. Koulun jälkeen sitten söin ja otin rennosti kunnes lähdin ennen viittä ratsastamaan Roosalla ja mentiin noin vartin kevyt ratsastus plus alku ja loppukäynnit eli noin kymmenen minuuttia kumpiakin. :)






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik