Siirry pääsisältöön

Viikonlopun viimeiset heppakuulumiset


Eilen kun olin saanut kirjoitettua tänne uuden postauksen, lähdin sen kirjoittamisen jälkeen pihalle kuvailemaan. Ei mulla oikein ollut mitään aihetta tai ajatusta siitä mitä lähdin kuvaamaan, kunhan kokeilin erilaisia asetuksia. Otin myös muutaman kuvan pikkuveljestäni joka ajoi ihan onnessaan uudellan mönkiällään jonka hän vihdoin ja viimein sai. Ja mainittakoon heti alkuun että kuvat ovat mun, äitin, Sonjan ja pikkuveljeni ottamia. Mun ja Sulkun ratsastuskuvista pari on äitin ottamaa ja hän otti ne pikkusiskoni ollessa hänen sylissä yhdellä kädellä. Ja Alilan ajokuvat ovat pikkuveljeni ottamia. Kiitos kaikille kuvista!

Oltais otettu yhteiskuva, mutta ponin mielipide välittyy sen ilmeestä. 
 Sain sitten idean hakea Sulkun laitumelta ja ratsastaa sillä kevyesti ilman satulaa vain riimuun viritetyillä ohjilla. Halusin vähän testata että kuinka hyvin poni pysyy käsissä tolla virityksellä ja kääntyy. Ja totesin että ihan hyvinhän tuo totteli tuollakin lailla vaikkein samalla lailla kuulolla ollutkaan koko aikaa kuin suitset päässä. Pihassa lähinnä ravailtiin ja laukkailtiin ympyrää rennosti kumpaankin suuntaan. Pikkusiskoni, joka siis ei ole ihan vuottakaan vielä istui parin kierroksen ajan edessäni Sulkun selässä. Tosin silloin äiti talutti meitä ja itse keskityin pitämään pikkusiskostani kiinni ettei hän tipahtaisi alas Sulkun selästä.

Iloinen ratsastaja


Venyyyyy :)
Lopuksi vähän pelleilin Sulkun selässä kääntymällä väärin päin ja ratsastamalla sillälailla muutaman metrin sekä makoilemalla ponin selässä. On se vaan niin luotettava tapaus, ei kaikilla pysty tuollalailla pelleilemään selässä. Sen jälkeen jätin ponin seisomaan yksikseen keskelle pihaa kun menin itse viemään turvaliiviäni ja kypärääni nurmikolle sivuun. Sulkki seisoikin siinä paikoillaan niin kauan kunnes kiimainen Pixi tuli Sonjan taluttamana sen viereen. Sonja sitten talutti Pixiä pihaa ympäri ja Sulkku kulki perässä haistellen. :D




Keksin sitten vielä sellaisen nerokkaan idean käydä Sulkun kanssa sisällä. Tosin ei me menty varastoa pidemmälle, mutta käytiin kumminkin sisällä! :) Ja kun tultiin sisältä vein ponin takaisin laitumelle ja mentiin itse sisälle.



Asetuksien ollessa väärät sisätiloihin oli tämä kuva ihan pimeä, muokkasin siihen vähä valoa lisä että uskotte että käytiin ihan oikeasti sisällä!


Sitten onkin vuorossa tämän päivän kuulumiset. Tänään aamupäivällä keksin että haluan ajaan Alilalla. Hain sen sitten laitumelta ja valjastin. Aluksi oli ongelmia saada poni liikkeelle, mutta sen jälkeen alkoisin sitten sujumaan hyvin! Tänään harjoiteltiin pysähdyksiä ja liikkeelle lähtöjä jotka onnistuivat hienosti. Alilan ensinmäiset peruutuksetkin kärryt perässä kokeiltiin ja hyvinhän sekin sujui. Kun sitten huomasin Alilassa kyllästymisen merkkejä vaikken ollut kauaa ajanutkaan niin lopettelin sitten. Ja muutenkin oon päättänyt pitää nämä Alilan koulutushetket lyhkäisinä kun se on vielä niin nuori ja pieni vauva poni, enkä halua kyllästyttää taikka rasittaa sitä liikaa.

Sonja ja Pixi olivat taas mukana turvana





Iltapäivällä kysyin Sonjalta jaksaisiko hän lähteä ratsastamaan mun kanssa maastoon kuumuudesta huolimatta. No jaksoihan Sonja ja niin me lähdettiin. Sovittiin että Sonja menee Sulkulkulla ja mä meen Remillä. Kun ponit oli valmiita lähdettiin matkaan. Mentiin noin kahden kilometrin lenkki josta noin melkein puolet ravattiin. Vähän ponit katsoivat naapurin haukkuvaa koiraa, mutta muuten menivät hyvin.

Melkein heti kun oltiin lähdetty alkoi ukkostamaan, aluksi se oli pelkkää jyrinää mutta sitten alkoi vielä salamoimaan. Juuri kun oltiin päästy takaisin kotia alkoi satamaan kunnolla. Säästytiin sitten kastumiselta. Enemmän varmaan mua ja Sonjaa hirvitti ratsastaa ukkosella kun poneille oli ihan normaalia olla ukkosella pihalla kun ne on aina laitumellakin vaikka ukkostaisi. Oli kyllä tosi kiva lenkki tai ainakin mä tykkäsin! :)

Kommentit

  1. Ihania kuvia, ää kauhee kesäfiilis, en enää malttais oottaa yhtäkää päivää et kesäloma alkais :D Voisitko hei tehä jossain vaiheessa mydayn tms. ?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sama itellä, mutta nyt kun alkoi taas viileämpi jakso niin kesäfiiliskin vähän laksi, mutta eiköhän se tästä taas nouse! :p Kyllä varmaan voisin tehdä ja oon sitä suunnitellutkin, mutta en ikinä muista sitä aamuisin vaan vasta joskus päivällä. Pitää varmaan pistää joku muistutus itselleni aamuksi! :)

      Poista
  2. Tosi hyvä! Kivat kuvat.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik