Lupailin teille normaaleja kuulumisia joulukalenterin postauksien väliin ja nyt on sellainen ensinmäinen tulossa. Uutta materiaalia ei ole sitten muuta kun pari hassua kännykkälaatuista kuvaa, eli jos ei kiinnosta niin suosittelen skippaamaan tämän postauksen. :) Joulukalenterissa oli myös paljon toivottu ruokintapostaus, pääset siihen tästä <--klik!
Maanantai 2.12 Aamulla myöhästyttiin koulusta noin 10 minuuttia kun taksi oli hajonnut aamulla, koulussa oltiin sitten aamunavauksen jälkeen, joten ei menetetty mitään. Sulkulla ja Remillä oli vapaapäivä, taas! Vitsit musta on tullut laiska! No en kyllä oikeasti oli kerinnytkään kun piti siivota huone kun olin vedellyt sunnuntaina yhden kaapin kokonaan lattialla ja sitä tavaraa oli paljon! Ja sitten piti lukea myös englannin kokeeseen joka oli seuraavana päivänä.
Tiistai 3.12 Tiistaina meillä oli sitten se englannin koe. Kun sitten pääsin kotia ja olin syönyt menin ratsastamaan Sulkulla. Aluksi mulla oli pieni ongelma että missä ratsastan kun pihassa oli todella liukasta. Menin sitten kentälle, vähän lumimäärän vuoksi sora otti vähän Sulkun jalkoihin joissain kohdissa. Normi alkuverryttelyn jälkeen tehtiin ihan perus juttuja, loppuun otettiin muutamia askeleenpidennyksiä lävistäjillä ja laukattiin päätyvympyröitä ja lävistäjiä ja ponilla riitti virtaa!
Sisällä sitten autoin äitiä imuroimaan ja olin pikkusiskon kanssa samalla kun luin fysiikan kokeisiin. Sen jälkeen vuorossa oli salkkarit ja 4 luukun valmistelu. Sitten vietiin Sonjan kanssa ponit talliin ja kun olin menossa päästämään pikkuponeja ovesta sisälle Sonja kysyy et tuleeko multa verta kädestä. Mä sitten vain vastasin että ei ja sen jälkeen vasta huomaan että multa tuli verta kädestä ja sitä verta oli melkein koko kädessä. Haava sitten paljastu viiltohaavaksi.
Keskiviikko 4.12 Meillä oli fysiikan kokeet ja olishan ne voinut paremminkin mennä... Keskiviikkona kaverit joutu selittään mulle samat asiat monta kertaa kun en vain yksinkertaisesti tajunnut selvää puhetta! Kotona laiskotti niin paljon etten tehnyt mitään, laiskottelin vain.
Maanantai 2.12 Aamulla myöhästyttiin koulusta noin 10 minuuttia kun taksi oli hajonnut aamulla, koulussa oltiin sitten aamunavauksen jälkeen, joten ei menetetty mitään. Sulkulla ja Remillä oli vapaapäivä, taas! Vitsit musta on tullut laiska! No en kyllä oikeasti oli kerinnytkään kun piti siivota huone kun olin vedellyt sunnuntaina yhden kaapin kokonaan lattialla ja sitä tavaraa oli paljon! Ja sitten piti lukea myös englannin kokeeseen joka oli seuraavana päivänä.
Sisällä sitten autoin äitiä imuroimaan ja olin pikkusiskon kanssa samalla kun luin fysiikan kokeisiin. Sen jälkeen vuorossa oli salkkarit ja 4 luukun valmistelu. Sitten vietiin Sonjan kanssa ponit talliin ja kun olin menossa päästämään pikkuponeja ovesta sisälle Sonja kysyy et tuleeko multa verta kädestä. Mä sitten vain vastasin että ei ja sen jälkeen vasta huomaan että multa tuli verta kädestä ja sitä verta oli melkein koko kädessä. Haava sitten paljastu viiltohaavaksi.
Keskiviikko 4.12 Meillä oli fysiikan kokeet ja olishan ne voinut paremminkin mennä... Keskiviikkona kaverit joutu selittään mulle samat asiat monta kertaa kun en vain yksinkertaisesti tajunnut selvää puhetta! Kotona laiskotti niin paljon etten tehnyt mitään, laiskottelin vain.
Torstaina 5.12 Oli normaali koulupäivä ilman kokeita. Kotona sitten otin itseäni niskasta kiinni ja leivoin jo ennenmin tekemästäni piparkakkutaikinasta piparkakkutaloihin seiniä ja kattoja. Kun olin saanut piparit uunista lähdin ratsastamaan Remillä. Talutin sitä ensin 10min. ja sen jälkeen ratsastin ensin käyntityöskentelyä ja loppuun otettiin vähän ravia. Ja mun mielestä Remi liikkui puhtaasti. :) Ja voi sitä innokasta ja energistä ravia! No loppukäynneiksi kierrettiin pelto.
Perjantai 6.12 Itsenäisyys päivä, me ei vietetty sitä mitenkään erikoisesi. Tietty koulusta oli vapaata ja talliin päästiin valoisan aikaan. Sonjan kanssa hiihtoratsastettiin Sulkulla ja kivaa oli niin kuskilla eli Sonjalla, Sulkuu vetojuhdalla ja hiihtäjällä eli mulla! :) Kerran kerkesin jopa kaatumaan kun se suksi! Sonja ei halunnut kokeilla hiihtäjän roolia, joten mä en päässyt ratsastamaan. Ja remillä ei keritty ratsastaa. Illalla sitten katsoin tuntemattoman sotilaan.
Lauantai 7.12 Siivottiin Sonjan kanssa talli kunnolla, ja sen jälkeen ei jaksettu enää ratsastaa kun siivoamisessa meni niin kauan. Video <--klik
Sunnuntai 8.12 Aamulla aamutallin jälkeen tein tallin joulusiivous videon valmiiksi ja latasin sen youtubeen. (Linkkin on yläpuolella!) Sen jälkeen lähdin ratsastamaan Remillä, ensin mentiin 4km käyntilenkki maastossa ja sen jälkeen vielä noin 20-30 minuuttia kentällä. Remi oli ihan super, se kuunteli ja oli rento. Kaulakin kaaristui kun herra meni rennosti, jopa ravissa! Mä en vaan tajua kuinka se oli niin ihana ja paras, siihen tunteeseen teki mieli jäädä vain fiilistelemään. Ratsastuksen jälkeen siivosin Sulkun ja Remin karsinat.
Sisällä suihkuun ja syömään ja sen jälkeen mentiin karhesin pikkujouluun, kun sieltä kotiuduttiin niin aloitin lukemaan maatiedon kokeeseen.
Maanantai 9.12 Nyt oli sitten se maantiedon koe ja huomenna on ruotsin koe johon oon koittanut lukea. Pihalla on melkein -20 ja en sitten jaksanut lähteä ratsastamaan kun piti lukea kokeisiinkin ja pää oli kipeä ja kaiken lisäksi vielä väsyttikin! Mikä valitusten litannia.
Oon muuten päättänyt että tänä talvena mä nautin ja pidän kivaa. Nyt oikeastin olin iloinen kun satoi lunta, minä joka inhosi lunta ja talvea. Onhan tuolla kylmä, mutta puetaan tarpeeksi ja pidetään kivaa! :D Tänätalena hiihtoratsastetaan, lasketaan pulkalla, ollaan lumisotaa ja maataan hangessa! En malta odotta <3
Mitä sun kädessä oli hotain punasta ku en jaksanu lukea tekstii jos siinä ois kerrottu. :)) XD
VastaaPoistaVerta... xd
PoistaJa olis siellä kerrottu. :)
Poista