Mullahan oli Sulkulle liikuntasuunnitelma, ja melkeinpä oon siinä pysynyt. Sunnuntaina siis ohjas-ajoin Sulkulla, maanantaina poni vietti vapaapäivän ja tiistaina kävin parin kilomerin ajolenkin kärryt perässä. Keskiviikkona Sulkku sai sitten viikon toisen vapaa-päivän koska menin itse kylälle ja kun pikkuveljeni menivät ala-astelaisille tarkoitettuun diskoon kuudeksi en kerinnyt liikuttaa Sulkkua.
Tulin itse kotia puolineljän jälkeen ja vaatteiden vaihdon kautta menin talliin tekemään tallihommani ja ruokin ponit. Sen jälkeen sisälle syömään ja meikkien pesu ja suihkuun. Suihkusta tultuani, kuivasin hiukset föönillä, meikkasin, join kahvia ja puin. Kylällä sitten vietin aikaa kavereiden kanssa ja mukavaa oli. Vähän häiritsi menoa pikkusiskolta tarttunut nuha ja yskä tosin yskäkin oli aika vähäistä mutta nenä vuoti. :/
Keskiviikkona matkahuoltoon oli vihdoin tullut odottamani paketti. Zalandosta tilaamani tennarit. Laitoinkin ne heti jalkaan kylälle mennessä kun kävimme ne hakemassa. Sen verran tuli käveltyä että sain jalkaani rakon siihen kohtaan kantapäätä mihin sukan reuna päättyi. Mutta kengät olivat kuitenkin mielestäni todella mukavat jalassa ja ulkonäkökin miellyttää, totta kai, itsehän päätin mitkä halusin. :)
Tänään oltiin MLL:n lastentapahtumassa taluttamassa Sulkkua ja yhtä toista ponia, helmuttia. Ei käynyt kun muutama ratsastaja ja suurin osa ajasta meni syötelessä poneja urkin nurtsilla. Käytiin myös Sulkun kanssa tappellua siitä välillä saako se mennä syömään vai ei. Itse söin päivän aikana makkaraa ja lettuja, namnam!:p
Ihana postaus ja ihania kuvia :)
VastaaPoistaNiin
VastaaPoista