Siirry pääsisältöön

Mitä minulle jää, jos menet pois?

Tänään heräsin aamulla kymmenen aikaan siihen kun äiti soitti eläinlääkäriin ja saatiin aika neljäksi iltapäivälle. Päivällä siivottiin ensin kenttä ja sen jälkeen hiekka-/haketarha, tarhan siivoamisessa menikin pari tuntia kun tarhaa ei oltu siivottu moneen viikkoon ja nyt kun ei ollut lunta taikka jäätä oli hyvä siivota se. Sen jälkeen mentiin nopsaa Veeran kanssa syömään ja lähdin pikaisien vaatteiden vaihdon jälkeen takaisin talliin. Hain Remin ja laitoin sen matkakuntoon, samalla se sai syödä heniä.

Sen jälkeen poni koppiin ja matkaan. Matkan aikana kopista kuului vain vähän tömistelyä ja muuten matka sujui rauhallisesti. Kun saavutiin eläinlääkärin pihaan otetiin Remi kopista ja mentiin sisälle ottamaan siltä kuljetussuojat ja loimi pois, sitten ell. tunnusteli Remin jalkoja ja mentiin pihalle taivuttamaan sen etujalat. Ei tullut vieläkään täysin puhdasta liikettä, mutta ei ollut enää niin paha kun ekalla kerralla. Taivutuksen jälkeen palattiin sisälle.

Sisällä Remin jalat kuvattiin nivelmuutosten(<??) varalta, sitä varten Remi piti nukuttaa ja koska viimeksi se oli melkein liiankin nukuksissa se sai nyt vain varsan annoksen ja hyvin tehosi. Tällä kertaa Remi pelkäsi piikkiä ja kertoi ettei pidä siitä, muttei kumminkaan pistänyt rumasti vastaan. Kun Remi rupesi nuokkumaan otettiin kuvat ja jalasta löytyi luupiikki, joka on painanut niveliin ja saanut aikaan tulehduksen.

Piikki on mahdollisesti syntynyt jos Remi on esimerkiksi kolauttanut jalkansa estepuomiin. Eikä se ole mahdollisesti edes saanut alkuansa meillä ollessa, en silti tiedä olisiko se näkynyt jos oltaisiin teetetty Remille ostotarkastus. Ell. sanoi että se piikki on sen näköinen että se on kasvunsa kasvanut jos näin voi sanoa joten sen ei luulisi enää muuttuvan. Se piikki on kumminkin sellainen ettei sitä voi leikata pois. :/

Remin kaksi niveltä, samat kun viimeksi, piikitettiin ja tämä oli sitten vissiin viimeinen piikitys mikä kannattaa tehdä. Jos tästä piikittämisestä ei ole hyötyä, ei kannata jatkossakaan piikittää. Eläinlääkäri ei antanut mitään kauhean positiivisiä parantumisennusteita, piikitti kumminkin kun ei ole ehdoton. Remi ei siis todennäköisesti koskaan tule kestämään normaalia aktiivistä harrastamista eikä kisaamista, eikä esteitä tai rankkaa treenamista. Kyllähän sillä pystyy menemään käyntiä ja se voi ihan hyvin laitumella.

Nyt kumminkin katsotaan vielä tämän kerran piikitys että mitä se vaikuttaa. Tähän asti ollaan jouduttu kävelemään neljäviikkoa ja nyt tarvii kävellä vain kolmeviikkoa ja neljännellä ravia ja viidennellä palataan normaaliin ja saa kokeilla laukkaa. Täytyy myöntää ettei mulla ole kauhean positiiviset ajatukset tästä. En edes pysty ajattelemaan viidenviikon päähän, rupeaa vaan itkettään...:(




Kommentit

  1. voi ei :( tosi kamala asia!
    Teille nyt jaksamista!!!

