Siirry pääsisältöön

Vähän päivitystä



Pikkuhiljaa alkaa joulu olemaan ohitse ja paluu arkeen tapahtuu muuten mutta aamuisin ei tartte nousta kouluun. Meillä koulu alkaa 7.1, mutta nyt ei ole sopiva aika miettiä sitä. Joulutodistukseen sain keskiarvoksi 8.3 ja mun mielestä toi on ihan hyvä. Sen verran kun pitäis puoliansa ettei se tippuisi alle kasin niin oon tyytyväinen!

Joulu meni siinä herkkuja syödessä, saunassa ja lahjoja avaamalla. Käytiin myös aamupäivästä Sonjan kanssa ratsastamassa, siis jouluaattona. Eilen eli joulupäivänä meillä oli tupa täynnä sukulaisia ja Veera serkkuni jäi meille perhensä kanssa pariksi päiväksi ja Veeran olisi tarkoitus jäädä meille koko lomaksi.

Poneilla on nyt ollut aika paljon vapaata kun on ollut kaikkia joulujuttuja tai sitten ei ole vain kerinnyt tai jaksanut liikuttaa poneja. Suurin syy kumminkin on se että monta päivää on ollut liukasta ja märkää niin ei ole ollut paikkoja missä ratsastaa. Nyt pihalla ei ole tällä hetkellä kovin liukasta ja Sonja olikin tänään ratsastanut Sulkulla sillä välin kun me oltiin salilla huhkimassa.

Huomenissa olisikin sitten tarkoitus aloittaa ponin ahkera liikutus ja päästä tässä lähiaikoina Remin kanssa eläinlääkäriin käymään jaloista. Mutta viettäkää ihmiset kiva loma!:)










Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik