Siirry pääsisältöön

Luukku 11: Tavoitteita 2014

Joulukalenteri 2013

Nyt mietin vähän tavoitteita ensi vuodelle, nämä tavoitteet koskevat lähinnä hevosia ja hevosharrastustani. Siitähän tämä blogikin kertoo. :) Ensin tavoitteita Remin kanssa:


1. Nyt kun Remi on sairastellut ja ollut saikulla sillä on pystynyt menemään vain käyntiä ja suurin osa tästä ajasta on menty pitkällä ohjalla maastossa. Ihan ensinmäiseksi olisi tavoitteena lisätä liikutusta ja saada se normaaliksi sekä poni vähän kapeammaksi mahan kohdalta. Lihasmassaakin pitäisi hankkia lisää ja kuntoa. Nyt odotan jo innolla hankitreenejä ja laukkoja sekä kunnon koulutreenejä. Tosin tässä vaiheessa ei olla ihan vielä.

2. Tässä parin kuukauden aikana kun Remi on saikkuillut, on meidän taidot ruostuneet. Ja nyt pitäisi saada tuo ruoste häviämään ja päästä kehityksessä eteenpäin. Oonkin tässä nyt pikku hiljaa alkanut vihjailemaan äitille että se sponssaisi meidät valmennuksiin. Tämän vuoden puolella tuskin päästään valmennuksiin ja luulen että tämä loppuvuosi menee muutenkin ihan heittämällä siihen että päästään normaaliin liikutusrytmiin.

3. Ja sitten kun päästään Remin kanssa valmennuksiin, aluksi koulua ja joskus myöhemmin sitten myös kokeillaan esteitä niin alettaisiin myös pikku hiljaa kisaamaan taas seuratasolla. Koulussa mentäisiin varmaan taas aika pitkälti helppoa C:tä, ja jos päästään valmennuksiin niin sitten asettaisin loppuvuodelle tavoitteksi mennä helppon B:n kouluohjelma hyväksytysti läpi. Saa nähdä päästäänko tähän. Jos ja kun päästään hyppäämään ja siitäkin valmentautumaan voitaisiin kisata muutamia 70-80cm luokkia. 

4. Maastakäsin työskentelyä, hiihtoratsastusta ja luottamuksen parantamista. Olen äärettömän laiska maastakäsin käsitteliä normaalien juttujen lisäksi, otankin tavoitteksi tehdä Remin kanssa maastakäsin harjoituksia. Ja muutenkin touhuta Remin kanssa kaiken näköistä että luottamuskin parantuisi. Sitten ollaan ajateltu että Reminkin voisi totuttaa hiihtoratsastukseen.


Ja tavoitteita Sulkun kanssa:

1. Agilityn harjoitteleminen, että saisin ponin toimimaan siinä paremmin ja oppimaan uusia temppuja. Ja tähän samaan voisi mainita vielä maastakäsin työskentelyn ja luottamuksen parantamisen. Ikinä ei voi olla liian hyvä, hyvä tavoite olisi vaikka agilityä ilman talutusta niin että poni seuraa mua irti ja seuraaminen muutenkin ilman narua.

2. Ohjas-ajoa voisi alkaa harrastamaan enemmän vähän niinkuin ratsastuksen tilalta, mähän siis alan olemaan tuonne ihan liian iso. Voisin ohjas-ajaa Sulkulla enemmän ja käydä sitten maastossa välillä ratsastaen kun kukaan ei näkisi. xD Ja ajamista ihan kärryjenkin kanssa voitaisiin ruveta harrastamaan enemmän.


Tiivistettynä kummatkin:
1. Remille lihasmasssaa, kuntoa ja laihdutus
2. Remin kanssa valmentautuminen
3. Remin kassa tavoitteet kisakentille heC ja loppuvuodesta heB, esteet 70-80cm
4. Luottamuksen parantaminen Sulkkuun ja Remiin
5. Agility temppuja Sulkun kanssa
6. Ohjas-ajon vieminen eteen päin Sulkulla
7. Remin totuttaminen hiihtoratsastukseen
8. Alilan ajolle opetus


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ukkostaa

Moi! Huh hu kun on kuuma, tänään ja eilen nimittäin! Yöllä ukkosti ja meillä yks pajun haara kaatui samoin yks pienempi koivu kaatui. Tällä hetkelläkin taivas on aika synkän näköinen ja kauempaa kuuluu vaimeaa jyrinää. Remillä olikin eilen vapari ja mahdollisesti sillä on tänäänkin vapaata. Eilen mun piti mennä kuvaamaan siskon tuntia mutta se ei jaksanut ratsastaa näin kuumalla joten mä menin tunnille sen puolesta. Tunti oli ihan kiva, menin Lahjalla ja yllätyin kun ei tullat ihan kauheen kuuma. Yöllä heräsin siihen kun oli kauhee ukkonen ja myrsky. Meilläkin on yks monihaaranen paju niin yks sen haaroista katkes ponien aitauksessa ja sitten yks pienempi koivu katkes. POnit oli koko yön pihalla ja enemmänkin niitä tuntui haittaavan kauhea sade kun itse ukkonen. Tänään olis tarkoitus mennä Piian kans rajakallioon Sulkulla ja Beeritillä ratsastamaan. En ookkaan tainnut mainita täällä blogissa että Sulkku tulee talveksi kotia. Tarkkaa ajankohtaa ei oo vielä päätetty mutta voitte va...

Pieni kertaus alkuvuodesta

c. Jessica Ravantti Paljon on tapahtunut viime kuukausien aikana kun en ole blogiin mitään kirjoitellut. Silti kun tarkemmin miettii mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut ja kamerakin on saanut nukkua talviuntaan rauhassa. Ajattelin tähän postaukseen listata mieleen tulevia asioita alkuvuodelta, sen isommin yksittäisistä kerroista kertomatta.  Roosa tosiaan oli mun mukana Ypäjällä 1.1.-6.4.2017. Meillä oli (tai olisi se vieläkin) maneesikortti ja näin ollen saatiin käyttää Hevosopiston maneeseja vapaasti. Melko ahkerasti kulutettiin maneesien uria, mutta maastoiltiin myös useimmiten kerran tai kaksi viikkoon. Ypäjällä oli kiva maastoilla kun polkuja lyötyi ja oli ylä- ja alamäkeä vaikka kuinka. Kertaakaan ei taidettu (onneksi) törmätä peuroihin.  Sonjalle ostettiin oma hevonen maaliskuun alussa. Pieni eestinhevostamma Viola. Itsekkin olen päässyt muutaman kerran Violalla ratsastamaan ja voin sanoa, että en osaa ratsastaa kyseisellä hevosella sitten yhtään.....

Meidän ponien hoito

Eilen illalla sain tälläisen kommentin Anonyymiltä:''Kiva postaus. Onko sun mielestä ponista huolehtiminen raskasta, kun sitä joutuu tekemään päivittäin? onko se mielestäsi vaikeaa?'' Mielestäni kysymys oli niin hyvä, että ajattelin tehdä siitä postauksen, enkä vain vastannut kommenttiin. Mielestäni ponin hoitaminen on raskasta, mutta myös ehdottomasti ihanaa. Meillä kun on ponit kotona omassa tallissa, ei meille tule tallimatkoja, mikä on mielestäni hyvä. Ja jossain määrin ponin pito on vähän halvempaa kuin yksityis tai ratsastustallilla, joissa vuokra voi olla kuukaudessa n.300-500 euroa. Hintaan sitten sisältyy ties mitä kaikkea... Kun meilläkin on navetta ja nevalta haetaan kontoa kuivikkeeksi, käytetään me sitä myös poneille. Heiniäkin ponit saavat siinä sivussa kun lehmille paalataan. No sitten taas karsinoiden siivous pitää tehdä 1-2 kertaa päivässä, riippuen siitä kuinka paljon ponien pitää olla tallissa. Meidän ponit on niin pieniä ettei niitten karsino...