Siirry pääsisältöön

Peruutus ja laukannosto

Ihanaa tänään paistoi päivällä aurinko!:)<3 Jokainen välkkä minkä olin auringon aikaan pihalla vietin auringossa lämmitellen ja keräten sen energiaa. Voin sanoa että olo tuntuu heti paljon pirteämmältä vaikka mua oikeati väsyttää enemmän kun eilen. Mutta silti olo on sellainen että jaksais tehdä vaikka mitä. Auringon energian voimalla selvisin kunnialla koulupäivän läpi ja hyvää mieltä paransi vielä 10 ruotsin imperfekti sanoista. :)


Kotiin päästyäni oli aurinko kerinnyt laskemaan ja alkoi pikku hiljaa hämärtää. Juotiin kahvit ja sitten mentiin kengittäjän kanssa talliin ja hän vuoli ponien kaviot. Kaikki ponit oli kilttejä, mitä nyt aluksi piti vähän kokeilla, mutta olivat siis tosi hyvin, B:eekin! :D Sinä aikana siivosin kaikkien ponien karsinat ja nyt niistä puuttuu enää iltaheinät, jotka laitamme iltatallissa valmiiksi.

Sen jälkeen kävin sisällä tekemässä läksyt ja harjoittelemassa enkun sanoja. Läksyt tehtyäni menin takaisin talliin ja lähdin ratsastamaan Sulkulla. Alkukäyntien jälkeen tein pihassa mikä on melkein neliön muotoinen seuraavan laista tehtävää: Kulman jälkeen pysähdys ja peruutus, sivulla väistätin Sulkun peppua sisälle päin ja sitten käännyin ennen kulmaa ja tein 'uralle pohkeenväistöä ja kulmaan voltti ravissa. Ja sitten taas alusta pysähdys jne.


Tämä tehtävä meni ihan hyvin, alun kankeuksien jälkeen pysähdyksetkin alkoivat sujumaan. Samon väistöt meni lopuksi paremmin. Samaa kumpaankin suuntaan. Sitten tein peruutuksesta laukannoston ja pieni pätkä laukkaa ja ravi ja pysähdys peruutus ja laukka. Se meni hyvin ja nostot oli napakoita ja laukka super reipasta. Harmi kun maa oli jäässä niin Sulkku ei rentoutunut täysin ja meni varovaisesti kun maa oli jäässä. Sen jälkeen loppuverkat.

Vanhoilla kuvilla mentiin


Kommentit

  1. Miks sulkulla on useasti kuvissa suu auki, kuten noissakin kahdessa ekassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä.. O_o Sil on oikeesti aina... Tai siis yleensä ainakin. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik