Siirry pääsisältöön

En keksi luovaa otsikkoa


Kerrankin on kuvia, mutta olosuhteet ei oikein suosinut kuvauksen suhteen. Sää oli pilvinen ja hämärä ja kun ei oiken saatu asetuksia kohdalla niin kuvista tuli pimeitä ja muokkaamalla kuvista tuli vain rakeisia... Pahoittelen laatua, mutta kiitos kuvista silti serkulleni, joka jaksoi edes yirittää! Harmittaa kun joululoma on pian ohi eikä tullut edes kunnon materiaalia koko loman aikana. En saanut aijalliseksi kuvata edes videota... Mutta nyt ei vain ole ollut kauhean iloinen fiilis eikä ole kauhesti jaksanut miellyttää muita ihmisiä. Itsekästä? Niin on!

Mennään nyt itse asiaan. Nämä kuvat on muistaakseni perjantain ratsastus kerralta, koska Remillä oli lauantaina vapaata. Perjantaina Remi ei ollut ratsastaessa turhan energinen eikä se pöllöillyt turhaa energiaa pois. Tai sitten se oli edellisen päivän riekkumisista kipeä. Remi oli oikeastaan aika laiskahkon oloinen ratsastaa, tein sillä vain voltteja ja väistöjä. Volteilla se taipui ihan kivasti, mutta väistöt ei ottanut oikein onnistuakseen. Remi oli jäykähkön tuntuinen ja vetelä sekä tuntui kun sitä olisi pohkeenväistössä sattunut jalkaan. :/ En sitten kauheasti tehnyt väistöjä kun huomasin että Remiin sattui.




Tänään sitten Sonja tautti Remiä kahdessä erässä kerralla noin puolituntia Remiä ja siinä oli sen herran liikutukset tänään. Sulkku pääsikin pitkästä aikaa mun kanssa muistelemaan ohjas-ajo juttuja. Aluksi tehtiin voltteja yrittäen taivuttaa Sulkkua, mutten kyllä vielä oiken hallitse tuota juttua. :o Koitin myös tehdä pohkeenväitön tapaista ja sain vain Sulkun hermostumaan kunnes se yhtäkkiä tajusi idean ja saatiin sitten kumpaankin suuntaan tosi hyviäkin pätkiä! Tietty mukaan mahtui muutamia erittäin pahoja sähläämisiä, fiilis väistöistä oli kumminkin hyvä!

Tallissa vielä tehtiin leivän palojojen avulla muutamia venytyksiä ja poni tykkäsi! Sen jälkeen tehtiin Sonjan kanssa talli valmiiksi iltaa varten. Siinä oli tämä päivän heppailut mitkä eivät olleet kovin kummoiset.







Kommentit

  1. oon vähän aikaa jo katsonut näitä ratsastuskuvia remistä. tuo meno ei näytä kovin hyvältä. ratsastus ei näytä jotenkin rennolta ja yhteistyöhaluiselta..... En varmaan nyt osaa ilmaista asiaani kunnolla mutta kuitenkin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No viime aikoina Remi ei ole ollut parhaimmillaan ratsastaessa, koska se on KIPEÄ! Ja toisaalta ei muutaman kuvan perusteella pysty sanomaan mitä ratsastus oikesti on ja miltä hevonen tuntuu. Myönnetään että Remi ei ole ollu kauhean hyvä, mutta minkäs teet kun toinen on kipeä. Remi on kumminkin aika työmyyrä ja nöyrä, se yrittää aina viimeiseen asti miellyttää ihmistä. Ja meidän ratsastus ei ole nyt ollut kovin tavoitteellista vaan sellaista rentomielistä liikuttelua. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Satulaan totuttelua

Ylläolevaan kuvaan liittyen laitoin Alilalle satulan selkään viimeviikolla pari kertaa. Ekalla kerralla vain totuttelin tallissa satulaan ja seuraavana päivänä käytiin myös kävelemässä ja ravailemassa satula selässä pihalla jalustimet heiluen ja läpsyen. Eikä pieni prinsessa poni sanonut mitään. Ainut että se vähän hidasteli lavoille valunutta satulaa tai muuten vaan... Ensi kerralla pitää laittaa häntäremmi. ;) Maanantaina ratsastin Remillä pitkästä aikaa ja aluksi käveltiin mettässä pikkulenkki ja sen jälkeen mentiin kentälle taivuttelemaan ja otettiin vähän ravia. Kenttä ei ollut pahasti liukas onnekksi! Remi oli oikein kiva ja kuunteli istuntaakin hyvin kun menin ilman satulaa. Laukkaakin kokeilin, mutta ei.:( Ratsastus kuvat kesäkuun alusta kun Remi oli mukavan rento ja letkeä ratsastaa! <3 Eilen eli tiistaina en ratsastanut tai tehnyt mitään muuta tallissa kun siivosin Remin ja Sulkun karsinat ja tein iltatallin Sonjan kanssa. Suurin osa illasta men...

Ukkostaa

Moi! Huh hu kun on kuuma, tänään ja eilen nimittäin! Yöllä ukkosti ja meillä yks pajun haara kaatui samoin yks pienempi koivu kaatui. Tällä hetkelläkin taivas on aika synkän näköinen ja kauempaa kuuluu vaimeaa jyrinää. Remillä olikin eilen vapari ja mahdollisesti sillä on tänäänkin vapaata. Eilen mun piti mennä kuvaamaan siskon tuntia mutta se ei jaksanut ratsastaa näin kuumalla joten mä menin tunnille sen puolesta. Tunti oli ihan kiva, menin Lahjalla ja yllätyin kun ei tullat ihan kauheen kuuma. Yöllä heräsin siihen kun oli kauhee ukkonen ja myrsky. Meilläkin on yks monihaaranen paju niin yks sen haaroista katkes ponien aitauksessa ja sitten yks pienempi koivu katkes. POnit oli koko yön pihalla ja enemmänkin niitä tuntui haittaavan kauhea sade kun itse ukkonen. Tänään olis tarkoitus mennä Piian kans rajakallioon Sulkulla ja Beeritillä ratsastamaan. En ookkaan tainnut mainita täällä blogissa että Sulkku tulee talveksi kotia. Tarkkaa ajankohtaa ei oo vielä päätetty mutta voitte va...

Pieni kertaus alkuvuodesta

c. Jessica Ravantti Paljon on tapahtunut viime kuukausien aikana kun en ole blogiin mitään kirjoitellut. Silti kun tarkemmin miettii mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut ja kamerakin on saanut nukkua talviuntaan rauhassa. Ajattelin tähän postaukseen listata mieleen tulevia asioita alkuvuodelta, sen isommin yksittäisistä kerroista kertomatta.  Roosa tosiaan oli mun mukana Ypäjällä 1.1.-6.4.2017. Meillä oli (tai olisi se vieläkin) maneesikortti ja näin ollen saatiin käyttää Hevosopiston maneeseja vapaasti. Melko ahkerasti kulutettiin maneesien uria, mutta maastoiltiin myös useimmiten kerran tai kaksi viikkoon. Ypäjällä oli kiva maastoilla kun polkuja lyötyi ja oli ylä- ja alamäkeä vaikka kuinka. Kertaakaan ei taidettu (onneksi) törmätä peuroihin.  Sonjalle ostettiin oma hevonen maaliskuun alussa. Pieni eestinhevostamma Viola. Itsekkin olen päässyt muutaman kerran Violalla ratsastamaan ja voin sanoa, että en osaa ratsastaa kyseisellä hevosella sitten yhtään.....