    VastaaPoista
  2. harmillista :/ Toivotaaan parasta teille että paranis ja jaksamista! Kyllä se tästä, lupaan sen!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon blogihaaste:Lempiratsastuspaikka

"Osallistun kilpailuun, jonka järjestävät www.cuponation.fi ja Voitto kotiin -blogi."
Oma henkilökohtainen lemppariratsastuspaikka on meillä täällä kotona. On metsää ja metsäteitä, peltoja ja oma kenttä. On niin hienoa kun talli on omassa pihassa ja siellä saa tehdä mitä huvittaa. Voi lähteä ratsastamaan silloin kuin itselle käy, oli kellonaika mikä tahansa. Jos huvittaa niin voi lähteä kentälle tekemään kunnon hikitreenin ja jos se ei hyvita voi lähteä maastoilemaan. Tosin täällä pitää mennä ensin puolesta kilometristä useampaan kilometriin ennen kuin pääsee metsäteille, mutta sekään ei ole este maastovarmalla hevosella.

Maastot ovat todella ihanat. Metsäteissä on valinnan varaa metsittyneimistä teistä peihmeille hiekkateille, jossa saa laukkailla kunnon pätkiä. Metsäteistä lyötyy myös pieniä mäkiä, joita on kiva laukkailla ja lenkille saa pituutta seitsemästä kilometristä vaikka melkein kahteenkymmeneen kilometriin jos on valmis ratsastamaan myös maantietä pitkin. Ja täyty…

Tiineyden eteneminen

Roosan tiineyden etenemisestä ei olekkaan blogin puolelle ilmestynyt juttua toviin. Nyt hiihtolomalla avautui sopiva rako päivittää myös blogia (koskakohan tekisin jotain tuolle ulkoasulle?!) Roosan tiineys on edennyt jo oikein mukavasti ja ilman ongelmia. Tiineyttä on takana jo seitsemän kuukautta, joten vielä olisi neljä pitkää kuukautta odoteltavana. 


Roosan luonne on pysynyt samanlaisena kuin ennen tiineyttä. Virtaa riittää ja välillä sitä löytyy niin paljon, että voisi jakaa vaikka muillekkin. Joskus huomaa päiviä, ettei jaksa painaa samaan malliin, mutta se nyt on normaalia kenelle tahansa. 

Satula alkaa näyttämään siltä, ettei istu enää ihan täydellisesti. Parin kuukauden aikana tullaan todennäköisesti vähentämään satulan käyttöä ja jättämään se lopulta satulatelineeseen. Ei kuitenkaan ihan vielä sillä perjantaille on sovittu valmennus. ;) Roosaa on ratsastettu 4-6 kertaa viikossa ja silloin tällöin treenaillaan ihaan hikeen asti. Roosaa kuunnellen ja Roosan voinnin mukaan ollaan…

Dimonan tallin yleis/esteleiri 1/2

Moi, tänään päästiin kotia leiriltä ja vähän on univelkaa kertynyt viikon aikana. Oli aivan ihana leiriporukka ja meillä oli kivaa :) Ajattelin kirjoittaa postauksen leiristä kahdessa osassa, ettei tuu ihan kamalan pitkää postausta. Nyt kirjoitan teille sunnuntaista, maanantaista ja tiistaita ja myöhemmin sitten loppuviikosta. Kuvia tuli leirillä otettua noin neljäsataa, eli mulle ihan kiitettäväti, kun en paljon edes kuvannut.  Mutta pitemmittä teksteittä aloitetaanpas!

Sunnuntaina siis lähdin Dimonaan kaverini Piian kanssa hänen isänsä viemänä. Perillä oltiin joskus kuuden jälkeen, tervehdittiin Karitaa ja kannettiin meidän valtavat laukut sisälle mökkiin. Me oltiinkin melkein viimmeisiä leirille tulioita paitsi yksi leiriläinen puuttui vielä. Mutta sekin tuli pian ja sen jälkeen Karita esitteli kaikki kaikille ja mentiin katsomaan heppoja ja jakamaan hoitsut kaikille leiriläisille. Iidalotalla oli omat poninsa Pleikkari ja Iivana mukana leirillä. Kun hoitsut oli jaettu mentiin mökki…