Siirry pääsisältöön

Auringon ottoa, maastoilua ja meikkejä


Kuulumispostausta olen kirjoitellut viimeksi perjantaina, jolloin Sonja ratsasti Roosalla. Luulin että Sonja ratsastaa Roosalla lauantainakin, mutta kun kuulin että Sonja ei olekkaan ratsastanut sillä vaikka lupasi lähdin kymmenen maissa tallille ratsastamaan Roosalla. Keventelin ja laukkailin kentällä kevyesti ehkä noin 30min. Sunnuntaina mentiin mumman ja paapan luo enoni ja hänen kihlattunsa kihlajaisiin. Siellä sitten kuvailtiin muutama kuvanen toisistamme Sonjan ja Juuson kanssa. Maanantaina Roosa sai toisen vapaa-päivän ja itse otin lähinnä aurinkoa ja hommasin rusketusrajat shortseista itselleni.:D


Eilen yritin saada Sonjaa lähtemään mun kans ratsastamaan maastoon, mutta ei se lähtenyt. :/ No onneksi äiti sitten lähti pyörällä mukaan ja mentiin n. kilometri tietäpitkin ja äiti meni juttelemaan kaverillensa ja me päädyttiin Roosan kanssa pellolle. Aluksi ravailin ja laukkailin peltoa ympäri kunnes välikäyntien jälkeen tein käynnissä voltteja, pysähdyksiä ja peruutuksia. Ja sama ravissa. Laukkaa otin ympyrällä aluksi, mutta kun Roosa vain punki päädyin laukkaamaan suoraa ja tekemään pysähdyksen ravinkautta ja siitä peruutus ja laukannosto. Volteilla tapahtui ulopäin punkemista, mutta jos vain muistin ulko-pohkeen niin sitten meni hyvin. Kun lopetettiin niin Roosa oli ihan hikinen ja tallilla se pääsikin viilentävään suihkuun. 


Huomenna ollaankin lähdössä päivän mittaiselle reissulle ja Roosa saa vapaa-päivän. Huomenna ajattelin mahdollisesti kuvailla videopostauksen reissusta, mikäli siitä saa mielenkiintoista materiaalia tarpeeksi. Toivotaan että tämä ihanan lämmin keli jatkuu vaikka ratsastuksen kannalta onkin tuskeisen kuuma treenailla. 


Sain Piialta synttäri lahjaksi tälläisen setin, missä on rasva, kuorinta, suihkugeeli ja pesusieni. Alla oleva pyyhe on vanha. 


Aluksi ostin Garnierin BB-voiteen, mutta se oli sävyltään mulle liian tummaa, joten päädyin ostamaan lumenen meikkivoiteen joka sopii sävyltään mulle paremmin. Tykkäsin muuten tuosta garnierin voiteesta, se tuntui sellaiselta riittoisalta ja notkealta sekä oli helppoa levittää kunhan ei ottanut sitä liikaa. Tykkään myös lumenen voiteesta vaikka se ei olekaan niin notkeaa, mutta siitä jää iho mattamintaiseksi ja peittää hyvin ihon virheet. Ja sitten siinä on vielä lumenen puuteri. 

Tälläinen kuulumis-postaus tällä kertaa. Huomenna onkin mahdollisesti tulossa vastauspostaus Tiian blogihaasteeseen. Nyt hyvää kesäloman jatkoa kaikille!:P

Kommentit

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik